Kuten ihmisten tekemillä tuotteilla, myös miltei kaikilla heidän keksimillään inhimillisen puolen innovaatioillaan on elinkaarensa. Parhaat innovaatiot kestävät pisimpään. Demokratia kestää, vaikka sen väärinkäyttäminen saa ihmiset aika ajoin haikailemaan vahvan johtajuuden perään ja uhraamaan sen periaatteet tulevaisuudenuskon vuoksi. Esimerkkeinä tietenkin Saksa, jossa sysipaska ja läpikorruptoitunut irvikuvademokratia yhdessä WW1:n haavojen kanssa tasoittivat tien Hitlerille. Venäjällä vaihdettiin harvainvallasta toiseen kulkematta edes demokratian kautta.
Neuvostoliiton korttitalo kaatui, siinä missä USA kaikista ontumisistaan huolimatta painaa vahvasti eteenpäin. Ja se korttitalo, mihin me kuulumme, kaatunee seuraavan 15 vuoden sisällä.
Eurostoliitto. Kömpelö, mutta kuvaava sana tästä alun perin rauhanprojektina alkaneesta valtioiden yhteisöstä, joka on koko ajan ollut liukumassa kohti liittovaltiota ja keskitettyä päätöksentekoa. Kuten NL:n aikanakin, osa poliitikoista on nähnyt siinä opportunistisen mahdollisuuden ja ojentautunut sen mukaan. Sama poliitikkotyyppi, joka on surutta liehitellyt Idän Jättiä hillotolppaansa tavoitellen, on löytänyt EU:sta ja lähinnä sen toisesta mahtimaasta Saksasta kohteensa. Jotkut harvat poliitikot ovat jopa samoja!
Tämä on mahdollistanut kehityksen, jossa eri maiden hillotolppalaiset ovat olleet tukemassa liittovaltiokehitystä, koska se on ollut heidän henkilökohtaisten etujensa mukaista. Nyt kutsumattomaksi vieraaksemme saapui kuitenkin koronavirus, joka surullisten ja valitettavien ihmisuhrien rinnalla katkaisee niskan liittovaltioprojektiltakin. Sanonta; ”ei niin paljon pahaa, ettei jotain hyvääkin” pitää todellakin paikkansa.
Korona paljasti melko kipeästi, mikä EU loppujen lopuksi on: kahden isomman valtion provinssiprojekti. Ei ole mitään yhteistä Eurooppaa, ainakaan EU:n puitteissa. Ovat vain vahvemmat ja heikommat valtiot, ja vahvat määräävät tahdin.
Italialaiset ovat jo vuosia käyttäneet kiinalaista halpatyövoimaa tekstiiliteollisuudessaan. Kyseessä on se klassinen syy, eli voiton maksimointi, aivan kuin luksusbrändin hintalappu ei kestäisi italialaisen ompelijan palkkakustannuksia. Kyllä se kestäisi, mutta elämme ajassa, joka on täysin kohtuuden tuolla puolen. Kiinalaisia on Italiassa n.300 000, jotka työskentelevät vauraassa pohjoisessa.
Kiinalaisen uuden vuoden jälkeen kotonaan lomailleet palasivat Italiaan, ja osa heistä toi mukanaan tuliaisen, joka tappaa. Siihen lisätään kiinalaisten hyssyttely ja taudin salakavala luonne unohtamatta italialaisten sosiaalista kanssakäymistä, ja katastrofin ainekset olivat valmiit.
Italia yllätettiin täysin. Samaan aikaan muutkin Euroopan maat heräsivät koronaan, ja toimivat sen mukaan.
Italia pyysi epätoivoisesti muilta EU-mailta apua. Saksa kielsi pandemiatuotteiden myynnin ulkomaille. Ranska takavarikoi paitsi oman maansa tuotteet, kävi ryöstämässä – anteeksi takavarikoimassa – myös ruotsalaisen Mölnlycken varaston Ranskassa saaden 6 miljoonaa maskia käyttöönsä. Italia sai pärjätä, miten pärjää, eli ottaa taudin vastaan muiden auttamatta. Tänään 16.4. Italiassa on yli viisi kertaa enemmän koronakuolemia kuin Saksassa.
Mihin Neuvostoliitto kaatui? Se kaatui siihen, että loppujen lopuksi kukaan ei enää uskonut siihen. NL oli lakipistessään ehkä 60-luvun alkuvuosina, laajensi kuitenkin valtaansa seuraavat parikymmentä vuotta, kunnes Reagan katsoi sen kortit ja painoi sen melko nopeaan syöksyyn.
Korona katsoi EU:n kortit ja läpivalaisi sen, eikä se tule enää olemaan entisensä. Kaikki jäsenmaat tietävät nyt, mikä EU on – pelkkää korupuhetta ja katteettomia lupauksia. Kun tiukka paikka tulee, korupuheet menettävät merkityksensä – on vain eturistiriitoja, joissa vahvemmat tekevät mitä haluavat. Ja jos oikein rumasti tahtoo sanoa, niin itäsaksalainen kansleri on hivuttamalla tehnyt sen, missä itävaltalainen epäonnistui väkivallalla – painamaan muun Euroopan peukalonsa alle.
Saksa ja Ranska ovat nyt näyttäneet luonteensa, eikä EU:n uskottavuus enää koskaan palaa. Koska sillä ei ole uskottavuutta, ei sillä ole tulevaisuutta. Entistä useampi kysyy, kenen etuja EU loppujen lopuksi ajaa? Varma vastaus on, että ei ainakaan kaikkien etuja tasapuolisesti.
Jos Italia on tähän asti suhtautunut hällävälillä ja lypsylehmänä EU:uun, vastedes se näyttää enemmän tai vähemmän avoimesti keskisormea koko yhteisölle. He ovat kuitenkin roomalaisia, jotka ovat perustaneet aikoinaan todellisen imperiumin, ja vaikka niistä ajoista on kauan, he muistavat ne yhä. Roomalaisissa (kaupunki) viemärinkansissa lukee edelleen S.P.Q.R, mikä viittaa siihen ensimmäiseen Rooman Tasavaltaan ennen keisareita. He saattavat hyvinkin löytää aiemman ylpeytensä, ja haastaa saksalaiset. Se ei välttämättä tuo tuloksia, mutta nopeuttaa EU:n alasajoa.
Eli loppuyhteenvetona korona paljasti EU:n todellisen luonteen, mikä tulee aiheuttamaan koko yhteisön hitaan hajoamisen, koska kukaan Saksan ja Ranskan ulkopuolella ei enää usko siihen. Italia tulee olemaan erityisen aktiivinen romutustalkoissa, koska tiettyjä asioita ei anneta anteeksi.