USA:n mellakoiden oheispierut: CHAZ

USA, maailmanpoliisi. Jos tarve on katsottu niin polttavaksi, että asialle on ollut pakko tehdä jotain, on myös tehty. Sotilaita on lähetetty pari kertaa Eurooppaan, Vietnamiin, Afganistaniin, Irakiin ja aikojen kuluessa ties minne. Voimaa ja määrätietoisuutta on riittänyt, vaikka tulokset eivät ole aina olleet niin onnistuneita.

Sitä oudommalta vaikuttaa, että maa, jonka järjestyksenpitokoneisto on varsin vaikuttava, ei pysty pitämään omia kaupunkejaan hallussaan. Mellakoinnit ovat lähteneet käsistä, patsaita on kaadettu ja huippuna jopa kaupungista on osa vallattu mellakoinnin seurauksena. Anarkot julistivat Seattlessa kuuden korttelin kokoisen alueen omaksi autonomiseksi vyöhykkeekseen, poliisien lähtiessä alueelta. Tämä alue sai nimekseen Capitol Hill Autonomous Zone eli CHAZ.

Oliko tämä valtaus mielenosoittajien voitto mystisestä patriarkaalisesta sortojärjestelmästä tai suuri, Berliinin muurin murtumiseen verrattavissa oleva muutos, joka enteilisi uuden ajan alkua? Vai oliko se vain yksi kelmeä näytös poliittisessa pelissä seuraaviin USA:n presidentinvaaleihin liittyen?

Kuvat alueelta ovat osin huvittavia. osin huolestuttavia. Kaikenikäiset teinit ovat ryhtyneet pikapikaa organisoimaan niin terveydenhuoltoa kuin maanviljelyäkin puistoihin, tarkoituksena omavaraisuus. Ennen kuin satoa riittää syötäväksi, siihen menee tovi. Onneksi Chazista pääsee vapaasti liikkumaan edestakaisin, niin voi käydä välillä muualla syömässä, että jaksaa jatkaa  vallankumousta. Syksyllä sitten kaupungin toimesta hamppu- ja ruokaviritykset poistetaan puistoista, kun kumous on laantunut ja kapinalliset palanneet takaisin helppoon, keskiluokkaiseen elämäänsä.

Huolestuttavampaa ovat anarkojen katusulut ja tee-itse-poliisit. Anarkojen väkivallan viehtymys näkyy heidän lipuissaan, jotka ovat punamustia, ja joissa on kuvattuna musta tähti sekä rynnäkkökivääri, todennäköisesti Kalashnikov. Tee-itse-poliisit ovat paikallisia.

Anarkojen ymmärrys ei koskaan riitä yhteen faktaan: ei ole olemassa veljellistä vapautta ilman auktoriteetteja, valtatyhjiöllä on taipumus täyttyä. Chazin uudeksi päälliköksi on julistanut itsensä paikallinen ghettogangsta ja räppäri Raz Simone, joka paitsi on keekoillut aseillaan ja tappamisella videoillaan, myös patsastelee possensa kanssa pitkin katuja automaattiasein varustettuina. CHAZ sai uuden päällikkönsä vain päiviä sen julistamisensa jälkeen. Anarkistien unelma eli käytännössä joitain kymmeniä tunteja, sen jälkeen valtatyhjiö täyttyi.

Miten näin kävi? Olivatko anarkistit niin vahvoja, että poliisienkin oli pakko vetäytyä asemaltaan ja alue jäi vääjäämättä anarkojen käsiin. Ei todellakaan, vaan kelmeä poliittinen temppu oli takana, ja aivan hemmetin yllättäen se tehtiin demokraattien toimesta.

Washington on miltei pohjoismainen hyvinvointiosavaltio. Se on käytännössä demokraattien pyörittämä, avainpositioiden, kuten kuvernöörien ja senaattoreiden pestien ollessa heidän hallussaan. Seattlen pormestarikin on luonnollisesti demokraatti.

Chazin perustaminen vaati julkisen järjestyksenpidon puuttumista. Anarkia ei voi hengittää, jos poliisi partioi kadulla. Poliisia ei kuitenkaan häädetty alueelta. Seattlen kaupunki käski niin poliisin kuin kansalliskaartilaisten poistumaan poliisiasemalta. Demokraatit käskivät alaisuudessaan olevia turvallisuusviranomaisia jättämään alueen anarkojen käsiin.

Kelmeä poliittinen temppu kohdistui Trumppiin. Trump tahdottiin provosoida ”palauttamaan kuri ja järjestys” Seattleen. Kansalliskaartin tai jopa armeijan määrääminen palauttamaan järjestys olisi saattanut uudestaan heittää bensaa hiipuviin mellakkaliekkeihin ja aiheuttaa uuden roihun maanlaajuisesti. Olisi saatu uusia marttyyreita tai ainakin marttyyritarinoita, joiden edessä demokraatit olisivat päässeet polvistumaan. Trumppia olisi voitu huoletta maalata pahaksi koppalakkinatsiksi ja patsastella pyhimyksinä samaan aikaan, vaikka itse oltaisiin onnistuttu provosoitua koko tuhon kierre alkuun.

Ja kaikki vain seuraavien presidentinvaalien takia. Näiden vaalien likaisuus tulee pistämään vanhat ennätykset uusiksi.