Kouvolan rahanpolttoboogie I Suoratamo

Kun Kouvola jo ehkä seuraavalla valtuustokaudella liukuu Valtion määräysvaltaan, niin se kysymys, johon kukaan ei halua vastata, on: ”miten tässä näin pääsi käymään”. Ihan kuin sata lasissa betonihelvetin seinään ajaminen tulisi jotenkin puun takaa ja varoittamatta. Tätä kouvolalaista kolarivideota ovat kuntalaiset saaneet todistaa vuodesta ja valtuustosta toiseen. Vastaus ovat ne päättäjät, joita ei huoleta eikä puristele. Joiden motto on kuin suoraan Obaman vaalikampanjasta: Jes vii gän.

Suoratamo on tämän kaikkivoipaisuuden helmiä. Joillekin ei riittänyt, että Kouvola olisi ollut kaltaisensa kuntien yhteenliittymä sillä hajautetulla infrastruktuurilla, mikä seudulle oli vuosikymmenten saatossa muodostunut. Ei, piti olla pientä Hesaa tai edes melkein Lahtea ja tunkea parin neliökilometrin alueelle mahdollisimman paljon erilaisia hankkeita. Komiaa pitää olla, mitään juntteja täällä.

Siitä sai sitten alkunsa Uusi Uljas Sairaalamme, Ratamo. 160 miljoonan terveyssektorin monitoimikeskus, sisältäen sairaalan lisäksi terveysasemaa, hammashoitolaa ja muita palveluita.

Sattuma kuitenkin puuttui peliin uusien suunniteltujen sotealueiden myötä. Syntyi etuajassa KymSote, Kymenlaakson sairaalajätti, jossa Kouvolan osuus on enemmänkin maksaa se, mitä kotkalaiset haluavat. Tässä kohtaa voisi tietysti syyllistää kotkalaisia, että hyi kun olette tuhmia, mutta itse asiassa he vain tekevät työnsä hyvin ja pitävät kotkalaisten puolia – siihenhän heidät on palkattukin.

Ja niin sai alkunsa Suoratamo, tosin suollehan se isompikin sairaala olisi rakennettu. Kouvolan keskustan liepeiltä kun ei voi purkamatta vanhaa rakentaa uutta kuin sinne, minne ei ole edes järkiperustein aikoinaan tehty kaavaakaan. Kun kerran tilaa on, mitä järkeä kaavoittaa suota – eihän sinne ole mieltä rakentaa! Ei ihme, ettei sairaalalle tahdottu aluksi saada edes tekijää.

Mutta kun komiaa pitää olla. Rahaa saa pankista, kuten muihinkin rakennushankkeisiin. Mikä tässä on ongelma? Ai että olisi ollut järkevämpiäkin vaihtoehtoja? Taantumusta ja tuolla asenteella Kouvolasta loppuu se vähäkin elinvoma! Niih.

Sairaalanmäki olisi kaikilla järkimittareilla ollut fiksumpi vaihtoehto. Sairaalaa olisi rakennettu jo melko paljon niillä miljoonilla, mitkä upotettiin pelkkien perustusten paaluttamiseen. Koronauutisoinnissa kävi ilmi, että kallioon on louhittu aikaa sitten tilaa ja rakennettu tiloja miltei toisen sairaalan verran. Siellä ovat kaikki kriisiajan valmiudet omasta sähköntuotannosta alkaen. Nyt paljon jo valmiina olevaa sairaalainfraa joudutaan rakentamaan uudestaan. UPM olisi luovuttanut omistuksessaan olevaa maata Puistomaan puolelta, että tien olisi voinut haluttaessa tehdä loivemmaksi ja uusiksi. Lisäksi Sairaalanmäki jää joka tapauksessa veronmaksajien käsiin, hyödyttömäksi käyvää kiinteistömassaa, jonka purkaminenkin maksaa. Todennäköisesti koko alue myydään muodollisella summalla jollekin rakennusliikkeelle.

Mitä taas tulee sijaintiin, niin sellaista kaupunkia ei ole, missä sairaala olisi tasapuolisesti kaikkia lähellä. Eikä ensiapua lukuun ottamatta matkalla ole merkitystä, jos matka on viisi kilometriä pidempi ja ensiapuakin annetaan jo ambulanssissa. Sairaalaan tullaan etukäteen ajanvarauksella, ja jos sinne jäädään, sillä ei ole merkitystä, missä sairaala on. Tosin Sairaalanmäen miljöökin on paljon rauhallisempi ja tervehtymistä tukeva.

Kaikki vain pohjimmiltaan turhamaisuuden takia. Tiedoksi, että jos pelkää tehtaan hajujen tarttuvan sairaalakäynnillä kettupuuhkaan tai merkkireleisiin, niin silloin olisi nimenomaan kannattanut olla Sairaalanmäen puolella. Tuulet käyvät niin, että jos soodakattilan savukaasupesurit jostain syystä lakkaisivat toimimasta, niin se on todennäköisemmin Suoratamo, jonka suuntaan hajuhaitat leijuvat.

Uhriutuminen & valtapelit II

Olen kirjoittanut aikaisemminkin uhriutumisesta vallankäytön välineenä, mutta tänä syksynä saavutettiin yksi uusi virstanpylväs niin kielenkäytössä kuin uhriutumisessakin. Kiitos vogueministerimme.

Alexander Stubbin pääministerikausi jäi varsin lyhyeksi. Saahan sitä ihminen ottaa rennosti, mutta pääministeriyteen kuuluu tietty vastuu ja aseman mukainen käytös. Onhan kyseessä kuitenkin Suomen ykkösvirka.

Stubb ei ihan näihin käytösnormeihin mahtunut. Kaveri tuli Jopolla tiedostustilaisuuteen, oli tikkatauluna ja esiintyi Putouksessa Jäbäleissöninä – omana parodiahahmonaan. Kun Stubb menetti sitten uskottavuutensa, paluuta ei ollut ja Orpo otti hänen paikkansa. Arvostelijoita ei syyllistetty, eikä Stubbia puolusteltu. Oma moka, vaikka historia tuntee kyllä tyhmempiäkin poliitikkoja – mutta toisaalta Suomessa ahneudella on aina voittanut sen, minkä osaamisessa menettää.

Kaikille, paitsi punavihreälle blokille ja näiden faneille on selvää, että Marin on liian suurissa saappaissa. Marin oli vielä vähän aikaa sitten opintojaan venyttävä kaupunginvaltuutettu, joka pääsi kansanedustajaksi 2015 ja sai viimein maisterinpaperinsa kolme vuotta sitten 2017. Hänen suurin ansionsa tähän asti on ollut vakuuttavasti lukea papereista muiden kirjoittamaa tekstiä. Muuten hänen mokalistansa on ollut ripeässä kasvussa. Marin on puhunut puppua tavalla, josta Jätteenmäki muistetaan ja Kivimäkikin olisi saanut potkut. Hän on lähtenyt jonkinlaisessa voittamattomuuden harhassa pottuilemaan sumeilematta niin metsäteollisuudelle kuin poliittisille vastustajilleenkin. Ei rohkeudessa mitään pahaa ole – mutta siinä soisi olevan ajatustakin mukana.

Punavihreä blokki on kuitenkin koko ajan käsitellyt Marinia positiivisesti. Ei siksi, että hän on nainen – Jätteenmäki, Kiviniemi ja Urpilainenkin olivat naisia – vaan siksi, että hän on aggressiivinen Halosen kaltainen riidanhaastaja, aktivisti, jollaisia vastaan tolkun demarit ovat otelleet jo Koivistosta ja Turun satamasta alkaen. Punavihreät luonnollisesti tukevat hengenheimolaistaan.

Kun Marin sitten osoitti huonoa harkintakykyään rakentaessaan henkilöbrändiään dekolteekuvassaan, niin luonnollisesti se monia ärsytti, koska hän oli kuitenkin pääministeri, ja häneltä on oikeus vaatia samaa arvokkuutta, jonka puutteesta Stubbiakin harjattiin.

Seurauksena uhriutuminen nousi tai siis laski taas pykälän seuraavalle tasolle. Osa ymmärtämättömyyttään, osa opportunismiaan. Tuli koko liuta näitä dekolteekuvia, joiden tunniste oli paljon puhuva: #naisvihanäkyväksi. Ja luonnollisesti miekkaria pukkaa 17.10. -20

Millainen on siis punavihreä moraalikoodi, jonka varassa paheksua muiden tekemisiä?

Jos arvostelet miestä tai muuta kuin punavihreää naista tämän tekemisistä, se on arvostelua. Jos arvostelet punavihreää naista, se on naisvihaa. Joten pää kiinni siellä saatana.

Siinä tämänkertaisen hihhuloinnin opetus.

Tasa-arvohenkisen dekolteekuvan sankari Janne Patjas. Kouvolasta ja – AARGH! – karmea persu.