Sähkön hinta punavihreää ihanuutta?

Vaikka voimalaitokset ovatkin keskivertoa tutumpia, en itsekään älyä kaikkea. Kun kävi ilmi, että Meri-Porin lauhdevoimala uinuu Ruususen unta sähkön hinnan noustessa pilviin joulua kohti mentäessä, se kyllä loksautti monttua auki. Sen tiesin, että aivan hemmetin viisaat suomalaiset olivat menneet purkamaan Inkoon ison hiilivoimalan joitain vuosia sitten.  Jos kerran entisenä ammattilaisena en tiennyt, en syyttänyt Tuppuraistakaan siitä, ettei hän tiennyt. Sitten nukuin yön yli.

Meillä on kommunistisin hallitus sitten vuoden 1945-46.  Silloin SKDL:n osuus kokoonpanosta on melkein yhtä vahva, kuin sen perillisen Vasemmistoliiton ja uuskommunismin valon nähneen Vihreiden on hallituksesta tänään. Siihen vielä jokunen samanhenkinen demari, Marin kärkenään, niin ”hyvin menee”.

Kepu? Sille ei näytä punaisen pillin mukaan hyppiminen tuota mitään vaikeuksia, kuten ei tuottanut silloinkaan, kun pilliin puhalsi venäläinen kommunisti suomalaisen sijaan.

Uuskommunismi, kuten alkuperäinenkin,  ottavat mallia uskonnoista. Tänään on kuljettava kaitaa polkua ja tehtävä uhrauksia, mutta sen päässä odottaa paratiisi.  Suuri Utopia (Lenin), Suuri Harppaus (Mao), Vihreä Siirtymä (punavihreät)

Jos jokin on varmaa, niin se, että kallis sähkö leikkaa sen kulutusta. Sähkösauna lämmitetään enää kerran viikossa, talvella auto on lohkolämmittimen perässä puoli tuntia vähemmän.

Siis kallis sähkö nimenomaan edistää Vihreää Siirtymää, ja siihenhän tämä hallitus pyrkii kaikin keinoin! Ei näillä ministereillä ajatus veny sinne asti, että miten se vaikuttaa koko hyvinvointivaltion rahoituskertymään tai kuinka vaikeaksi ihmisten elo käy. Se on valitettavaa, mutta jonkun on tehtävä uhrauksia Suuremman Hyvän puolesta.

Nimenomaan jonkun muun.

Hallituksessa on sittenkin saattanut olla ajantasainen tieto keinoista helpottaa sähkön hinnan raketinomaista nousua. Mutta kun se Suuri Utopia eli Vihreä Siirtymä. Joten antaa kansan kärvistellä.

Lämmin kesä on kohta ohi. Sitten pahimmassa tapauksessa alkaa sellainen koirakoulu, että oksat pois. Mutta hallitus on antanut mallia tässäkin.  Jos palelee, niin voi lämpimänä pysyäkseen vaikka tanssia ja veivata lantiota Jauhojengin malliin.

Marin, SDP & EK-vaalit

Marin on 36-vuotias teini, jolla ei todellakaan paukut riitä pääministerin pestiin. Mutta miten tästä päästään eteenpäin?


2023 EK-vaaleihin ei ole demareilla asiaa Marin keulakuvanaan. Jos lähtevät, pataan tulee paljon railakkaammin kuin Urpilaisen aikana, joka hänkään ei kovin hääppöinen ollut. Mutta hänen verkkosukka-repäisynsä ovat kevyttä kamaa verrattuna Helsingin yössä useita öitä pörräävään Mariniin, josta on pakko päästä eroon. Hän ei kuitenkaan lähde ihan helpolla virastaan. Hän lohkaisi, että ”en väistä vastuuta”, kun punavihreät oikeauskoiset kampesivat basistipuolue  Kepun avulla edeltäjänsä Rinteen ulos melko kevyin perustein. Nyt se vastuunkanto sitten punnitaan ja on aika ilmeistä, kuinka todellista ja Suomen etujen mukaista se on.

Muut puolueet ovat ihmeen hiljaa, joka sekin kertoo siitä, että kuhina käy kulisseissa kovana. Marin on nyt demareille rasite, myös Kepulle tulee rökäletappio seuraavissa vaaleissa. Miten tästä tilanteesta ulos?

Jos Sanna fudutetaan, niin demarit pääsevät nollaamaan tilanteen. Jos kuitenkin hallitus jatkaa ensi kevääseen, demarien lisäksi myös Kepu tipahtaa. Joten saattaa olla, että tulee ennenaikaiset vaalit, joissa Kepu pääsee esiintymään selkärankaisena osallistuessaan kokkareiden ja persujen kanssa epäluottamuslauseeseen ja kaataessaan hallituksen. Demarit esiintyvät suoraselkäisenä fuduttaessaan Sannan ulos. Myös oppositio saa ryhtipisteitä vaatiessaan tämän eroa.

Eli voi olla, että näin tämä pelautuu: Sanna ulos, epäluottamuslause ja hallituksen kaataminen. Toimitusministeriönä ehkä helmikuuhun ja uusiin vaaleihin asti. Demarit ja Kepu ovat pesseet kasvonsa ja taas mennään. Uhka persujen megajytkystä pienenee.

Mutta mites Sanna? Todennäköisesti hänelle luvataan joku höpökomissaarin tai muu ylipalkattu EU-kampawiinerivirka. Kaikki voittavat. Sanna pääsee Brysseliin aikuistumaan ja pois kotimaan julkisuudesta, Suomen poliitisessa kesäteatterissa kaikki voivat esittää kunnollisia ja vastuullisia.