Hattaravuoren juurella

Nyt se on sitten tapahtunut omaltakin kohdalta. Yli 10 vuoden normaalia aktiivisempi politiikan seuranta konkretisoitu sitten kuntavaaliehdokkuuteen.

Ensimmäinen isompi rykäisy kävi ketutuksen läpikyllästämänä Soiniin ja tämän takinkääntöihin maaliskuussa 2016, jolloin liityin puolueeseen äänestääkseni ketä vain ehdokasta Soinia vastaan 2017 puoluekokouksessa. Halla-ahon ehdokkuudesta ei ollut vielä silloin tietoa, mutta saatoin arvata, että en ollut ainoa suuttunut. Kokous menikin hyvin ja loppunäytökset sinistyneine hillotolppa-ihmisineen politiikan nurjasta puolesta paljon kertovia. Tällaista tämä touhu on.

Pitää olla hieman tyhmä hakeakseen kaupunginvaltuustoon aikana, jolloin kaupungin talous kaikkine diipadaaapahankkeineen on ajettu siltaan (painitermi) ja jossa valtuutettu takuuvarmasti saa haukut kaikesta päälle kaatuvasta pastasta, siitäkin, johon itsellä ei ole ollut osaa eikä arpaa.

Tai sitten kunnianhimoinen. Suurta osaa tähän peliin osallistuvia yhdistää kunnianhimo. Se on miltei perusedellytys mukaan lähtemiselle. Eikä se automaattisesti ole paha asia, se riippuu siitä, mihin kunnianhimonsa suuntaa. Jokainen suuntaa sen oman moraalinsa ja arvomaailmansa mukaan. Rehdin pelikirja suppeampi kuin ketaleen, joka sallii itselleen kaikenlaisen kieroilun kiivetäkseen ylöspäin. Ketaleen motto voisi olla : “En ole tullut tänne kavereita hakemaan”.

Joitain vilpittömiä yhteisen hyvän ajajiakin on, mutta kunnianhimo on suurin yhdistävä tekijä.

Tässä vaiheessa minun pitäisi vakuuttaa olevani yksi vilpittömistä, mutta katin kontit. En äänestäisi itseäni, jos näin vakuuttelisin. Tosin en äänestä muutenkaan. Olen luvannut jo äänestää erästä toista persua. Tämä tuli hätäpäissään luvattua kiitollisena reilusta teosta. Kaiketi tästä numeron raapustamisesta lienee pakko ottaa aikanaan äänestyskopissa valokuva, jotta kukaan uskoisi….

Mitä on luvassa? Yleensä ottaen nyt äänestäjällä on alkamassa se harvinainen ajanjakso, jossa häntä kuunnellaan ja hänen mielipiteellään on merkitystä. 19.4.2021 kuitenkin moni tekohymy hyytyy joko vaalitappion tai vaalivoiton tuloksena. Rannalle jääneiden ei tarvitse enää pingottaa ja voittajat voivat halutessaan piiloutua äänestäjiltään, eikä näistä kuule kuin vajaan kahden tai neljän vuoden päästä, eduskunta – ja kuntavaalien alla. Mistä siis tietää, ketä äänestää?

Me uudet pyrkijät olemme tietysti avoimia tapauksia. Meistä ei varmuudella tiedetä, millaisia tyyppejä olemme. Ja koska itsekin kuulun keltanokkaosastoon, en osaa neuvoa.

Vanhojen edustajien kohdalla asia on paljon helpompaa. Hän, joka on tehnyt töitä luottamuspaikkansa eteen viisaasti ja äänestäjiään kunnioittaen, on varma valinta. Jos tämä on vielä pitänyt yhteyttä äänestäjiinsä, aina parempi. Tässä kuitenkin kannattaa erottaa vaalinaluskosiskelu ja pitkäjänteinen puurtaminen toisistaan.

Vanhaa edustajaa voidaan myös arvioida tekemistensä perusteella toisellakin tapaa. Jos tämä on ajanut diipadaapaa tähän asti, hän ajaa diipadaapaa vastedeskin. Se ei tule muuttumaan.

Äänestäjällä ei ole minkäänlaista kuluttajasuojaa. Jos äänestät kehnoa, olet tavallaan vastuussa kehnon touhuistakin. Jos kehno esittää olevansa, mitä ei ole, sinua vedätetään. Mutta et saa siltikään ääntäsi takaisin.

Tuleeko näiden neuvojen lopuksi kehoitus äänestää meikäläistä? Se on hieman siinä ja tässä. 54-vuotias alisuoriutuja, joka on tehnyt töitä pitkien piippujen varjossa, mutta joka saa rempoa hartiat sijoiltaan tehtaiden portteja ilman, että niitä edes raotetaan. Ei ole varaa mainostaa, ja jos hymyilen väkisin, se näyttää lähinnä pelottavalta.

Edustavampia ja paremmin pärjänneitä ehdokkaitakin löytyy.

Kouvolan rahanpolttoboogie III: Pilkanmaa

Ihmeellisiä ovat hankkeet näillä selkosilla. Tällä kertaa ruoditaan Pilkanmaan tie – ja viemärishowta, jossa samaan projektiin ympättiin sekä välttämättömyyksiä että turhamaisuuksia.

Kouvolan vesi suoritti infran korjausvelan lyhentämistä uusimalla vesi – ja viemäriverkostoa Markankylässä ja Pilkanmaantien alussa. Tämä on tarpeellista ja tätä tullaan tekemään ympäri Kouvolaa, koska linjat ikääntyvät. Kouvolassa on vuosittain n.40 putkirikkoa, mikä kertoo paljon linjojen kunnosta.

Rahaa paloi kohtuullisesti, 7 miljoonaa ja se koski 160 taloutta. Kun vesilinjat uusittiin, samalla rakennettiin hulevesilinjat, joihin liittyminen maksaisi n. 850 €.

Sattuneesta syystä hulevesilinjat aiheuttivat enemmänkin negatiivista kuin positiivista palautetta. Vieressä kulki Kymijoki, vieläpä reippaasti alempana ja sinne olivat sadevedet kulkeneet aikojen alusta asti Ojakorventien alittavaa rumpua pitkin Kymijokeen.

Asiasta kertovassa artikkelissa KS 31.8.2018 Oli sen aikaisen toimitusjohtajan sitaatiksi laitettu seuraavaa: ” Tällä hetkellä jätevedenpuhdistamolle tulevista vesistä 60 prosenttia on ei-jätevesiä eli hulevesiä. Niiden vähentäminen on yksi tavoite, ja toinen on alueen kuivattaminen hallitulla tavalla.”

Jos hulevedet ovat aina valuneet Kymijokeen, ei niiden vähentämien voi silloin olla kyseessä, koska niitä ei ole mennyt tähänkään asti jätevedenpuhdistamolle. Ehkä kyseessä oli inhimillinen virhe jossain ja jollain, mutta argumentti ei Markankylän kohdalla pidä kutiaan.

Niin ne sitten tehtiin. Välttämättömät vesilinjat ja ei niin välttämättömät hulevesilinjat. Alkuperäiset ojat, joissa vesi on valunut aina, jäivät pääosin paikalleen.

Nämä uudet hienot hulevesilinjat vievät – yllätysyllätys – Kymijokeen! Tosin vajaa kaksi metriä alempana kuin ojat. Mutta kyllä niistä hyötyä on, jos jostain syystä tahtoo salaojittaa ja kuivattaa tonttiaan ja talonsa ympäristöä. Sitten vain kaivamaan salaojaputkia ja johtamaan vettä pois.

Mutta jos talot – joissa harvassa on kellarikerros puoliksi maan alla – ovat maanneet niillä sijoillaan vuosikymmeniä, niin mitä onko niistä hyötyä? Jos ojat ovat toimineet hyvin tähänkin asti, mikseivät ne toimisi tulevaisuudessakin?

Jos taas maaperä on savimaata, niin maan kuivattamisessa on todellisia riskejäkin, jotka saattavat tulla kalliiksi. Savimaan tilavuus saattaa kuivuessaan kutistua jopa 10%. Kun talon alta maa kutistuu, talo painaa kuitenkin koko ajan ja pahimmassa tapauksessa se jää ”roikkumaan” epätasaisesti kuivuneen ja vajonneen maan päälle. Seurauksena sokkeli halkeaa.

Itse antaisin olla, jos ei olisi suoranaista pakkoa.

Pilkanmaan uusi, 1,4 miljoonaa maksanut tienpätkä on oma aiheensa. Sitä perusteltiin Pilkanmaantien alkupään kapeudella ja vaarallisuudella. Jos tällä perustellaan, niin samalla logiikalla tie on kapea ja vaarallinen Pilkanmaantien lännen puoleisille taloille aina Kukkapolun risteykseen asti, 1,7 km.

Tällä vaarallisuudella on ollut perustelunsa ja sen takia kaavaa on muutettu miltei 40 vuotta sitten. Mutta se vaarallisuus liittyi jalankulkijoihin ja pyöräilijöihin. Tämä vaaratekijä poistui, kun Iitin risteyksestä asti rakennettiin pyörätie, joka jatkuu Pilkanmaan koululle asti. Sen jälkeen ”vaarallisuus” on koskenut lähinnä autoilijoita ja postilaatikolta lehtensä hakevia.

Pilkanmaantien alkupäähän oli jo aikaa sitten rakennettu jyrkkä liikenteenjakaja, joka on pudottanut vauhteja reilusti siitä, mitä ne olivat ennen. Jos oltaisiin tahdottu tiputtaa vauhteja edelleen, oltaisiin voitu rakentaa liikenneympyrä, jolle tilaa olisi ollut yllin kyllin.

Ainoa reaalinen hyöty tästä 1.4 m€ investoinnista tulee niiden n.15 talon omistajalle, joiden viihtyisyys kasvaa uuden tien myötä. Kieltämättä on mukavampaa, kun autot kulkevat kauempana. Mutta onko veronmaksajien velvollisuus kustantaa miellyttävämpiä kahvihetkiä noin harvalle noin kalliilla?

Kuka tämänkin tiehankkeen on onnistunut lobbaamaan käyntiin vuosikymmenien hiljaiselon jälkeen, voi huoletta ryhtyä kuntavaaliehdokkaaksi haluamaansa ryhmään. Normaalia parempia puhelahjoja vaaditaan, että tämän tarpeettoman tien sai läpi.

Original Photo by Karolis Vaičiulis on Unsplash