Kaopla 6.10 & 16.11 -22

Kouvola on kaksijakoinen kaupunki. Toisaalla heitellään miltsejä, niin kuin huomista ei koskaan tulisi – tiedä sitten, onko ylimmillä päättäjillä jokin varma tieto, että tästä kaikesta selvitään joutumatta kriisikunnaksi. Toivottavasti se ei kuitenkaan tarkoita KSS:n, sen verkon tai Kouvolan Veden myyntiä.

Toisaalla taas tehdään arjessa jokapäiväistä työtä kuntalaisten eteen. Kouvolassa on ollut luovuutta ja uskallusta tarttua uusiin haasteisiin ennakkoluulottomasti. Esimerkkinä kaupungin itsensä järjestämä erityisopettajien ja erityisluokanopettajien koulutus Heistä on huutava pula valtakunnallisesti.

6.10. painavin asia oli ensi vuoden talousarvio. Eihän näitä lautakunta lopullisesti päätä, mutta se on portti eteenpäin. Rahaa palaa, ja kasvatuksesta tullee suurin menomomentti ensi vuodesta lähtien, kun Kymsote loppuu ja sen toiminnat siirtyvät uusille hyvinvointialueille. Vuodelle 2023 talousarvio on reilun 140 miljoonan tietämillä. Paljon rahaa alle 80 000 asukkaan kaupungille, mutta minkäs teet. Koulutus on ollut – ja on syytäkin olla – valtion ja kunnan ydintoimintoja itsenäistymisestä alkaen.

16.11. Oli esittelyssä avoin varhaiskasvatus. Tämä tarkoittaa perhekeskuksia Korialla ja Keltakankaalla, jotka ovat auki säännöllisesti, mutta ei kokopäiväisesti.  Mutta sen lisäksi käytössä on päiväkotibussi, joka kiertää Elimäeltä Jaalaan! Näissä vanhemmat voivat tavata toisiaan ja lapsilla on mahdollisuus leikkiä keskenään. Todellista laatikon ulkopuolella ajattelemista! Kaikki mikä parantaa perheiden selviytymismahdollisuuksia sekä peloteltujen että todellisten uhkakuvien keskellä, on hyvästä. Säästetään sitten vaikka tulevista diipadaapa – miltseistä.

Molemmissa kokouksissa oli myös opettajien virkamatkamääräyksiä niin Dubliniin, Nizzaan kuin Roomaankin. Ihmettelin tätä ja sainkin vastauksen: Nämä matkat kuitenkin maksetaan kaikkinensa eurooppalaisesta taikaseinästä, eivätkä ne rokota kouvolalaista veronmaksajaa. Ne maksetaan Erasmus-verkoston toimesta. Ihan hyvä niin.

Muuten painin erään tietopyynnön parissa. Tikkuisaa on, mutta koko vaatimaton luottamusmiesurani alkoi samantyylisen tapauksen kanssa. Toivon hyvää, mutta usko siihen murenee päivä päivältä näissä peleissä.

Kouvolan rahanbolttoboogie VI: Teatterimuilutus

Ukrainan sota, taloustaantuma, terveyspuolelle revennyt kymmenien lisämiljoonien vuosittainen tarve. Mikään ei saa Kouvolan päättäjiä muuttamaan suuntaansa ja luopumaan visioistaan, olivat ne kuinka hyödyllisiä tai tarpeettomia tahansa. Jos uusi teatterikortteli tahdotaan, niin sitä ajetaan millä tahansa konstilla eteenpäin. Muiluttamalla, jos ei muu auta.

Yleensä ottaen isot hankkeet ajetaan läpi lautakunnissa selvästi ja näkyvästi. Niitä on helppo ajaa, koska lautakunnissa tuskin koskaan asetutaan virkamiehen tahtoa vastaan. Miksi näin on, se on erillisen pohdinnan aihe. Mutta kuitenkin peli on avointa, eikä se ole virkamiehen vika, jos luottamushenkilöt eivät tee viisaita päätöksiä.

Liikunta – ja Kulttuurilautakunnasta tiedettiin jo etukäteen, että siellä tullaan vastustamaan uutta megamiljoonien pöhöhanketta. Mutta jotta prosessi tulisi hoidetuksi asianmukaisessa järjestyksessä, se pitäisi saada sieltä läpiujutettua edes jossain muodossa.

Siispä 5.10. -22 järjestetyssä lautakunnan kokouksen esityslistalla ei ollut pykälää uudesta teatterista. Sen sijaan kokouksessa esiteltiin oli pykälä 79 ”Liikunta- ja kulttuurilautakunnan talousarvio 2023 ja talous- ja henkilöstösuunnitelma vuosille 2023 – 2026”.

Tässä kohdassa oli 3 liitettä, joista yksi oli 7 sivua pitkä.  Suurin piirtein puolivälissä liitettä nimeltä ” Liikunta- ja kulttuurilautakunnan talousarvio 2023 ja talous- ja henkilöstösuunnitelma vuosille 2023 – 2026” Oli sitten maininta, jossa sanottiin näin:

”Päivitetyn tiedon mukaan kulttuuri-investointeja aletaan viemään eteenpäin teatterin uudisrakennus edellä”

Seuraavana päivänä Kouvolan Sanomissa ilmoitettiin, että ” Liikunta- ja kulttuurilautakunta hyväksyi teatteri-investoinnin keskiviikkona talousarvioesityksen yhteydessä ja esittää talousarviota edelleen hyväksyttäväksi kaupunginhallitukselle ja valtuustolle.”

Eli kymmenien miljoonien tähän aikaan täysin turha, mutta turhamaisuutta hivelevä hanke muilutettiin eteenpäin yhdellä maininnalla 7 – sivuisessa tekstimassassa.

Tämä on voinut mennä demokraattisen prosessin mukaan, mutta ei sen henkeä kunnioittaen.