Suomi täyttää 150 vuotta 2067. Allekirjoittanut lienee ollut jo tovin siihen mennessä mullan alla ja melkoisia mummoja ja pappoja on valtaosa niistäkin, jotka tämän tänään lukevat. Mutta onko silloin enää Suomea, jonka itsenäisyyttä juhlia? Onko Maamme-laulu ja varsinkin Finlandia kiellettyjen listalla, jonka esittämisestä sirun krediiteistä vedetään kerralla puolet pois ja matkustus uuteen pääkaupunkiin Berliiniin bannataan loppuiäksi? Ken elää, se näkee.
Kylmääviä uutisia nimittäin Berliinistä kuuluu: Saksan sosiaalidemokraatit, vihreät ja vapaademokraatit pääsivät sopuun kolmen puolueen koalitiohallituksen muodostamisesta ja miltei heti he avasivat agendalistaansa. Saksan seuraava hallitus on halukas avaamaan ja muuttamaan EU:n perussopimuksia ja se haluaa kehittää EU:sta liittovaltion.
Siis Saksa haluaa tehdä EU:sta liittovaltion. Kun äänestin -94 EU: un liittymisen puolesta, tästä ei tainnut olla puhetta.
Suomessa on löytynyt jo ensimmäisiä julkisesti samanmielisiä, joille tuleva kehitys kävisi varsin hyvin. Jo Saksan uuden hallituksen koostumus vihjaa, kenelle tämä käy, niin vasemmiston kuin oikeistonkin tietyille osille.
Vihreät ovat enenevässä määrin tuoneet Marxia luontoaatteensa rinnalle ja vääristäneet luonnonsuojelun keinoiksi saattaa sen varjolla kansalaisia pakkojen ja rajoitusten alle. Suomessakin heidän imagonsa Kokoomuksen puisto-osastona on menneen talven lumia. Saksassa, missä demokratia on aina ollut loppujen lopuksi vähemmän rakastettu aate (natsien valtaannousun mahdollisti isolta osin saksalaisten epäluuloinen suhtautuminen demokratiaan järjestelmänä), on näille pakkokeinoille ja niiden lisäämiselle huomattavasti matalampi kynnys kuin Suomessa. Vihreillä lienee mielessään jonkinlainen kommunismin kakkosversio, jossa omistussuhteet saattavat olla erilaiset kuin Kommunismi Ykkösessä, mutta kansalaisten elämä yhtä ankeaa.
Saksan demareille valta on ykkösprioriteetti, siksi he ovat olleet valmiita tähän kirjaukseen. Siinä kuitenkin saattaa käydä, kuten Rinteelle Suomessa, eli punavihreää agendaa kirjattiin hallitusohjelmaan joojoo-asenteella, ilman että oli tarkoitusta noudattaa sitä. Kävi kuitenkin toisin, ja Marinista alkaen hallitus on ollut kansalle yhtä punavihreää kyykkyharjoitusta. Tai sitten osassa saksalaisdemareitakin asuu Suur-Saksasta haaveileva, marssisaappaitaan lankkaileva hunni ja nyt julistettu tavoite on ollut pinnan alla jo kauemmin.
Vapaademokraatit eli FDP ovat sekä talous- että arvoliberalisteja, joilla ei ole niin paljon valtaa, että he voisivat sanella tavoitteet. Mutta jos he ovat joko ainakin päällepäin huolettomia takiaisia tai naiiveja federalisteja, niin ”liittovaltio” sopii heillekin.
Saksan vihreät haluavat uuskommunisminsa, joten liittovaltio sopii heille hyvin. Saksalaisten vaikutusvallan kasvusta haaveileville liittovaltio sopii myös. Mutta jos uusi vallantavoite on laajemmin hyväksyttynä vaikutusvaltaisissa piireissä, niin se tarkoittaa silloin liittovaltiotavoitteen jatkumista vaihtuvista hallituksista huolimatta. Oli hallitus pohjaltaan millainen tahansa, liittovaltiojuna menee eteenpäin. Ja se menee saksalaisten edun mukaisesti.
Miten sitten Suomessa, todella kalliilla itsenäisyytensä lunastaneessa maassa? Historiamme osoittaa vastauksen. Vaikka Suomi joutui todelliseen kuolemanvaaraan sodissaan, se ei estänyt sylitanssimasta Idän Jättiläiselle joidenkin sotaveteraanien lapsien toimesta. Omasta edusta – kaikki muut selitykset ovat itsepetosta tai suoranaista valhetta. Kekkonen kasvatti moraalikatoa omaan kuolemattomuuteensa luottaen. Kekkonen kuoli, mutta moraalikato jatkui – ja jatkuu edelleen.
Kaikilla suomalaispoliitikoilla ei ole moraalisia pidikkeitä olla ajamatta liittovaltiota omien hillotolppahaaveidensa vuoksi. Osa punavihreistä puolestaan tahtoo uuden Neuvostoliiton – tai todellakin Eurostoliiton, kuten vitsikkäämmät sanovat nykyään. He taas toimivat vahvoina uskossaan.
Meiltä löytyy tarpeeksi toimijoita, jotka vahvistuvat ajan mittaan ja monistavat aatteitaan tai opportunismiaan suosimalla muita oikeauskoisia tai kiipijöitä. Suomi täyttää 125 vuotta 2042. Silloin liittovaltio voi olla aivan relevantti kysymys Suomessakin. Jos tämä tuntuu epärealistiselta, voi verrata sitä EU:ta, mihin liityimme 1994, tähän nykyiseen.
Viettäkäämme siis itsenäisyyspäivää niin kauan, kuin voimme! 150-vuotispäivää emme välttämättä enää näe.
