Maalaispojan tappolinja II

Elämme omituisia aikoja. Kaikki näyttää jollain lailla kääntyneen päälaelleen. Maata johtavat tyttikset, joilla ei ole mitään kompetenssia tehtäviinsä. Ennen kuin kukaan alkaa huutamaan sovinismista, kannattaa kysyä itseltään: Jos sinulla olisi keskisuuri, n.150 ihmistä työllistävä firma, kenet hallituksesta palkkaisit johtamaan sitä? Marinin, Ohisalon, Anderssonin? Vaiko Saarikon? Ei sillä, että killuttimet olisivat se ratkaiseva tekijä. Vai palkkaisitko myöskään Haavistoa tai Kaikkosta?

Kepu vaihtoi ylivoimaisella enemmistöllä yhden kehnon toiseen vielä kehnompaan puheenjohtajaan. Muutama seikka kuitenkin häiritsee, ja yhden kehno voi olla myös toisen loistava.

Kukaan raskaampi nimi ei ottanut kisaan osaa. Ei edes Väyrynen, joka edelleen hellii ajatusta Suomen pelastavasta Keminmaan ritarista. Ritari nimittäin jäi sovinnolla pysäkille juuri silloin, kun hänen mukaan hyppäämistään olisi eniten kaivattu sen melkein 50 vuoden aikana, kun tämä on politiikassa huseerannut. Muutkin olivat kiusallisen hiljaa. Kulmuninkaan avaruuspuheita ei välttämättä leimannut tyhmyys, vaan tämä saattoi tietoisesti möläyttää posketonta kummeliläppää, ettei vahingossakaan tulisi valituksi.

Jos nämä raskaat nimet odottavat hallituksen nopeaa kaatumista ja uusia vaaleja, niin väärin luultu. Saarikko sai nyt ”kerran elämässä” – tilaisuuden, eikä takuulla tahdo jäädä sen enempää pätkäjohtajaksi niin hallituksessa kuin puolueessaankaan.

Saarikko on jo valmiiksi samoilla taajuuksilla muiden siskojen kanssa. Poliittinen broileri, jonka toimissa keskustalaisuus – saatikka alkiolaisuus – ei näy muuten kuin sähköpostiosoitteessa: (at)keskusta.fi. Hänelle käyvät kaikki ilmastovouhkaukset, mitä muut siskot saavat päähänsä.

Keskusta sai hänessä puheenjohtajan, jonka ansiosta hallituksella on entistä vahvempi mandaatti kyykyttää maalaispoikaa hiemaan kyykympään. Maalaispojan edusmiehiksi hakeutuneet piut paut välittivät hänen todellisesta parhaastaan. Seuraus luetaan burnoutteina, pakkohuutokauppoina ja avioeroina. ”Ei tuo tuuli enää pelloilta paskan hajua”, lauloi Kolmas Nainen aikoinaan. Nyt tuulee pelloille kalman hajua Ison Kirkon suunnalta.

Kuka muka hallituksen kaataisi? Jos hallitus kaatuu, se on uudet vaalit, eikä kukaan joojoomies – anteeksi joojoohenkilö – voi olla varma tulevaisuudestaan. Sillähän hallitus pysyy pystyssä, että se tulee voittamaan tulevaisuudessakin kaikki epäluottamusäänestykset, ja Saarikon puheenjohtajuus vankistaa hallituksen asemaa entisestään. Joojoot kaivoivat omaa kuoppaansa, koska äänestäjien kiukku tulee osumaan pahiten heihin. Ja kiukkua on totisesti luvassa – lievästi sanoen.

Mutta yhden surkea voi olla toisen loistava. Jo aikaisemmin taustalla myhäilevät setämiehet ovat saaneet ajetuksi lakeja, jotka ovat rikastuttaneet heitä, mutta joista on ollut maaseudulla lähinnä turhaa rahanmenoa ja harmia.

Kuten paskalaki : loistava osoitus oikeusvaltiomme tilasta – todellisessa sellaisessa ei tämä puliveivaus olisi tullut kuuloonkaan. Nytkin joku voi laskea hyötyvänsä autioitumisesta ja järjenköyhien rajoitusten tuoman hyödyn päälle. Taas kerran tehdään rahaa sillä, että maaseutu ja omakotitalojen pakotetaan luopumaan luontevimmista lämmitysmuodoistaan, kuten öljystä ja varsinkin puusta, ja vaihdetaan nämä halvimmillaan sähkölämmitykseen, kalleimmillaan maalämpöön. Paskapöntöt ovat vielä halpoja tähän verrattuna.

Vain kommunistisen utopian takia, joka kunnon utopian tavoin tekee kipeintä niille muille. Ei itselle tai omalle kannattajakunnalle. Liikkumisen kiusaaminen on vielä ihan oma lukunsa, josta autokauppiaat hyötyvät ilmastoa enemmän.

Saarikolle on sama, soittaako siskojen bändi iskelmää vai norjalaista örinäheviä – pääasia, että saa itse soittaa mukana. Yksi kepulainen basisti vaihtui toiseen. Kaiken poliittisen perseilyn seurauksena yhä useampi joutuu luovuttamaan ja hyvästelemään kotiseutunsa. Grynderin rakennuttama kallis kaksio kutsuu sopeutumaan Suuren Utopian pelinappulaa. Tyttisten järjenkäyttöön perustumaton haavekuva saa täyttymyksensä, kun paikallisjunan lempeä naisääni kuuluttaa seuraavan ja maalaispojan lopullisen sjoituspaikan:

Seuraavaksi Kerava – Kervo

Kansanvihollinen Mäenpää

Jos kuuluisin suuriin ikäluokkiin, muistaisin suomettumisajan paljon monipuolisemmin ja konkreettisemmin. Jotain on jäänyt mieleen kuitenkin. Lähinnä pakotettu yksimielisyys, Ladat (sinänsä ihan kiva auto) ja itäblokin nukkeanimaatiot. Suomi alkoi Koiviston aikana kuitenkin avautumaan, ja Gorbatshovikin vaikutti ihan hyvälle itänaapurin presidentille.

Mitä enemmän kansalaisten etua vastaan vallanpitäjät toimivat, sitä suurempi tarve heillä on kitkeä soraäänet pois. He myyvät käärmeöljyä jota kukaan ei halua ostaa, ja kauppa ei käy, jos jollain on pokkaa sanoa, että tämähän on täyttä peetä. Juha Mäenpää on yksi näistä uusista lainsuojattomista, joille käärmeöljy ei maistu.

Mäenpään heitto oli kömpelö, kyllä. Mutta kömpelyys tai harkitsemattomuus eivät voi olla jahtaamisperusteluita valtakunnansyyttäjälle, jonka pitäisi keskittyä olennaisiin ja vakaviin rikoksiin politikoinnin ja mielipidepoliisina toimimisen sijaan. Eduskunnassa istuu entinen stalinisti, joka haaveili vallankumouksesta. Miljonäärisosialisti, joka vuoti venäläisille suomalaisten EEC-neuvotteluja. On istunut ikuinen kakkonen, joka suhmuroi juoppoa ministeriä presidentiksi venäläisten kanssa. Ja paljon muita, isompia ja pienempiä, entisiä ja nykyisiä ketaleita. Mäenpää istuu seurassa, jossa hänen syntitaakkansa on melko kevyt verrattuna joidenkin kollegoidensa tekemisiin.

Mikä järki tässä Mäenpää-tapauksessa on? Se voi olla kytköksissä Ohisalon vihapuhelakeihin, joita tämä ajaa eteenpäin oikeauskoisen varmuudella ja ehdottomuudella. Tai kääntäen voisi kysyä, että olisiko VKSV / Toiviainen lähtenyt jahtaamaan Päivi Räsästä tai Mäenpäätä Sipilän hallituskaudella? Räsäsen kirjoitus on ollut jo kauan kaikkien saatavilla ja myöskin Toiviaisen syytettävissä. Vasta Ohisalon sisäministeriaikana siinä huomattiin aineksia potentiaaliseen rikokseen.

Nämä tapaukset siis saattavat osoittaa, missä Ohisalon mielestä kulkee rikoksen raja. Mäenpään kautta Ohisalo tahtoo asettaa raamit tulevalle vihapuhelaille ja sen tulkinnalle. Jos lain voimaan tultua tavis menee lohkaisemaan jotain vieraslajeista, niin kuulusteluihin mars.

Jos nämä ovat rikoksia, niin missä on silloin sananvapauden raja? Meillä on enää vapaus sanoa vain kivoja ja mukavia asioita, ympäripyöreitä latteuksia. Ja loukkaantumisen rajakin on nykyään siinä, kuinka joku kokee loukkaantuneensa, ei siinä, kuinka loukkaavaa on oikeasti sanottu. Jos sanon, että pinkki pikeepaita näyttää naurettavalta miesbodareilla, kaikki Suomen pinkkipikeepaitaiset miesbodarit voivat loukkaantua sydänjuuriaan myöten ja syyttää minua vähintään vihapuheesta ja ehkä jopa kansanryhmää vastaan kiihottamisesta!

Jopa kaikkein murhaavimmalla Stalinin kaudella pidettiin laillisuuden teatteria yllä. Näytösoikeudenkäynneissä etukäteen syyllisiksi tiedetyt passitettiin joko Siperiaan tai oikotietä teloituskomppanian eteen. Mutta olennaista oli leikkiä oikeutta. Uskotella kansalaisille oikeuden ja lain voimassaolosta ja varoittaa mäenpäitä pitämään päänsä kiinni.

”Jos me voimme tehdä tämän kansanedustajalle, miten luulet käyvän itsellesi ?”

Neuvostoaika tuli takaisin. Ainoaan itäblokin maahan, jossa ei tehty kansannousua.