Maalaispojan tappolinja

Onneksi en ole perinteinen kepulainen. Sellainen juureva maalaismies, jonka suku on ollut samoilla sijoilla satoja vuosia  ja selvinnyt kaikista maatalouden myllerryksistä jotenkuten ehjin jaloin. Jos olisin jäänyt pystyyn kaiken hässäköinnin ja talonpoikaa kurjistavien operaatioiden jälkeen, tilakokoni olisi kasvanut suureksi, oli se sitten viljatila, sikatila tai kanala. Kotikylälläni olisivat tyhjät maalaistalot, tyhjät näyteikkunat ja kaukana olevat palvelut arjen vastaantulevia realiteetteja ja vaimokandinaatit muuttaneet vantaalaiseen betonikuutioon.

Koska pumpusta ottaisi ja raskaamman päälle. ”Talonpojan tappolinja” on vaihtunut ”maalaispojan tappolinjaan”, ja äänestämäni puolueen puheenjohtaja olisi samanlainen entinen kympintyttö, kun ne muutkin intomieliset hallituksen voimasiskot, joiden touhuissa maalaisjärki on saanut aikaa sitten väistyä omalaatuisen, abstraktin, Suuren Utopian tieltä. ”Edespäin taistelussa Che Guevaran viitoittamalla tiellä!”. Neuvostoliitto kaatui, mutta sou not. Unelma tunkea loputkin suomalaiset lähiöiden betonikuutioihin elää.

Siinä, että Kepu näyttää hanuriaan äänestäjilleen, ei ole mitään uutta, eikä siinä ole mitään uutta muutenkaan. Kokkarit pyllistävät yrittäjille ja demarit duunareille kukin vuorollaan. Ja sitä kutsutaan vastuunkantamiseksi. Edellisen puheenjohtaja-pääministerin valtiosihteeri runnoi aikoinaan  läpi järjenköyhän paskalain, jolloin tulevan pääministerin firma pääsi myymään pönttöjään pakolla tehdyille asiakkaille. Maaseudun ihmisille ja monille Kepua äänestäneille. Betonikuutioissa kun pöntöille ei ollut tarvetta.

Tämä nykyinen puheenjohtaja soittaa bassoa voimasiskojen bändissä, ja sama kiukku joka nousi aikanaan Soinin Persuissa, on nyt nostamassa päätään Kepussa. Mutta sille kiukulle ei ole tiedossa ukkosenjohdatinta.  Kepusta ei löydy ketään, jolla edes kaukaisesti olisi Tony Halmeen haastavuutta ja pelottomuutta.  Se on hinta poliittisesta broilerijärjestelmästä, joka tulee maksuun taas kerran. Poliittiset broilerit ovat täysin poliittisesta järjestelmästä riippuvaisia, eikä heiltä tule rohkeita ulostuloja, kuin ainoastaan silloin, kun kertoimet ovat hyvät ja riski pieleen menosta pieni. Rivikansanedustajasta taas ei ole haastajaksi, koska epäonnistuessaan broilerit saattavat kostaa.

Joten pumpusta ottaisi kyllä. Maajussia tönitään poliittiset hangot tanassa ilmastoroviolle.  Omasta puolueesta ei löydy apuja, koska puoluejohdolla ei ole enää käytössään puhelinta, vaan pikkuinen pinkki megafoni, jolla antaa ylärekisterissä sointuvalla äänellä ohjeistuksia hallintoalamaisille.

Yksi elämäntapa pistetään entistäkin ahtaammalle, ja miksi? Koska joku diipadaapamaisteriksi opiskeleva yliopistokaupungissa tahtoo uskoa helppoihin hokemiin, ja näitä on niin paljon, että he yhdessä pystyvät antamaan valtaa voimasiskoille. Jotka puolestaan ajavat Suurta Utopiaansa.

Bussikuski bussin alle – ja suomalaiset perässä

Rinteen hallituksesta tuli ennätysajassa Marinin hallitus. Levätessään rankkojen hallitusneuvottelujen jälkeen syyskuuhun asti Rinteen hallitus kesti käytännössä alle kolme kuukautta.  Syy Rinteen lähtöön oli loppujen lopuksi varsin heppoinen. Verrattuna siihen bullshittiin, mitä edeltävät pääministerit ovat pokkana suoltaneet, Rinne oli vielä kevyttä partiolaissarjaa. Tällainen sattumus tällä kertaa – bussikuskista bussin alle – mutta kuinka sattumus loppujen lopuksi?

Suomalaisten kannalta Rinteen vahva tahto päästä pääministeriksi tulee maksuun viiveellä. Kun ilmastofundamentalistinen huuhaaohjelma julkistettiin, niin suhtauduin siihen kuin varmaan moni muukin; tolkutonta, mutta tuskin tulee toteutumaan. Luotin Rinteen terveeseen järkeen, taustaan ja suhteisiin muihin valtaveikkoihin, että kohtuuttomuuksia ei pääse tapahtumaan. Että hallitusohjelma olisi lähinnä suuntaa antava ohjeistus.

Rinne saattoi suhtautua voimasiskojen vaatimuslistaan ”joojoo”-asenteella uskomatta, että sitä ryhdyttäisiin ajamaan tosissaan. Mutta nyt kun Rinne heitettiin bussin alle, ei mikään estä toteuttamasta järjenvastaisimpiakaan ideoita, eikä punavihreässä kuplassa ideat ihan äkkiä lopu kesken.

Kulmuni on tämän hallituksen heikoin lenkki. Saattaa olla, että Kepu kosti Jätteenmäen potkut Kulmunia ohjeistamalla, kuten on väitetty, mutta en välttämättä usko sitä. Epäilyä aiheuttaa, että jäljelle jäänyt voimakolmikko Marin /Ohisalo /Andersson ovat paitsi aatteiltaan hyvin lähellä toisiaan, myös eri vaalipiireistä. Vaikka he ammentavat samanhenkisestä äänestäjäkunnasta, he eivät kuitenkaan syö toistensa ääniä. He ovat punavihreistä keskittymistä Helsingistä, Tampereelta ja Turusta. Kun he luukuttavat tavoitteitaan läpi näyttävästi, heidän kaikkien suosio ja asema vaalipiireissään vain vankistuu, koska heidän äänestäjiäänkään eivät tylsät realiteetit puristele!

Voisin yllättyä enemmänkin, jos myöhemmin kävisi ilmi, että voimasiskot eivät ainakaan voimakkaasti yrittäneet estää Rinteen ulosheittämistä, tai olisivat suorastaan tukeneet sitä, koska se avasi heille vapaan ladun. Tästä eteenpäin hallitusohjelmaa toteutetaan pilkulleen, vaikka puskutraktorilla jyräten.

Tämä tietää suomalaisille taloudellista ruttoa ja koleraa. Kaikkialla muualla paitsi voimasiskojen kaupunkien ydinalueilla elämä oikeasti hankaloituu ja miksi? Siksi, että 70-luvun taistolaisuutta muistuttavaa, ilmastofanatismin nimissä suoritettavaa Suurta Utopiaa päästäisiin toteuttamaan. Paketti on pelottavan samankaltainen. Ovat edistyksen etujoukot, joiden suuri missio on ajaa pimeydessä löntystävää vaalikarjaa haluttuun suuntaan. Aina joku kärsii – tässä tapauksessa valtaosa suomalaisista – mutta hei: ei voi tehdä munakasta, jos ei riko munia!

Voimasiskot ovat tämän edistyksen keihäänkärki, ja kuten edistyksellisille aina on kuulunut, ovat he sosiaalisesti vaalikarjan yläpuolella. Kaikki poliittisia broilereita, joten tylsä arkirealismi ei pääse sotkemaan huikeita visioita. Andersson on lentänyt ylemmässä sosiaaliluokassa aina, Ohisalokin muuttanut Itä-Helsingistä keskustan luxustaloon. Ainoastaan Marin on hieman sidoksissa vanhaan viiteryhmäänsä. Tampereen työväenyhdistykset laittoivat 2019 EKV -kampanjaan 5750€ ja Palvelualojen ammattiliitto PAM 3000€. PAM edustaa mm. niitä kaupan kassoja, joka Marinikin on aikoinaan ollut.

Kun tämä hallitus saa ilmastofanatismiaan tehdyksi, mitä se tarkoittaa vaikkapa sille kaupan kassalle? Kassa on sieltä matalammasta palkkaluokasta ja työtunnit vaihtelevia. Hänellä ei ole varaa hybridiautoihin, joten hän sahaa töihin luotettavalla perus -Corollalla. Jos hän haluaa asua omakotitalossa, hänen kukkarolleen sopiva talo löytyy kauempana. Vaikkapa Ikaalisista, n.50 kilometriä Tampereelta.

Jos hän käy Tampereellä töissä, Marinin hallitus kurittaa häntä ilmastofanatismin nimissä niin, että hänellä ei välttämättä ole enää varaa niin pitkiin työmatkoihin. Aina pahempi, jos hänen talonsa on öljylämmitteinen, lisää sanktiota pukkaa entisen päälle. Palkka ei kuitenkaan nouse ja kokonaisverotus kasvaa. Siispä hän joutuu joko luopumaan työpaikastaan tai asuinpaikastaan. Marinin hallitus on saavuttanut Suurta Utopiaansa, mutta kaupan kassa, jonka ammattiliitto on ollut tukemassa häntä kurmottavaa pääministeriä, saa myydä tappiolla maaseudun talonsa ja muuttaa kaupungin vuokrakaksioon muistelemaan entistä vapauttaan valita itse tahtonsa mukaan.

Mut hei, Suuri Utopia vaatii uhrauksia.  Ei voimasiskojen, mutta joidenkin muiden.

Kuva chuttersnap / unsplash