Kategoria: Suomi Yleinen

Julkaistu

Liikenteen kyttäyskyykytys II

Normaali heinäkuinen aamupäivä. Liikennettä harvakseltaan. Tulen risteykseen, eikä yhtään autoilijaa näy kummastakaan suunnasta. Ajoin ryömintävauhdilla STOP-merkin ohi, koska turhaahan se olisi ollut pysähtyäkään autioilla teillä. Paha virhe!

Myllykosken risteys Jokisillantieltä Kouvolasta nelostielle johtavalle tie nro 367:lle on varsin iso ja avoin. Näkyvyyttä Mylsältä päin on molempiin suuntiin satoja metrejä, lisäksi risteys on melko iso. Siispä ajoin aivan normaalin maalaisjärjen mukaisesti hidastaen risteykseen, ja kun ketään ei näkynyt, niin pysähtymättä jatkoin matkaa Kouvolan suuntaan.

Paitsi että syyllistyin aivan karmeaan rikokseen, josta kuului saada rangaistus. Jos jää kiinni siitä, että ei pysähdy STOP-merkin kohdalla, vaikka ketään ei näkyisi yhtään missään, niin onhan sellaisen laittomuus vallan kauheaa. Jos tällaiseen ei puututa, niin kohta ovat Suomen pikkukaupungit täynnä jenkkimellakoita ja Manneheimin ratsastajapatsas vaarassa!

Siispä heti loivan mutkan takana oli poliisin pysäytys ja kohta satasen maksulappu kourassa. Pysäytyspaikka oli tietenkin tehty niin, että sitä ei varsinaiselta rikospaikalta nähnyt.

Artikkelikuvan risteyksen takapuolella olevassa pöpelikössä oli valvonta, joka käräytti kriminaalin. Viimeksi tällaiseen höpönlöpö – lainvalvontaan olen törmännyt ehkä neljännesvuosisata sitten. Mutta mongolien lanseeraama lainkäyttötapa elää, vaikka tsaarinajastakin on jo yli sata vuotta.

Olen aikaisemminkin miettinyt liikenteenvalvonnan ja lainkäytön omalaatuisuutta. Viimeksi edellisessä postauksessani aiheesta *. Eikä asenne ja mentaliteetti tieliikenteen lainkäytön takana ole kovin terveellä pohjalla.

Sen sijaan, että pyrittäisiin mahdollisimman turvalliseen ja sujuvaan liikenteeseen, pyritäänkin etsimään autoilijoista rangaistavia. Oletko ihmetellyt peltipoliisien sijoittamista? Ne pyritään tekemään sakkorysiksi. Mitä vaarattomamman tuntuinen risteysalue alemmalla nopeusrajoituksella, sitä suuremmalla todennäköisyydellä siinä on peltipoliisi.

Sakkoni noudattavat samaa linjaa. Ansa oli viritetty täysin narauttamaan niitä, jotka eivät selkeästi ymmärrä pysähtyä stoppimerkin kohdalla. On maalaisjärkistä olla pysähtymättä, jos kerran ketään ei näy missään. Mutta silloin rikkoo lakia – rikollinen, jota pitää rangaista.

Tällaisesta liikenteenvalvonnasta tulee mieleen entisaikain mömmöillä päänsä sekoittanut portsari, joka etsii pienintäkin syytä käydä kimppuun. Pokelle ei ole tärkeintä, että jonossa ollaan suurin piirtein kunnolla. Ei tarpeeksi nöyrä asenne – ei tänään asiaa baariin. Soittaa pokelle suutaan – kiinni vaan.

Suomessa pyritään etsimään tilaisuutta päästä rankaisemaan. Se on moraalisesti hyvin arveluttavaa. Se kertoo pahansuopaisuudesta ja pykälien taakse piiloutuvasta tarpeesta pitää ihmiset neuroottisina lain noudattajina. Se taas helpottaa muuta hallintaa. Ihminen, joka pelkää saavansa rangaistuksen stoppimerkistä, tuskin kyseenalaistaa suurempiakaan esivallan toimia.

Ei uskalla sanoa, että Marin on sysisurkea pääministeri. Jos Valta yläpuolellamme rankaisee stoppimerkistä, miten se suhtautuu siihen, että sitä arvostellaan? Kun meidät pakotetaan noudattamaan naurettavuuksiin asti sääntöjä, se pitää meidät nöyrempinä silloinkin, kun meillä olisi täysi oikeus kyseenalaistaa niitä.

Toisena syynä Sipilä möläytti ikiaikaisen totuuden. Sakotetaan rahan takia. Rahan takia. Viilataan lakeja niin, että saadaan sakkotuloja.
*

Liikenteen kyttäyskyykytys

Julkaistu

Uhriutuminen ja valtapelit I

Vallankäyttö on ollut pitkälle samanlaista jo vuosisatoja, koska ihmisen käytös ja arvomaailma niiden takana ovat pysyneet aina melko vakioina. Yhteiskunta on rakentunut kristillisen moraalikäsityksen varaan ja lait ovat pohjanneet tälle perustalle. Aiemmin valta on ollut pitkälti miesten käsissä ja vanha mieskäsitys on ollut pohjana sille, mitä on pidetty sopivana ja mitä ei.

Naisten mukaantulo on muuttanut arvomaailmaa pehmeämpään suuntaan ja tuonut myötätuntoa suurempana elementtinä määrittelemään sopivuutta. Jos jossain asiassa ei vaikuta otettavan myötätuntoa huomioon, se leimataan usein pahaksi ja ilkeäksi. Mutta kuten aina ihmisillä, mistä tahansa sinänsä positiivisesta asiasta voidaan vääntää omaa etua palveleva ase ja kierouttaa alkuperäinen hyvä tarkoitus omaksi irvikuvakseen.

Uhriutumiseen vaaditaan tietenkin mahdollisuus uhristatukseen. Statuksen ihmisen tai ihmisryhmän on voitava olla yleisön mielestä jollain lailla kuviteltavissa heikomman asemaan suhteessa vastaväittäjäänsä, toiseen ryhmään tai jopa yhteiskuntaan. Jos luontaista uhristatusta ei ole, niin se väännetään väkisin sellaiseksi. Ensin mainitusta esimerkki seuraavassa.

Kuvitteellinen väittely jollain areenalla: Televisiossa, keskustelupaneelissa, missä tahansa. Vastakkain ovat kuvitteelliset mies ja nainen.

  • Nainen väittää, että kuu on juustoa.
  • Miestä hymyilyttää todetessaan, että ei se nyt ainakaan juustoa ole
  • Nainen hyökkää miestä vastaan, että tämä sovinistina nauraa hänelle (ei siis hänen mielipiteelleen vaan hänelle), koska hän on nainen
  • Näin peli kääntyy. Sillä ei ole merkitystä, onko kuu juustoa vaan sillä, miten mies kohteli naista. Mies on paha sovinisti ja nainen pahan sovinistin uhri.
  • Ja kas, vaikka mies on oikeassa, on nainen debatin moraalinen voittaja, ja yleisön suosiosta taistellessa hän saa sympatiat.

Uhriutua voi myös, jos joku omaan ryhmään tekevistä jäsenistä on tehnyt jotain – yleisemmin rikollista – josta tiedetään, että teko tulee raivostuttamaan yleisöä, kun tieto siitä leviää. Tällä pyritään jättämään itse rikos taka-alalle ja torjumaan sen aiheuttamaa suuttumusta uhriutumalla.

Oulussa tuli julki Suomessa ennen kuulumaton raiskaus – ja hyväksikäyttövyyhti, jossa lukuisat tytöt olivat joutuneet seksuaalirikosten uhreiksi. Rikolliset olivat enimmäkseen maahanmuuttajataustaisia. Ymmärrettävistä syistä asia suututti ja kuohutti muuallakin kuin Oulussa.

Ei kuitenkaan kestänyt kauaakaan, kun jo uutisoitiin muiden Oulussa asuvien mamunuorten kokemasta pelosta ja vihasta. Iltapäivälehti pisti otsikoinnissaan draamaa ja vihaa peliin.
Sen mukaan maahanmuuttajat pelkäsivät Oulussa, eivätkä uskaltaneet baareihinkaan enää mennä. Kärhämiä, tappeluita tai pahoinpitelyitä ei kuitenkaan ollut tapahtunut.

Ja kas; nyt olivatkin uudet uhrit löytyneet. Nyt uhreja olivatkin muut mamunuoret, joiden pelko ja kokema viha olivatkin uusia – jos eivät suoria, niin ainakin epäsuoria viharikoksia. Yhtään mamunuorta ei pahoinpidelty kostoksi, kukaan mamunuorista ei ollut kokenut minkäänlaista väkivaltaa tapauksen johdosta, mutta se oli epäolennaista.

Nykyaikaisessa ylösalaisin kääntyneessä todellisuudessa ei tarvitse olla rikoksen tai väärinkohtelun uhri ollakseen uhri. Riittää, kun kokee olevansa uhri, ja saa uhriutumisensa syötettyä median kautta läpi. Eli uhriksi pääsee nykyään ilmoittautumalla sellaiseksi.

Tätä sapluunaa on käytetty usein, ja tullaan käyttämään vastedeskin. Jos ryhmän X edustaja tekee pahojaan, saman ryhmän toinen edustaja ryntää kertomaan, kuinka koko ryhmä joutuu pelkäämään teosta noussutta vihaa. Näin saadaan käännetyksi tilalle päälaelleen – rikoksen uhri ja ja rikollinenkin ovat toissijaisia, ja suurimman kärsimyksen kokee se rikollisen viiteryhmä, mitä tämä edustaa.

Tämä halventaa uhria, häivyttää rikollisen sekä pyrkii omahyväisesti ja elitistisesti painamaan suuren yleisön katsetta maahan. Ei ole muuta hyväksyttävää reaktiota kuin hiljaisuus ja alistuminen.

Palvelun tarjoaa WordPress