Myllykosken bioetanolitehdas II

Se elää taas! Hanke tehdä Myllykosken tehdasalueelle bioetanolitehdas. Tällä kertaa hankemiehet vaikuttaisivat olevan vakavampaa laatua ja kokemusta bisneksenteosta on kertynyt laajalti. Kuitenkin tietyt realiteetit ovat pysyneet ennallaan, eivätkä tule muuttumaan jatkossakaan.

Edellinen hanke vaikutti samalta kuin RRT hieman myöhemmin – liian hyvältä ollakseen totta. Siksi tein aiheesta pienen muistion ja toimitin sen silloiselle perussuomalaiselle ministerille Lindströmille, saatesanoilla, että koska olet Kepun kanssa samassa hallituksessa, niin kysy oikeiden asiantuntijoiden kantaa asiaan ja ota yhteyttä MTK:n osaajiin. En tiedä mitä tapahtui, mutta kiinalaiset rahoittajat vetäytyivät hieman myöhemmin. Tässä kirjoituksessa nojataan silloin laskettuihin arvoihin.

Uusi  ”Hanke 2” saa samat realiteetit vastaansa. ”Hanke 1: n” suunnitellun tehtaan kapasiteetti oli 72000 tonnia/a, ja tämä tarkoittaa maamme mittasuhteissa todella isoa viljelysalaa. Tehtaan vaatima olkimäärä olisi edellyttänyt 150 000 hehtaarin viljelysalaa. Kymenlaakson koko viljelysala on 144000 hehtaaria nurmen viljely mukaan lukien. Lisäksi yhtiö olisi tarvinnut sopimuksia oljesta jopa 400000 hehtaarille, sillä esimerkiksi märkänä syksynä sitä ei voi korjata kaikilta pelloilta. 400000 hehtaaria vastaa noin neljännestä Suomen viljanviljelyalasta.

Siis neljännes Suomen viljellystä pelloista olisi pitänyt kytkeä Myllykosken tehtaaseen.

Hanke 2:n  raaka-ainevirtojen jakautuvat olkeen ja lehtipuuhakkeeseen, eli Suomessa lähinnä koivuun. Myös tuotanto on huomattavasti laajempaa. Bioetanolin lisäksi valmistetaan myös bioligniiniä ja biokaasua. Biokaasu on pääkoostumukseltaan samaa metaania, mitä tehdään Mäkikylän biokaasulaitoksessa ja jota myydään yleisesti maakaasuna.

Ei ole selvää, käytetäänkö lehtipuuhaketta ja olkea erikseen, ja ovatko näitä hyödyntävät tuotantolinjat erilaiset, ligniini vs. olki, mutta oljen saatavuuden kannalta samat realiteetit ovat voimassa kuin edelliselläkin yrityksellä.

Hanke 1:n aikana oltaisiin oltu valmis maksamaan viljelijöille noin 17 euroa tonnilta pellolta haettuna. Keskimääräisellä sadolla hehtaarikohtainen summa olisi ollut 43 euroa. Lisäksi viljelijä olisi voinut saada lisäansioita huolehtimalla paalauksesta ja kuljetuksesta itse. Nämä vaiheet olisivat muodostaneet kaksi kolmasosaa oljen lopullisesta hinnasta tehtaalla.

Oljesta olisi saanut tehtaan portille tuotuna 3*17= 51 €/tonni, tonni sisältää neljä olkipaalia.

Suuri nykyään suosittu traktorin peräkärry on kooltaan 2,4*9 m2 . Normaali pyöröolkipaali on kooltaan 1,2*1.5 m3 sylinteri. Näitä menee kahteen kerrokseen kuormattuna 21 kpl.

Jos 4 olkipaalia = 1 tonni, 21 paalia = 5,25 tonnia

5,25 t * 51€/t = 270€ / kuorma

270 euroon olki olisi pitänyt paalata ja kuljettaa tehtaalle. Mitä kauempana tehtaasta pellot olisivat olleet, sitä suuremmat polttoainekustannukset olisivat olleet ja sitä pienemmille tuntipalkoille olisi päässyt. Jos tehtaalle on 50 km matkaa, sinne matkaaminen vie 3h edestakaisin vähintään. Lisäksi paalit pitää käydä noukkimasta pelloilta. Ison kärryn vetämiseen riittävä traktori vie 20-25l/h polttoöljyä eli n. 60l jo pelkästään edestakaisella matkalla tehtaalle. Viljelijällä olisi mennyt miltei työpäivä saadakseen polttoainekustannuksien jälkeen alle 200€.

Pois viedyt oljet eivät maadu pelloille ja useamman sadon olkien poisviennin jälkeen maaperää joutuu lisälannoittamaan lisäravinteilla. Normaali vehnäpellon lannoittaminen vie n.450kg Y2-lannoitetta hehtaarille, joka maksaa 375kg/t. Eli normilannoitus maksaa 170€/ha. Oljista olisi saanut 130€/ha, ja lisäravinteiden tarve olisi tullut vastaan.

Kuten aiemmin sanottu, nämä laskelmat koskivat Hanke 1:stä. Uudesta hankkeesta ei ole vielä sellaista tietoa, että siihen voisi ottaa millään muotoa kantaa tai pyrkiä laskemaan samoja asioita kuin edellisellä kerralla. Toivoa sopii onnistumista, mutta välimatkat, olkisadot tai arvaamattomat  sääolosuhteet pysyvät samoina vuodesta toiseen.

Photo by Marek Okon on Unsplash

Hattaravuoren juurella

Nyt se on sitten tapahtunut omaltakin kohdalta. Yli 10 vuoden normaalia aktiivisempi politiikan seuranta konkretisoitu sitten kuntavaaliehdokkuuteen.

Ensimmäinen isompi rykäisy kävi ketutuksen läpikyllästämänä Soiniin ja tämän takinkääntöihin maaliskuussa 2016, jolloin liityin puolueeseen äänestääkseni ketä vain ehdokasta Soinia vastaan 2017 puoluekokouksessa. Halla-ahon ehdokkuudesta ei ollut vielä silloin tietoa, mutta saatoin arvata, että en ollut ainoa suuttunut. Kokous menikin hyvin ja loppunäytökset sinistyneine hillotolppa-ihmisineen politiikan nurjasta puolesta paljon kertovia. Tällaista tämä touhu on.

Pitää olla hieman tyhmä hakeakseen kaupunginvaltuustoon aikana, jolloin kaupungin talous kaikkine diipadaaapahankkeineen on ajettu siltaan (painitermi) ja jossa valtuutettu takuuvarmasti saa haukut kaikesta päälle kaatuvasta pastasta, siitäkin, johon itsellä ei ole ollut osaa eikä arpaa.

Tai sitten kunnianhimoinen. Suurta osaa tähän peliin osallistuvia yhdistää kunnianhimo. Se on miltei perusedellytys mukaan lähtemiselle. Eikä se automaattisesti ole paha asia, se riippuu siitä, mihin kunnianhimonsa suuntaa. Jokainen suuntaa sen oman moraalinsa ja arvomaailmansa mukaan. Rehdin pelikirja suppeampi kuin ketaleen, joka sallii itselleen kaikenlaisen kieroilun kiivetäkseen ylöspäin. Ketaleen motto voisi olla : “En ole tullut tänne kavereita hakemaan”.

Joitain vilpittömiä yhteisen hyvän ajajiakin on, mutta kunnianhimo on suurin yhdistävä tekijä.

Tässä vaiheessa minun pitäisi vakuuttaa olevani yksi vilpittömistä, mutta katin kontit. En äänestäisi itseäni, jos näin vakuuttelisin. Tosin en äänestä muutenkaan. Olen luvannut jo äänestää erästä toista persua. Tämä tuli hätäpäissään luvattua kiitollisena reilusta teosta. Kaiketi tästä numeron raapustamisesta lienee pakko ottaa aikanaan äänestyskopissa valokuva, jotta kukaan uskoisi….

Mitä on luvassa? Yleensä ottaen nyt äänestäjällä on alkamassa se harvinainen ajanjakso, jossa häntä kuunnellaan ja hänen mielipiteellään on merkitystä. 19.4.2021 kuitenkin moni tekohymy hyytyy joko vaalitappion tai vaalivoiton tuloksena. Rannalle jääneiden ei tarvitse enää pingottaa ja voittajat voivat halutessaan piiloutua äänestäjiltään, eikä näistä kuule kuin vajaan kahden tai neljän vuoden päästä, eduskunta – ja kuntavaalien alla. Mistä siis tietää, ketä äänestää?

Me uudet pyrkijät olemme tietysti avoimia tapauksia. Meistä ei varmuudella tiedetä, millaisia tyyppejä olemme. Ja koska itsekin kuulun keltanokkaosastoon, en osaa neuvoa.

Vanhojen edustajien kohdalla asia on paljon helpompaa. Hän, joka on tehnyt töitä luottamuspaikkansa eteen viisaasti ja äänestäjiään kunnioittaen, on varma valinta. Jos tämä on vielä pitänyt yhteyttä äänestäjiinsä, aina parempi. Tässä kuitenkin kannattaa erottaa vaalinaluskosiskelu ja pitkäjänteinen puurtaminen toisistaan.

Vanhaa edustajaa voidaan myös arvioida tekemistensä perusteella toisellakin tapaa. Jos tämä on ajanut diipadaapaa tähän asti, hän ajaa diipadaapaa vastedeskin. Se ei tule muuttumaan.

Äänestäjällä ei ole minkäänlaista kuluttajasuojaa. Jos äänestät kehnoa, olet tavallaan vastuussa kehnon touhuistakin. Jos kehno esittää olevansa, mitä ei ole, sinua vedätetään. Mutta et saa siltikään ääntäsi takaisin.

Tuleeko näiden neuvojen lopuksi kehoitus äänestää meikäläistä? Se on hieman siinä ja tässä. 54-vuotias alisuoriutuja, joka on tehnyt töitä pitkien piippujen varjossa, mutta joka saa rempoa hartiat sijoiltaan tehtaiden portteja ilman, että niitä edes raotetaan. Ei ole varaa mainostaa, ja jos hymyilen väkisin, se näyttää lähinnä pelottavalta.

Edustavampia ja paremmin pärjänneitä ehdokkaitakin löytyy.