Uhriutuminen ja valtapelit I

Vallankäyttö on ollut pitkälle samanlaista jo vuosisatoja, koska ihmisen käytös ja arvomaailma niiden takana ovat pysyneet aina melko vakioina. Yhteiskunta on rakentunut kristillisen moraalikäsityksen varaan ja lait ovat pohjanneet tälle perustalle. Aiemmin valta on ollut pitkälti miesten käsissä ja vanha mieskäsitys on ollut pohjana sille, mitä on pidetty sopivana ja mitä ei.

Naisten mukaantulo on muuttanut arvomaailmaa pehmeämpään suuntaan ja tuonut myötätuntoa suurempana elementtinä määrittelemään sopivuutta. Jos jossain asiassa ei vaikuta otettavan myötätuntoa huomioon, se leimataan usein pahaksi ja ilkeäksi. Mutta kuten aina ihmisillä, mistä tahansa sinänsä positiivisesta asiasta voidaan vääntää omaa etua palveleva ase ja kierouttaa alkuperäinen hyvä tarkoitus omaksi irvikuvakseen.

Uhriutumiseen vaaditaan tietenkin mahdollisuus uhristatukseen. Statuksen ihmisen tai ihmisryhmän on voitava olla yleisön mielestä jollain lailla kuviteltavissa heikomman asemaan suhteessa vastaväittäjäänsä, toiseen ryhmään tai jopa yhteiskuntaan. Jos luontaista uhristatusta ei ole, niin se väännetään väkisin sellaiseksi. Ensin mainitusta esimerkki seuraavassa.

Kuvitteellinen väittely jollain areenalla: Televisiossa, keskustelupaneelissa, missä tahansa. Vastakkain ovat kuvitteelliset mies ja nainen.

  • Nainen väittää, että kuu on juustoa.
  • Miestä hymyilyttää todetessaan, että ei se nyt ainakaan juustoa ole
  • Nainen hyökkää miestä vastaan, että tämä sovinistina nauraa hänelle (ei siis hänen mielipiteelleen vaan hänelle), koska hän on nainen
  • Näin peli kääntyy. Sillä ei ole merkitystä, onko kuu juustoa vaan sillä, miten mies kohteli naista. Mies on paha sovinisti ja nainen pahan sovinistin uhri.
  • Ja kas, vaikka mies on oikeassa, on nainen debatin moraalinen voittaja, ja yleisön suosiosta taistellessa hän saa sympatiat.

Uhriutua voi myös, jos joku omaan ryhmään tekevistä jäsenistä on tehnyt jotain – yleisemmin rikollista – josta tiedetään, että teko tulee raivostuttamaan yleisöä, kun tieto siitä leviää. Tällä pyritään jättämään itse rikos taka-alalle ja torjumaan sen aiheuttamaa suuttumusta uhriutumalla.

Oulussa tuli julki Suomessa ennen kuulumaton raiskaus – ja hyväksikäyttövyyhti, jossa lukuisat tytöt olivat joutuneet seksuaalirikosten uhreiksi. Rikolliset olivat enimmäkseen maahanmuuttajataustaisia. Ymmärrettävistä syistä asia suututti ja kuohutti muuallakin kuin Oulussa.

Ei kuitenkaan kestänyt kauaakaan, kun jo uutisoitiin muiden Oulussa asuvien mamunuorten kokemasta pelosta ja vihasta. Iltapäivälehti pisti otsikoinnissaan draamaa ja vihaa peliin.
Sen mukaan maahanmuuttajat pelkäsivät Oulussa, eivätkä uskaltaneet baareihinkaan enää mennä. Kärhämiä, tappeluita tai pahoinpitelyitä ei kuitenkaan ollut tapahtunut.

Ja kas; nyt olivatkin uudet uhrit löytyneet. Nyt uhreja olivatkin muut mamunuoret, joiden pelko ja kokema viha olivatkin uusia – jos eivät suoria, niin ainakin epäsuoria viharikoksia. Yhtään mamunuorta ei pahoinpidelty kostoksi, kukaan mamunuorista ei ollut kokenut minkäänlaista väkivaltaa tapauksen johdosta, mutta se oli epäolennaista.

Nykyaikaisessa ylösalaisin kääntyneessä todellisuudessa ei tarvitse olla rikoksen tai väärinkohtelun uhri ollakseen uhri. Riittää, kun kokee olevansa uhri, ja saa uhriutumisensa syötettyä median kautta läpi. Eli uhriksi pääsee nykyään ilmoittautumalla sellaiseksi.

Tätä sapluunaa on käytetty usein, ja tullaan käyttämään vastedeskin. Jos ryhmän X edustaja tekee pahojaan, saman ryhmän toinen edustaja ryntää kertomaan, kuinka koko ryhmä joutuu pelkäämään teosta noussutta vihaa. Näin saadaan käännetyksi tilalle päälaelleen – rikoksen uhri ja ja rikollinenkin ovat toissijaisia, ja suurimman kärsimyksen kokee se rikollisen viiteryhmä, mitä tämä edustaa.

Tämä halventaa uhria, häivyttää rikollisen sekä pyrkii omahyväisesti ja elitistisesti painamaan suuren yleisön katsetta maahan. Ei ole muuta hyväksyttävää reaktiota kuin hiljaisuus ja alistuminen.

Suuri ja mahtava Kouvostoliitto

Kouvola. Kouvostoliitto.


Jos kukaan ympäryskunnan asukkaista olisi arvannut, että tuloksena on käytännössä vain isomman lainapiikin avaaminen Vanhan Kouvolan kyläpoliitikoille, niin kuka olisi kannattanut yhdistymistä? Nimittäin juuri kyläpolitikoinnista tässä kaikessa on kyse. Vanhalla Kouvolalla ei olisi ollut hartioita eikä lainanottokykyä lähteä ajamaan niitä hankkeita, mitä nykyisellä on. Siihen asti, kunnes isommat pojat valtiolta tulevat sanomaan, että kiitos teille, me jatkamme tästä.

Jätän nyt RRT:n sivuun, koska olen tonkinut sitä melko huolella ja aihetta tulee aikanaan käsiteltyä enemmänkin.

Matkakeskus on melko edustava esimerkki kouvolalaisesta ajattelusta. Mikään ei tunnu missään ja komiaa pitää olla. Visioita ja haavekuvia piisaa, eikä tylsien arkirealiteettien anneta pilata hyvää meininkiä. Tai vielä korostetummin: jos joku puhuu varoittavaan tai suorastaan torjuvaan sävyyn harjoitetusta turhainvestoinneista, haukutaan arvostelija eikä vastata hänen asialliseen huoleensa asiallisella ja perustellulla vastauksella. Tai kuten RRT:ssä: ”Jos tämä hanke torpataan, voidaan ryhtyä sammuttelemaan valoja”. Sammuvat ne valot näinkin.


Mitään näistä hankkeista ei altisteta keskustelulle, vaan ne vedetään mahdollisimman sujuvasti ja vähällä huomiolla läpi. Nämä hankkeet pyritään keinosiementämään niin pliukkaasti, että veronmaksajalehmä ei välttämättä edes huomaa, kun joku äheltää siellä takaliston suunnalla. Jos mediaa ei olisi, niin käytännössä kaikki hankkeet menisivät sukkana läpi. Koska media on, niin huomion herätessä laitetaan kuulosuojaimet ja suojalasit, ja runnotaan hanketta entistä härkäpäisemmin läpi. Mutta takaisin Matkakeskukseen.


Kouvolan ratapihalla on todellisen suuronnettomuuden vaara, joka on myös tunnustettu ja johon on pyritty varautumaan. Viimeksi maaliskuussa 2019 järjestettiin suuronnettomuusharjoitus, jossa harjoiteltiin ratapihalla sattuneen onnettomuuden ja siitä seuranneen kaasuvaaran varalle. Jos tämän harjoituksen esimerkkinä oleva onnettomuus toteutuisi oikeassa elämässä, koulutuspäällikkö Ira Pasi Suomen Pelastusalan Keskusjärjestöstä Spekistä arvioi, että yli puolet vanhakouvolalaisista selviytyisi. Ei ole tiedossa, mitä niille lopuille kävisi, asiasta kertova artikkeli on hieman epätarkka sen suhteen, mutta selvää on, että jos suuronnettomuus tapahtuu, niin se on ihan kansallisellakin tasolla pieni katastrofi.

Harjoituksen jälkeen vajaassa vuodessa riski ei ole ainakaan pienentynyt; Museoveturi Ukko-Pekka matkustajavaunuineen Kouvolan ratapihalta menettävät asemapaikkansa, koska VR tarvitsee lisäraiteita nimenomaan vaarallisten vaunujen säilytykseen. Eli suuronnettomuuden riski periaatteessa vain kasvaa.

Mitä lähempänä onnettomuuspaikkaa, sitä suurempi teoreettinen riski joutua onnettomuuden uhriksi Kouvolan ratapihan läheisyydessä, koska kemikaalivuodosta muodostuu myrkkykaasuasupilvi ja se on kaikkein sakeimmillaan ja matalimmillaan siellä, missä se muodostuu. Uusi uljas matkakeskus on välitön naapuri, ja siinä työskentelevät huonoimmassa asemassa onnettomuuden sattuessa. Kuinka houkuttelevia sellaiset toimitilat ovat yksityiselle sektorille kaupungissa, jossa on muutenkin tyhjää toimitilaa kilpailukykyiseen hintaan?

Lähistölle suunnitellut kerrostalot sijoittuvat myös suuronnettomuuden kannalta suurimpaan riskivyöhykkeeseen. Kuinka houkuttelevaa on ostaa näitäkään asuntoja? Kouvolan muuttotappio oli viime vuonna n.1000 henkeä, väestö vahvasti vanhenevaa. Mihin siis uusia kerrostaloja tarvitaan suuronnettomuusalueen välittömään läheisyyteen ja kuka haluaa katsella rumaa ratapihaa parvekkeeltaan? Koska uusia tulijoita ei ole, kerrostaloasuntojenkin hinnat halpenevat edelleen, jolloin uusia kerrostaloasuntoja on aika hankala saada myydyksi siihen hintaan, kuin mitä ne yleensä maksavat.

Toinen seikka liittyy tällä hetkellä toimiviin ja varsin suurella käytöllä olleisiin parkkialueisiin. Jos niistä kuuluisista vetovoimatekijöistä voidaan ylipäätään puhua, niin yksi on ollut mahdollisuus jättää auto ilmaisparkkiin ja jatkaa eteenpäin junalla. Nyt osa parkkipaikoista siirtyisi parkkihalliin, eivätkä ne tule olemaan ilmaisia. Se taas vaikuttaa suoraan parkkipaikkojen suosioon, mikä taas vaikuttaa junien käyttämisen mielekkyyteen Kouvolan asemalta.

Vähintä, mitä tässä voisi tehdä, on edes kysyä haaveilluista hankkeista pelastusammattilaisten mielipidettä. Koska kyseessä on valtakunnallisesti merkittävästä onnettomuusriskistä, myös asia pitäisi käsitellä valtakunnan tasolla, ja jättää paikallispoliittinen näkökulma kokonaan huomioimatta.

Ei ole ensimmäinen kerta, kun Kouvolassa ajetaan käärmettä pyssyyn. Jotain tragikoomista on siinä, että vanhoista asioista ei oteta opikseen eikä niistä välitetä. Kouvolassa taotaan loppupeleissä veronmaksajien päätä betonihelvetin seinään kerta toisensa jälkeen, ja toivotaan, että jos tällä kertaa kävisi toisin. Ei käy.