Raskaat veet

2.1.202025.2.2020

Bussikuski bussin alle – ja suomalaiset perässä

Rinteen hallituksesta tuli ennätysajassa Marinin hallitus. Levätessään rankkojen hallitusneuvottelujen jälkeen syyskuuhun asti Rinteen hallitus kesti käytännössä alle kolme kuukautta. Syy Rinteen lähtöön oli loppujen lopuksi varsin heppoinen. Verrattuna siihen bullshittiin, mitä edeltävät pääministerit ovat pokkana suoltaneet, Rinne oli vielä kevyttä partiolaissarjaa. Tällainen sattumus tällä kertaa – bussikuskista bussin alle – mutta kuinka sattumus loppujen lopuksi?

Suomalaisten kannalta Rinteen vahva tahto päästä pääministeriksi tulee maksuun viiveellä. Kun ilmastofundamentalistinen huuhaaohjelma julkistettiin, niin suhtauduin siihen kuin varmaan moni muukin; tolkutonta, mutta tuskin tulee toteutumaan. Luotin Rinteen terveeseen järkeen, taustaan ja suhteisiin muihin valtaveikkoihin, että kohtuuttomuuksia ei pääse tapahtumaan. Että hallitusohjelma olisi lähinnä suuntaa antava ohjeistus.

Rinne saattoi suhtautua voimasiskojen vaatimuslistaan ”joojoo”-asenteella uskomatta, että sitä ryhdyttäisiin ajamaan tosissaan. Mutta nyt kun Rinne heitettiin bussin alle, ei mikään estä toteuttamasta järjenvastaisimpiakaan ideoita, eikä punavihreässä kuplassa ideat ihan äkkiä lopu kesken.

Kulmuni on tämän hallituksen heikoin lenkki. Saattaa olla, että Kepu kosti Jätteenmäen potkut Kulmunia ohjeistamalla, kuten on väitetty, mutta en välttämättä usko sitä. Epäilyä aiheuttaa, että jäljelle jäänyt voimakolmikko Marin /Ohisalo /Andersson ovat paitsi aatteiltaan hyvin lähellä toisiaan, myös eri vaalipiireistä. Vaikka he ammentavat samanhenkisestä äänestäjäkunnasta, he eivät kuitenkaan syö toistensa ääniä. He ovat punavihreistä keskittymistä Helsingistä, Tampereelta ja Turusta. Kun he luukuttavat tavoitteitaan läpi näyttävästi, heidän kaikkien suosio ja asema vaalipiireissään vain vankistuu, koska heidän äänestäjiäänkään eivät tylsät realiteetit puristele!

Voisin yllättyä enemmänkin, jos myöhemmin kävisi ilmi, että voimasiskot eivät ainakaan voimakkaasti yrittäneet estää Rinteen ulosheittämistä, tai olisivat suorastaan tukeneet sitä, koska se avasi heille vapaan ladun. Tästä eteenpäin hallitusohjelmaa toteutetaan pilkulleen, vaikka puskutraktorilla jyräten.

Tämä tietää suomalaisille taloudellista ruttoa ja koleraa. Kaikkialla muualla paitsi voimasiskojen kaupunkien ydinalueilla elämä oikeasti hankaloituu ja miksi? Siksi, että 70-luvun taistolaisuutta muistuttavaa, ilmastofanatismin nimissä suoritettavaa Suurta Utopiaa päästäisiin toteuttamaan. Paketti on pelottavan samankaltainen. Ovat edistyksen etujoukot, joiden suuri missio on ajaa pimeydessä löntystävää vaalikarjaa haluttuun suuntaan. Aina joku kärsii – tässä tapauksessa valtaosa suomalaisista – mutta hei: ei voi tehdä munakasta, jos ei riko munia!

Voimasiskot ovat tämän edistyksen keihäänkärki, ja kuten edistyksellisille aina on kuulunut, ovat he sosiaalisesti vaalikarjan yläpuolella. Kaikki poliittisia broilereita, joten tylsä arkirealismi ei pääse sotkemaan huikeita visioita. Andersson on lentänyt ylemmässä sosiaaliluokassa aina, Ohisalokin muuttanut Itä-Helsingistä keskustan luxustaloon. Ainoastaan Marin on hieman sidoksissa vanhaan viiteryhmäänsä. Tampereen työväenyhdistykset laittoivat 2019 EKV -kampanjaan 5750€ ja Palvelualojen ammattiliitto PAM 3000€. PAM edustaa mm. niitä kaupan kassoja, joka Marinikin on aikoinaan ollut.

Kun tämä hallitus saa ilmastofanatismiaan tehdyksi, mitä se tarkoittaa vaikkapa sille kaupan kassalle? Kassa on sieltä matalammasta palkkaluokasta ja työtunnit vaihtelevia. Hänellä ei ole varaa hybridiautoihin, joten hän sahaa töihin luotettavalla perus -Corollalla. Jos hän haluaa asua omakotitalossa, hänen kukkarolleen sopiva talo löytyy kauempana. Vaikkapa Ikaalisista, n.50 kilometriä Tampereelta.

Jos hän käy Tampereellä töissä, Marinin hallitus kurittaa häntä ilmastofanatismin nimissä niin, että hänellä ei välttämättä ole enää varaa niin pitkiin työmatkoihin. Aina pahempi, jos hänen talonsa on öljylämmitteinen, lisää sanktiota pukkaa entisen päälle. Palkka ei kuitenkaan nouse ja kokonaisverotus kasvaa. Siispä hän joutuu joko luopumaan työpaikastaan tai asuinpaikastaan. Marinin hallitus on saavuttanut Suurta Utopiaansa, mutta kaupan kassa, jonka ammattiliitto on ollut tukemassa häntä kurmottavaa pääministeriä, saa myydä tappiolla maaseudun talonsa ja muuttaa kaupungin vuokrakaksioon muistelemaan entistä vapauttaan valita itse tahtonsa mukaan.

Mut hei, Suuri Utopia vaatii uhrauksia. Ei voimasiskojen, mutta joidenkin muiden.

Kuva chuttersnap / unsplash

27.12.201925.2.2020

Väkivalta lopettaa perheväkivallan

Turvakodeissa eletään taas huippusesonkia, kun moni miehen sosiaaliturvatunnuksella varustettu näätä on osoittanut voimaansa. Lumihanki, poliisi, kirves ja perhe ovat pettämätön yhtälö tänäkin jouluna.

Tähän ikään on tullut kuulluksi ja nähdyksi kohtaloita ja tarinoita. Näitä tarinoita kerratessa on löytynyt yksi yhteinen nimittäjä miesten tekemästä perheväkivallasta. Ne hakkaavat, pilkkaavat ja nöyryyttävät, koska pitävät hakkaamisesta, koska saavat siitä kiksejä ja vallantunnetta. Voi rauhassa tankata pölyisiä kirjoja, joissa joku pullahalaaja väittää kaiken johtuvan huonosta itsetunnosta. Tai kuunnella niitä kädenlämpöisiä sosiaalitätejä ja -setiä, jotka peräänkuuluttavat dialogia. Höpö v1tun höpö.

Olipa kerran Isä, Äiti ja Poika. Isän koulutus tai yhteiskunnallinen asema on sivuseikka, samoin Äidin. Tapahtumapaikkana voi olla niin Vatajanpuisto kuin Lehtomäkikin.

Joulua kohti perhe matkaa kuten yleensäkin. Perheen ilmapiiri on myrkyllinen, ja siellä saavat sekä Äiti että Poika kulkea varpaisillaan. Sitä tunnetta eivät pysty sen paremmin Freud kuin leipäpapitkaan kuvittelemaan. Jos sattuu Suomenlahden saarelle tammikuussa paukkupakkasten aikaan tuulisella säällä, voi kuvitella jotain sen tehosta. Pelko menee hyisen tuulen lailla luihin ja ytimiin kangistuttaen sekä ruumiin että sielun. Lukiten ajatuksen, mielen keskittyessä nuorallatanssiin koska tahansa syttyvällä narulla.

Ja irvokkaana perinteenä jouluaattoiltana annetaan palautetta risuja säästämättä, pukin lähtiessä on pedon vuoro. Helvetillinen antikliimaksi, jossa nyrkki puhuu ja ”huora ” saa kuulla kunniansa. Valtakuntaansa pelolla hallitseva kuningas näyttää, kuka käskee ja ketä on parempi nöyränä totella. Peto etsii syyn purra ja nyrkki syyn hakata. Jos syytä ei ole, se keksitään vaikka väkisin.

Jos viinaa on, kaikki menee vanhan sapluunan mukaan. Alkuillasta Isä on rento, hilpeä puhelias ja nokkela. Maailman kanssa sovussa. Äiti ja Poika tietävät synkän vaiheen vielä tulevan. Mutta toivo on ihmisen ominaisuuksista ehkä paras ja sitkein. Ehkä tällä kertaa laskuhumala ei ole niin vahva. Ehkä tällä kertaa isä ei lyö.

Mutta se lyö. Silmät mustiksi ja umpeen. Revityt vaatteet ja käsi kohotettuna iskuun valmiina leipäveitsen kanssa: ”Saatanan huora! Vittu nyt sulta huora lähtee henki! Ja sinä saatanan äpärä!”

Tätä se on. Tästä maailmanparantajat lukevat, mutta eivät ymmärrä lukemaansa, oikeasti.

Naapurit katsovat sivulle, ketään ei kiinnosta, oikeasti. Elämä on.

Mutta tämän joulun jälkeen löytyy vastavoima. Äiti törmää sattumoisin entiseen koulukaveriinsa marketissa. Kaveri on vankilasta tulossa ja sinne takaisin menossa. Poikana omana aikanaan, ja kotoaan pahan sisunsa saanut. Palveluksena ja pyytämättä entiselle koulukaverilleen hän päättää konsultoida hieman perherauhan palauttamiseksi. Mutta kaverikin on oppinut dialogin hyödyttömyyden, ja konsultoinnissaan skippaa pullahalaamiset, ymmärtämiset ja sen sellaiset ja aloittaa suoraan brutaaliterapialla.

Ja katso! Isän sovittaessa uusia tekareitaan, hän on edelleen vaikea itsensä, mutta ei enää kiusaa, nöyryytä tai hakkaa Äitiä tai Poikaa. Koska kaveri on tehnyt selväksi, että jos perheväkivalta ei nyt lopu, niin se lopetetaan niin kovilla otteilla kuin tarvitaan. Kaveri on kytkenyt puolestaan asiaan oman arvovaltansa, ja johan on kumma, jos hän ei saa yhtä vaimonhakkaajaa kuriin.

Sen pituinen se. Mikäs tämän täräytyksen pointti oli? Siinä, että vaimonhakkaajat eivät ole mitään tulivuorenpurkauksia. Heidän väkivaltansa ole kontrolloimatonta eikä se ole ottamatta huomioon eri tekijöitä. He ajattelevat rationaalisesti. He osaavat laskea hyödyt ja riskit siinä missä muutkin. Jos on vaarana saada tuplaversiona omat sikailunsa takaisin, harva haluaa ottaa riskin. Sellaiseen ihmiseen, joka mielellään käyttää väkivaltaa, tepsii vain voima. Niin suuri voima, että riittää.

Onko sitten ajatuksena, että lisätään väkivallan sallittavuutta yhteiskunnassa? Pitäisikö sosiaalitoimen yhteyteen palkata entisistä väkivaltarikollisista brutaaliterapeutteja vaimonhakkaajia varten? No ei. Mutta olisi hyvä jo viimein hylätä vaaleanpunainen hattarointi siitä, millaisia ihmiset ihan omasta tahdostaan voivat olla, eikä selittää kaikkea ihmisen huonoja puolia kehnolla lapsuudella ja risoilla leluilla. Ja perustaa perheväkivallan torjumiseen käytettävät keinot realismille. Mitä ne ovat, siihen en osaa suoralta kädeltä vastata. Mutta tiedän, mitä ne eivät ole.