Kouvola. Kouvostoliitto.
Jos kukaan ympäryskunnan asukkaista olisi arvannut, että tuloksena on käytännössä vain isomman lainapiikin avaaminen Vanhan Kouvolan kyläpoliitikoille, niin kuka olisi kannattanut yhdistymistä? Nimittäin juuri kyläpolitikoinnista tässä kaikessa on kyse. Vanhalla Kouvolalla ei olisi ollut hartioita eikä lainanottokykyä lähteä ajamaan niitä hankkeita, mitä nykyisellä on. Siihen asti, kunnes isommat pojat valtiolta tulevat sanomaan, että kiitos teille, me jatkamme tästä.
Jätän nyt RRT:n sivuun, koska olen tonkinut sitä melko huolella ja aihetta tulee aikanaan käsiteltyä enemmänkin.
Matkakeskus on melko edustava esimerkki kouvolalaisesta ajattelusta. Mikään ei tunnu missään ja komiaa pitää olla. Visioita ja haavekuvia piisaa, eikä tylsien arkirealiteettien anneta pilata hyvää meininkiä. Tai vielä korostetummin: jos joku puhuu varoittavaan tai suorastaan torjuvaan sävyyn harjoitetusta turhainvestoinneista, haukutaan arvostelija eikä vastata hänen asialliseen huoleensa asiallisella ja perustellulla vastauksella. Tai kuten RRT:ssä: ”Jos tämä hanke torpataan, voidaan ryhtyä sammuttelemaan valoja”. Sammuvat ne valot näinkin.
Mitään näistä hankkeista ei altisteta keskustelulle, vaan ne vedetään mahdollisimman sujuvasti ja vähällä huomiolla läpi. Nämä hankkeet pyritään keinosiementämään niin pliukkaasti, että veronmaksajalehmä ei välttämättä edes huomaa, kun joku äheltää siellä takaliston suunnalla. Jos mediaa ei olisi, niin käytännössä kaikki hankkeet menisivät sukkana läpi. Koska media on, niin huomion herätessä laitetaan kuulosuojaimet ja suojalasit, ja runnotaan hanketta entistä härkäpäisemmin läpi. Mutta takaisin Matkakeskukseen.
Kouvolan ratapihalla on todellisen suuronnettomuuden vaara, joka on myös tunnustettu ja johon on pyritty varautumaan. Viimeksi maaliskuussa 2019 järjestettiin suuronnettomuusharjoitus, jossa harjoiteltiin ratapihalla sattuneen onnettomuuden ja siitä seuranneen kaasuvaaran varalle. Jos tämän harjoituksen esimerkkinä oleva onnettomuus toteutuisi oikeassa elämässä, koulutuspäällikkö Ira Pasi Suomen Pelastusalan Keskusjärjestöstä Spekistä arvioi, että yli puolet vanhakouvolalaisista selviytyisi. Ei ole tiedossa, mitä niille lopuille kävisi, asiasta kertova artikkeli on hieman epätarkka sen suhteen, mutta selvää on, että jos suuronnettomuus tapahtuu, niin se on ihan kansallisellakin tasolla pieni katastrofi.
Harjoituksen jälkeen vajaassa vuodessa riski ei ole ainakaan pienentynyt; Museoveturi Ukko-Pekka matkustajavaunuineen Kouvolan ratapihalta menettävät asemapaikkansa, koska VR tarvitsee lisäraiteita nimenomaan vaarallisten vaunujen säilytykseen. Eli suuronnettomuuden riski periaatteessa vain kasvaa.
Mitä lähempänä onnettomuuspaikkaa, sitä suurempi teoreettinen riski joutua onnettomuuden uhriksi Kouvolan ratapihan läheisyydessä, koska kemikaalivuodosta muodostuu myrkkykaasuasupilvi ja se on kaikkein sakeimmillaan ja matalimmillaan siellä, missä se muodostuu. Uusi uljas matkakeskus on välitön naapuri, ja siinä työskentelevät huonoimmassa asemassa onnettomuuden sattuessa. Kuinka houkuttelevia sellaiset toimitilat ovat yksityiselle sektorille kaupungissa, jossa on muutenkin tyhjää toimitilaa kilpailukykyiseen hintaan?
Lähistölle suunnitellut kerrostalot sijoittuvat myös suuronnettomuuden kannalta suurimpaan riskivyöhykkeeseen. Kuinka houkuttelevaa on ostaa näitäkään asuntoja? Kouvolan muuttotappio oli viime vuonna n.1000 henkeä, väestö vahvasti vanhenevaa. Mihin siis uusia kerrostaloja tarvitaan suuronnettomuusalueen välittömään läheisyyteen ja kuka haluaa katsella rumaa ratapihaa parvekkeeltaan? Koska uusia tulijoita ei ole, kerrostaloasuntojenkin hinnat halpenevat edelleen, jolloin uusia kerrostaloasuntoja on aika hankala saada myydyksi siihen hintaan, kuin mitä ne yleensä maksavat.
Toinen seikka liittyy tällä hetkellä toimiviin ja varsin suurella käytöllä olleisiin parkkialueisiin. Jos niistä kuuluisista vetovoimatekijöistä voidaan ylipäätään puhua, niin yksi on ollut mahdollisuus jättää auto ilmaisparkkiin ja jatkaa eteenpäin junalla. Nyt osa parkkipaikoista siirtyisi parkkihalliin, eivätkä ne tule olemaan ilmaisia. Se taas vaikuttaa suoraan parkkipaikkojen suosioon, mikä taas vaikuttaa junien käyttämisen mielekkyyteen Kouvolan asemalta.
Vähintä, mitä tässä voisi tehdä, on edes kysyä haaveilluista hankkeista pelastusammattilaisten mielipidettä. Koska kyseessä on valtakunnallisesti merkittävästä onnettomuusriskistä, myös asia pitäisi käsitellä valtakunnan tasolla, ja jättää paikallispoliittinen näkökulma kokonaan huomioimatta.
Ei ole ensimmäinen kerta, kun Kouvolassa ajetaan käärmettä pyssyyn. Jotain tragikoomista on siinä, että vanhoista asioista ei oteta opikseen eikä niistä välitetä. Kouvolassa taotaan loppupeleissä veronmaksajien päätä betonihelvetin seinään kerta toisensa jälkeen, ja toivotaan, että jos tällä kertaa kävisi toisin. Ei käy.
