Jaahans. Ensimmäinen postaus ja näin juhlavasti itsenäisyyspäivälle. Lataan tämän nettiin ja valmistaudun Helsingin reissulle. On kolmas kerta, kun osallistun soihtukulkueeseen. Me pari tuhatta tavista ja ne äärihemmot päälle. Mutta ei siellä kenestäkään päälle päin näe, kuka on vasuri, demari, natsi tai vegetaristi. Ja hyvä niin, sehän on kaikkien suomalaisten tapahtuma. Siellä ei julisteta, siellä kunnioitetaan.
Miten tässä näin kävi? Miten keski-ikäinen entinen tulevaisuudenlupaus ja politiikan penkkiurheilija löytää itsensä soihtu kädessä kohti Hietaniemen hautausmaata? Tuliko siitä natsi tai ainakin joku etnonationalisti? Ei sentään. Matka soihtukulkueeseen alkoi jo 2015. Toisen Jytkyn ja ensimmäisen megaluokan ”juksauksen” seurauksena. Kun lorotetaan silmään Holmesin mitalla, jokainen reagoi omalla tavallaan. Itse suutuin aika huolella, lopetin sipsien mussuttamisen politiikan katsomossa ja laitoin hakemuksen vetämään Timo Soinin vetämiin persuihin. Ajatuksena päästä Soinista eroon.
2015 piti olla viimein aika palata järjenvaloon ja kohtuullisuuteen. Perussuomalaiset olivat jo tovin esiintyneet tolkun ihmisinä ja kansalaisten tahtotilan edustajina. Se puheenparsi, mitä populismiksi haukuttiin, oli enemmänkin suoraa ja aitoa kansanmiesten ja – naisten puhetta. Siinä puheessa näkyi politiikan puuttuminen niin, että puhujaa ei ollut vedetty poliittisen mankelin läpi, ja tuloksena oli selväsuomea, jossa asiat sanottiin niin kuin ne olivat. Olin siihen mennessä äänestänyt Jari Lindströmiä kolme kertaa ja Jarista tulikin sitten ministeri.
Kun sitten Laupiaan Sipilän hallitus aloitti, olin varovaisen toiveikas. Sipilällä oli yrittäjätausta (tosin jälkeenpäin kävi ilmi, että Sipilän ”yrittäjyys” oli lähinnä kepukepulointia) ja hän oli epäpoliittisempi hahmo verrattuna moneen poliittiseen broileriin.
Mitä nämä tyypit tekivät? Heti alkuun ulkoministeri Soini osoitti ”sitoutumisensa hallitukseen” käymällä suomalaisten kuljetusalan pienyrittäjien kimppuun kabotaasilla, vaikka asia ei ole vähääkään ulkoministerin tontilla. Tuli Kiky, jossa vientiteollisuuden kilpailukyvyn nimissä kurjistettiin sisämarkkinoilla toimivan kaupan kassan työehtoja. Metsäteollisuus ei edes ollut alun perin kiinnostunut koko Kikystä. Maakuntauudistus, jolla piti avata uusia kovapalkkaisia päällikön paikkoja maakuntiin, jotka pääosin ovat kepulaisten hallussa. Ja Sote – hyvinvointivaltion ytimeen kuuluvan terveydenhoidon pilkkomista terveysfirmojen taskuun, joiden osakekurssit nousivatkin päätöksen tultua julkisuuteen.
Kaikkea tätä seuratessa otsasuoni tykytti ja naama punotti aina vain kiivaammin ihan ilman saunaakin. Vitutuksen määrä nousi hitaasti, mutta varmasti. Ja sitten saapuivat Sipilän Saksaa miellyttäen etukäteen sopimat 32000 irakilaista Ruotsin valtion avustamina Tornioon ja otsasuoni uhkasi poksahtaa lopullisesti. Ei saatana.
Jari Lindström on entinen työkaverini Voikkaan tehtaan puuhiomolta. Eri vuorossa, rehti ja reilu kaveri. Enkä ole tänäänkään muuttanut mielipidettäni hänestä. Yhtä hyvä tyyppi kuin 30 vuotta sitten Olen tosiaan kolme kertaa häntä äänestänyt. Mutta kun nyt lähden äänestämään, vaimo potkaisee muistutuksena kolme kertaa perseeseen lähtiessäni. Etten toista kertaa menisi tekemään samaa virhettä.
Epärehellisyys tekee automaattisesti huonon poliitikon, muttei rehellisyyskään tee hyvää poliitikkoa. Epärehellinen kusettaa kodissa ja puutarhassa, ja hän ajaa yhteistä hyvää ainoastaan silloin, kun siitä on hänelle enemmän hyötyä, kuin että olisi ajamatta. Kaikki määritellään hyödyn mukaan, ja kaikki on sille alisteista. Äänestäjille tätä puolta pyritään tietenkin pimittämään.
Rehellisen pahin vika on hyväuskoisuus, ja rehellinen harvoin uskoo kenestäkään pahaa, koska eihän hän itsekään ole pahis. Siksi rehellistä on helpompi vedättää.
Seurasin totta kai Jarppaa lievällä ylpeydelläkin, olihan ”meidän poikamme” päässyt viimein vallan kamareihin kunnolla sisään. Mutta hallituksen matkan edetessä, hallituksen, Jarpan – kuten koko muunkin persuköörin – touhuja katsellessa tuli sama tunne kuin katsoisi hidastettua kolarivideota. Siinä kolarissa kaikki usko, säädyllisyys ja demokratian uskottavuus rysäytettiin kaasu pohjassa betonitolppaan. Äänestäjien silmien edessä, kuin keskisormea heille näyttäen. Jarppa ymmärsi jossain määrin, mitä tapahtui. Jos ei muuten, niin kotiseudulta tulleen palautteen perusteella. Jabbakin ymmärsi, mutta taisi ajatella, että kun ei kymmentä käskyä rikottu, niin ei huolta. Ei Raamatussa puhuta äänestäjien käyttämisestä astinlautana mitään.
Jarppa varmaankin uskoi, että koska hän on rehellinen, muutkin ovat. Todennäköisesti vakuutettiin Isänmaan pelastamistalkoista, vaikka kyse oli loppujen lopuksi rahasta, kuten usein ennenkin. Vakuutettiin niin hyvin, että Lindström vakuutti puolestaan ”tämän hallituksen olevan yhtä puuta”, ja vaikutti täysin unohtaneen, ketkä hänet alun perin palkkasivat ja millä teemoilla tämä oli äänestäjät vakuuttanut. Tässä kohdassa ei enää ”ei saatana” riittänyt.
Demokratia on paras olemassa olevista vallankäyttömekanismeista, mutta se vaatii puolustamista. Soini myi aborttia lukuun ottamatta melkein kaiken sen, millä oli vihdoin hillotolppansa saavuttanut. Perussuomalaiset olivat suomalainen vastaus politiikan elitismille, ja siihen liittyneet ihmiset olivat suurelta osin sellaisia, jotka näkivät itsensä paremman tulevaisuuden esitaistelijoina. Vain huomatakseen olevansa pelkkiä tikapuun askelmia Soinin kurottaessa hillotolppaansa.
Demokratiaa muutetaan parhaiten osallistumalla siihen. Olin aivan varma, että Persuissa monen muunkin otsasuonet olivat repeämisen rajamailla. Näitä suuttuneita olisi niin paljon, että sillä voimalla kaadettaisiin Soini ja vaikka Soinin tilalle istutettaisiin pumpattava barbara, se olisi käänne parempaan. Barbarat eivät tee vahinkoakaan. Joten otsasuontani takaisin painaen tein erään niistä teoista, jotka lain ja demokratian puitteissa olisi mahdollista tehdä. Liityin Persuihin ja agitoin muitakin liittymään pelkästään siksi, että saisimme Soinin ulos.
Yksi asia johti toiseen. Kiitos Soinin ja Lindströmin liityin Persuihin, ryhdyin aktiivipersuksi, tutustuin kansallismielisiin ihmisiin ja löysin itseni kolmannen kerran soihtukulkueesta. En välitä kauheasti, vaikka siinä kulkueessa olisi kovempienkin aatteiden ihmisiä niin kauan, kun pitävät aatteensa kulkueessa piilossa. Me tavikset muodostamme kuitenkin kulkueen pääosan. Kokoonnumme ennen kaikkea suomalaisina kunnioittamaan sitä valtavaa uhria, jonka edeltävät sukupolvet ovat antaneet puolestamme. Kukaan ei voi antaa elämäänsä suurempaa uhria.