Poliittiset broilerit I

Olen vieroksunut broilereita aikojen alusta asti. Poliittiset nuorisojärjestöt. Hyödyllisiä kuin umpilisäke yhteiskunnalle, oikotie hillotolpalle ja keskinkertaisen väylä vallan huipulle.

Nuorisojärjestöjä on ollut jo kauan, ja niiden vaikutus politiikantekoon on tuntunut Suomessakin. Eikä hyvään suuntaan ollenkaan.

Niiden julkilausuttu tarkoitus on olevinaan jollain lailla hyvä. Koulutetaan nuoresta asti politiikkaa osaavia omaan käyttöön. Siis otetaan vaikkapa 16-vuotias oppimaan pelin politiikkaa ja tutustumaan samanmielisiin.

Siis 16-vuotias. Tässä vaiheessa pitäisi jo ensimmäisen lampun syttyä. Millaista nuorta politiikka kiinnostaa? Miksi politiikan pitäisi kiinnostaa nuorena? Kyse on kuitenkin yksi vakavimmista yhteiskunnallisen toiminnan muodoista, mitä on. On siis todennäköistä, että nuorisojärjestöt vetävät nimenomaan niitä, jotka tahtovat isona poliitikoksi. Hetkinen; siis tahtovat ammatikseen päättämään yhteisistä asioista.

Eihän se niin mene. Demokratian ihanteen mukaan, yhteisö valitsee joukostaan ne, joiden uskoo pystyvän hoitamaan yhteisiä asioita parhaiten. Valinnan luulisi silloin kohdistuvan niihin, joiden näytöt tai mielipiteet vakuuttavat yhteisön näiden kyvykkyydestä.

Otetaan vaikkapa kuvitteellinen intiaaniheimo. Tämä heimo valitsee heimoneuvostoon pätevimmät, kunnostautuneimmat ja fiksuimmat pohtimaan heimon asioita ja tulevaisuudennäkymiä. Siellä ovat niin kalastajat, metsästäjät, tiipiin tekijät, soturit ja poppamies edustettuina. Jokainen tietää, mistä puhuu, ja leirinuotiolla he vaihtavat mielipiteitään, Näin muodostuu kaikille yhteinen ymmärrys siitä, miten heimolla menee, ja mihin asioihin tulee kiinnittää huomiota nyt ja tulevaisuudessa. Heimoa johdetaan kollektiivisesti parhaat voimat kooten ja yhteistä hyvää tahtoen.

Ja sitten nuotion kajossa odottaa vuoroaan teiniviiksinen intiaaninimeltään Vana-Bi-Kotkot eli suomeksi ”Juoksee Hillotolpan Perässä”. Hän ei osaa metsästää, ei kalastaa, ei kokemusta mistään, mistä olisi hyötyä heimolle. Hänellä ei ole omia ajatuksia eikä kokemuksen kautta karttunutta viisautta, mutta hän haluaa päästä heimoneuvostoon.  Ei siksi, että hänestä olisi heimolle hyötyä, vaan siksi, että hän haluaa. Kun tarpeeksi paljon näitä pääsee säätämään  heimon asioista, se löytää itsensä reservaatista nopeammin kuin muuten löytäisi. Ja nykydemokratia on puolillaan näitä entisiä ja nykyisiä teiniviiksiä, joiden arvo heimolle on pyöreä 0.

Otetaan kuka tahansa broileri vs. Hjallis Harkimo. En ole mitenkään hänen faninsa, mutta siinä on mies joka on tehnyt eikä meinannut. Moni voi ties mistä syystä nyrpistää hänelle nenäänsä, mutta harvassa ovat ne, jotka tekevät saman perässä.

Jos eduskunnassa olisi enemmän tekijöitä ja muuten kyvykkäitä broilerien sijaan, maamme näyttäisi kovin erilaiselta, eikä ollenkaan huonompaan suuntaan. Eduskunnassa olisi enemmän perusteltuja ja punnittuja mielipiteitä, joissa olisi jonkinlaista kokemusta ja henkistä pääomaa takana.  Mutta näin on, eikä mikään muutu niin kauan, kun kansalainen mieluummin tuhlaa ainutkertaista elämäänsä katsomalla sontaviihdettä, sen sijaan, että edes hieman tutkisi omassa vaalipiirissään ehdolle asettuvia ehdokkaita. Nyt hän usein valitsee helpomman vaihtoehdon, joka tulee vahvalla markkinoinnilla sopivasti hollille. Se, jolla on isoin vaalibudjetti, ei ole välttämättä paras ehdokas. Mutta poliittisilla broilereilla yleensä vaalikassa on kunnossa.

Kaiken lopputuloksena artisti maksaa. Sinä maksat. Jos et usko, sopii katsoa nykyhallitusta ja miettiä, kuinka paljon he sinun parastasi loppujen lopuksi ajattelevat.

Photo by Ramiz Dedaković on Unsplash