Pelin politiikka II: Äänestäisitkö Paasikiveä

Kohta se on taas täällä, se muutama kuukausi vuodesta, kun leikimme demokratiaa ja sitä, että sinulla on joku, joka vie asioitasi ja huolenaiheitasi eteenpäin. Kun vaalien jälkeen on äänestystulos selvillä, onkin syytä siirtyä ”vastuunkantamiseen”. Se tarkoittaa luonteesta riippuen joko paluuta koppavuuteen, päättämättömyyteen, pyrkyryyteen ja laiskuuteen.

On toki myös paljon tunnollisia ja vilpittömiäkin ehdokkaita. He eivät vain niin usein valikoidu vastuuta kantamaan, vaikka he tekisivätkin sitä niin kuin äänestäjälle olisi parhaaksi. Oikeasti, ilman mitään vinoa pottuilua kantaisivat oikeasti vastuuta. Syynä on politiikan muuttuminen ja – sori vaan – äänestäjien huijattavuus.

Politiikka on markkinointia. Annat äänesi sille, joka miellyttää eniten, ja joka herättää luottamusta tarpeeksi. Et vain tule ajatelleeksi, että samalla lailla sinulle vaikkapa myydään autoja tai yrität itse valloittaa jotakuta, johon olet ihastunut.

Olet käytettyä autoa ostamassa. Et oikeasti tiedä autosta muuta, kuin sen perustiedot, katsastuksen ja ajetut kilometrit. Et voi millään tietää, onko pohjassa ruostetta tai onko siinä piilevää vikaa, joka saattaa aiheuttaa kalliin remontin. Voit tehdä kotiläksysi, ottaa selvää tyyppivioista, mutta loppujen lopuksi arvioit myyjää ja hänen luotettavuuttaan. Luotatko häneen tarpeeksi ostaaksesi häneltä auton?

Olet baarissa / netissä/ ties missä, jossa joku sinuun ihastunut tai muuten vain vonkaustuulella oleva haluaa tehdä vaikutuksen. Hän yrittää parhaansa mukaan vedellä niistä naruista, joilla saada sinut suopeaksi. Hän ei takuulla kehu sinulle puolisoaan, ei avaudu virtsankarkailustaan tai menetetyistä luottotiedoistaan. Hän pyrkii näyttämään parhaat puolet itsestään ja teeskentelemään sellaisia piirteitä, joiden luulee vetoavan.

Poliittista ehdokasta, autokauppiasta ja vonkaajaa yhdistää tarve voittaa luottamuksesi ja sympatiasi. Äänestäjä ei ole enää pariin kymmeneen vuoteen äänestänyt sitä, jonka voisi kuvitella parhaiten ajavan asiaasi, vaan sitä, joka vaikuttaa mukavimmalta. Politiikasta on tullut senssihaku, jossa vetävyys voittaa asiasisällön. Vetävä ehdokas voittaa arkisen, kaunis ja komea tavallisen. Jos ehdokas saadaan vielä kuorrutetuksi menestyjän meiningillä, on voitto taattu. Äänestäjän toinen helmasynti hyväuskoisuuden ohella on laumasieluisuus. Äänestetään potentiaalista voittajaa, vaikka joku toinen miellyttäisi enemmän. Siksi Niinistö meni ensimmäisellä kierroksella läpi. Koska voittajan kelkassa on niin kiva olla.

J.K.  Paasikivi on eräs niistä, joita suuresti arvostan, ja jota käytän mittapuuna nykyajan tyrkkyjä arvioidessa. Eikä hyvältä näytä. Ei todellakaan.

Mutta Paasikivellä tuskin olisi ollut mitään jakoa nykyisillä politiikan missikisoissa. J.K. oli äreä, tinkimätön Isänmaan mies ja teki takuulla parhaansa maan ja kansan eteen. Mutta hän ei ikinä olisi avannut vaatekaappiaan naistenlehdissä, kosiskellut äänestäjiä söpöillä somepostauksilla tai osallistunut Tuttu Juttu – Show:uun, kuten Rehn ja Ahtisaari tekivät.

Paasikivi olisi jäänyt rannalle, koska hän ei ollut cool, dynaaminen, puoleensavetävä, menestyjä, nuori ja lipevä.

Jos ostat käytetyn auton liikkeestä, siinä on automaattisesti jonkinlainen kuluttajansuoja, jos se hajoaa heti kaupanteon jälkeen, Jos parhaita puoliaan näytellyt kumppaniehdokas osoittautuu idiootiksi, hänelle voi näyttää ovea. Mutta äänestäjän kuluttajansuoja on olematon. Tuli ehdokas sitten valituksi tai ei, äänesi on iäksi mennyt.

Jos äänestit ketkua, et voi syyttää kuin itseäsi. tahdoit tai et. Siksi kannattaa pyrkiä etsimään ehdokas, jolla ei ole naamaria kasvoillaan, vaikka et hänestä niin paljon pitäisikään, Koska politiikka ei ole senssi – tai kaveripalsta, vaan siinä haetaan ihmisiä, jotka valtuutetaan tekemään vakavia ja itseesi vaikuttavia päätöksiä.  Äänestä Paasikiveä lipevän sijaan.

Original Photo by Lysander Yuen on Unsplash

Maalaispojan tappolinja

Onneksi en ole perinteinen kepulainen. Sellainen juureva maalaismies, jonka suku on ollut samoilla sijoilla satoja vuosia  ja selvinnyt kaikista maatalouden myllerryksistä jotenkuten ehjin jaloin. Jos olisin jäänyt pystyyn kaiken hässäköinnin ja talonpoikaa kurjistavien operaatioiden jälkeen, tilakokoni olisi kasvanut suureksi, oli se sitten viljatila, sikatila tai kanala. Kotikylälläni olisivat tyhjät maalaistalot, tyhjät näyteikkunat ja kaukana olevat palvelut arjen vastaantulevia realiteetteja ja vaimokandinaatit muuttaneet vantaalaiseen betonikuutioon.

Koska pumpusta ottaisi ja raskaamman päälle. ”Talonpojan tappolinja” on vaihtunut ”maalaispojan tappolinjaan”, ja äänestämäni puolueen puheenjohtaja olisi samanlainen entinen kympintyttö, kun ne muutkin intomieliset hallituksen voimasiskot, joiden touhuissa maalaisjärki on saanut aikaa sitten väistyä omalaatuisen, abstraktin, Suuren Utopian tieltä. ”Edespäin taistelussa Che Guevaran viitoittamalla tiellä!”. Neuvostoliitto kaatui, mutta sou not. Unelma tunkea loputkin suomalaiset lähiöiden betonikuutioihin elää.

Siinä, että Kepu näyttää hanuriaan äänestäjilleen, ei ole mitään uutta, eikä siinä ole mitään uutta muutenkaan. Kokkarit pyllistävät yrittäjille ja demarit duunareille kukin vuorollaan. Ja sitä kutsutaan vastuunkantamiseksi. Edellisen puheenjohtaja-pääministerin valtiosihteeri runnoi aikoinaan  läpi järjenköyhän paskalain, jolloin tulevan pääministerin firma pääsi myymään pönttöjään pakolla tehdyille asiakkaille. Maaseudun ihmisille ja monille Kepua äänestäneille. Betonikuutioissa kun pöntöille ei ollut tarvetta.

Tämä nykyinen puheenjohtaja soittaa bassoa voimasiskojen bändissä, ja sama kiukku joka nousi aikanaan Soinin Persuissa, on nyt nostamassa päätään Kepussa. Mutta sille kiukulle ei ole tiedossa ukkosenjohdatinta.  Kepusta ei löydy ketään, jolla edes kaukaisesti olisi Tony Halmeen haastavuutta ja pelottomuutta.  Se on hinta poliittisesta broilerijärjestelmästä, joka tulee maksuun taas kerran. Poliittiset broilerit ovat täysin poliittisesta järjestelmästä riippuvaisia, eikä heiltä tule rohkeita ulostuloja, kuin ainoastaan silloin, kun kertoimet ovat hyvät ja riski pieleen menosta pieni. Rivikansanedustajasta taas ei ole haastajaksi, koska epäonnistuessaan broilerit saattavat kostaa.

Joten pumpusta ottaisi kyllä. Maajussia tönitään poliittiset hangot tanassa ilmastoroviolle.  Omasta puolueesta ei löydy apuja, koska puoluejohdolla ei ole enää käytössään puhelinta, vaan pikkuinen pinkki megafoni, jolla antaa ylärekisterissä sointuvalla äänellä ohjeistuksia hallintoalamaisille.

Yksi elämäntapa pistetään entistäkin ahtaammalle, ja miksi? Koska joku diipadaapamaisteriksi opiskeleva yliopistokaupungissa tahtoo uskoa helppoihin hokemiin, ja näitä on niin paljon, että he yhdessä pystyvät antamaan valtaa voimasiskoille. Jotka puolestaan ajavat Suurta Utopiaansa.