Suomen 150. Itsenäisyyspäivä?

Suomi täyttää 150 vuotta 2067. Allekirjoittanut lienee ollut jo tovin siihen mennessä mullan alla ja melkoisia mummoja ja pappoja on valtaosa niistäkin, jotka tämän tänään lukevat. Mutta onko silloin enää Suomea, jonka itsenäisyyttä juhlia? Onko Maamme-laulu ja varsinkin Finlandia kiellettyjen listalla, jonka esittämisestä sirun krediiteistä vedetään kerralla puolet pois ja matkustus uuteen pääkaupunkiin Berliiniin bannataan loppuiäksi? Ken elää, se näkee.

Kylmääviä uutisia nimittäin Berliinistä kuuluu: Saksan sosiaalidemokraatit, vihreät ja vapaademokraatit pääsivät sopuun kolmen puolueen koalitiohallituksen muodostamisesta ja miltei heti he avasivat agendalistaansa. Saksan seuraava hallitus on halukas avaamaan ja muuttamaan EU:n perussopimuksia ja se haluaa kehittää EU:sta liittovaltion.

Siis Saksa haluaa tehdä EU:sta liittovaltion. Kun äänestin -94 EU: un liittymisen puolesta, tästä ei tainnut olla puhetta.

Suomessa on löytynyt jo ensimmäisiä julkisesti samanmielisiä, joille tuleva kehitys kävisi varsin hyvin. Jo Saksan uuden hallituksen koostumus vihjaa, kenelle tämä käy, niin vasemmiston kuin oikeistonkin tietyille osille.

Vihreät ovat enenevässä määrin tuoneet Marxia luontoaatteensa rinnalle ja vääristäneet luonnonsuojelun keinoiksi saattaa sen varjolla kansalaisia pakkojen ja rajoitusten alle. Suomessakin heidän imagonsa Kokoomuksen puisto-osastona on menneen talven lumia. Saksassa, missä demokratia on aina ollut loppujen lopuksi vähemmän rakastettu aate (natsien valtaannousun mahdollisti isolta osin saksalaisten epäluuloinen suhtautuminen demokratiaan järjestelmänä), on näille pakkokeinoille ja niiden lisäämiselle huomattavasti matalampi kynnys kuin Suomessa. Vihreillä lienee mielessään jonkinlainen kommunismin kakkosversio, jossa omistussuhteet saattavat olla erilaiset kuin Kommunismi Ykkösessä, mutta kansalaisten elämä yhtä ankeaa.

Saksan demareille valta on ykkösprioriteetti, siksi he ovat olleet valmiita tähän kirjaukseen. Siinä kuitenkin saattaa käydä, kuten Rinteelle Suomessa, eli punavihreää agendaa kirjattiin hallitusohjelmaan joojoo-asenteella, ilman että oli tarkoitusta noudattaa sitä. Kävi kuitenkin toisin, ja Marinista alkaen hallitus on ollut kansalle yhtä punavihreää kyykkyharjoitusta. Tai sitten osassa saksalaisdemareitakin asuu Suur-Saksasta haaveileva, marssisaappaitaan lankkaileva hunni ja nyt julistettu tavoite on ollut pinnan alla jo kauemmin.

Vapaademokraatit eli FDP ovat sekä talous- että arvoliberalisteja, joilla ei ole niin paljon valtaa, että he voisivat sanella tavoitteet. Mutta jos he ovat joko ainakin päällepäin huolettomia takiaisia tai naiiveja federalisteja, niin ”liittovaltio” sopii heillekin.

Saksan vihreät haluavat uuskommunisminsa, joten liittovaltio sopii heille hyvin. Saksalaisten vaikutusvallan kasvusta haaveileville liittovaltio sopii myös. Mutta jos uusi vallantavoite on laajemmin hyväksyttynä vaikutusvaltaisissa piireissä, niin se tarkoittaa silloin liittovaltiotavoitteen jatkumista vaihtuvista hallituksista huolimatta. Oli hallitus pohjaltaan millainen tahansa, liittovaltiojuna menee eteenpäin. Ja se menee saksalaisten edun mukaisesti.

Miten sitten Suomessa, todella kalliilla itsenäisyytensä lunastaneessa maassa? Historiamme osoittaa vastauksen. Vaikka Suomi joutui todelliseen kuolemanvaaraan sodissaan, se ei estänyt sylitanssimasta Idän Jättiläiselle joidenkin sotaveteraanien lapsien toimesta. Omasta edusta – kaikki muut selitykset ovat itsepetosta tai suoranaista valhetta. Kekkonen kasvatti moraalikatoa omaan kuolemattomuuteensa luottaen. Kekkonen kuoli, mutta moraalikato jatkui – ja jatkuu edelleen.

Kaikilla suomalaispoliitikoilla ei ole moraalisia pidikkeitä olla ajamatta liittovaltiota omien hillotolppahaaveidensa vuoksi. Osa punavihreistä puolestaan tahtoo uuden Neuvostoliiton – tai todellakin Eurostoliiton, kuten vitsikkäämmät sanovat nykyään. He taas toimivat vahvoina uskossaan.

Meiltä löytyy tarpeeksi toimijoita, jotka vahvistuvat ajan mittaan ja monistavat aatteitaan tai opportunismiaan suosimalla muita oikeauskoisia tai kiipijöitä. Suomi täyttää 125 vuotta 2042. Silloin liittovaltio voi olla aivan relevantti kysymys Suomessakin. Jos tämä tuntuu epärealistiselta, voi verrata sitä EU:ta, mihin liityimme 1994, tähän nykyiseen.

Viettäkäämme siis itsenäisyyspäivää niin kauan, kuin voimme! 150-vuotispäivää emme välttämättä enää näe.

Olipa kerran EU

Kuten ihmisten tekemillä tuotteilla, myös miltei kaikilla heidän keksimillään inhimillisen puolen innovaatioillaan on elinkaarensa. Parhaat innovaatiot kestävät pisimpään. Demokratia kestää, vaikka sen väärinkäyttäminen saa ihmiset aika ajoin haikailemaan vahvan johtajuuden perään ja uhraamaan sen periaatteet tulevaisuudenuskon vuoksi. Esimerkkeinä tietenkin Saksa, jossa sysipaska ja läpikorruptoitunut irvikuvademokratia yhdessä WW1:n haavojen kanssa tasoittivat tien Hitlerille. Venäjällä vaihdettiin harvainvallasta toiseen kulkematta edes demokratian kautta.

Neuvostoliiton korttitalo kaatui, siinä missä USA kaikista ontumisistaan huolimatta painaa vahvasti eteenpäin. Ja se korttitalo, mihin me kuulumme, kaatunee seuraavan 15 vuoden sisällä.

Eurostoliitto. Kömpelö, mutta kuvaava sana tästä alun perin rauhanprojektina alkaneesta valtioiden yhteisöstä, joka on koko ajan ollut liukumassa kohti liittovaltiota ja keskitettyä päätöksentekoa. Kuten NL:n aikanakin, osa poliitikoista on nähnyt siinä opportunistisen mahdollisuuden ja ojentautunut sen mukaan. Sama poliitikkotyyppi, joka on surutta liehitellyt Idän Jättiä hillotolppaansa tavoitellen, on löytänyt EU:sta ja lähinnä sen toisesta mahtimaasta Saksasta kohteensa. Jotkut harvat poliitikot ovat jopa samoja!

Tämä on mahdollistanut kehityksen, jossa eri maiden hillotolppalaiset ovat olleet tukemassa liittovaltiokehitystä, koska se on ollut heidän henkilökohtaisten etujensa mukaista. Nyt kutsumattomaksi vieraaksemme saapui kuitenkin koronavirus, joka surullisten ja valitettavien ihmisuhrien rinnalla katkaisee niskan liittovaltioprojektiltakin. Sanonta; ”ei niin paljon pahaa, ettei jotain hyvääkin” pitää todellakin paikkansa.

Korona paljasti melko kipeästi, mikä EU loppujen lopuksi on: kahden isomman valtion provinssiprojekti. Ei ole mitään yhteistä Eurooppaa, ainakaan EU:n puitteissa. Ovat vain vahvemmat ja heikommat valtiot, ja vahvat määräävät tahdin.

Italialaiset ovat jo vuosia käyttäneet kiinalaista halpatyövoimaa tekstiiliteollisuudessaan. Kyseessä on se klassinen syy, eli voiton maksimointi, aivan kuin luksusbrändin hintalappu ei kestäisi italialaisen ompelijan palkkakustannuksia. Kyllä se kestäisi, mutta elämme ajassa, joka on täysin kohtuuden tuolla puolen. Kiinalaisia on Italiassa n.300 000, jotka työskentelevät vauraassa pohjoisessa.

Kiinalaisen uuden vuoden jälkeen kotonaan lomailleet palasivat Italiaan, ja osa heistä toi mukanaan tuliaisen, joka tappaa. Siihen lisätään kiinalaisten hyssyttely ja taudin salakavala luonne unohtamatta italialaisten sosiaalista kanssakäymistä, ja katastrofin ainekset olivat valmiit.

Italia yllätettiin täysin. Samaan aikaan muutkin Euroopan maat heräsivät koronaan, ja toimivat sen mukaan.

Italia pyysi epätoivoisesti muilta EU-mailta apua. Saksa kielsi pandemiatuotteiden myynnin ulkomaille. Ranska takavarikoi paitsi oman maansa tuotteet, kävi ryöstämässä – anteeksi takavarikoimassa –  myös ruotsalaisen Mölnlycken varaston Ranskassa saaden 6 miljoonaa maskia käyttöönsä. Italia sai pärjätä, miten pärjää, eli ottaa taudin vastaan muiden auttamatta. Tänään 16.4. Italiassa on yli viisi kertaa enemmän koronakuolemia kuin Saksassa.

Mihin Neuvostoliitto kaatui? Se kaatui siihen, että loppujen lopuksi kukaan ei enää uskonut siihen. NL oli lakipistessään ehkä 60-luvun alkuvuosina, laajensi kuitenkin valtaansa seuraavat parikymmentä vuotta, kunnes Reagan katsoi sen kortit ja painoi sen melko nopeaan syöksyyn.

Korona katsoi EU:n kortit ja läpivalaisi sen, eikä se tule enää olemaan entisensä. Kaikki jäsenmaat tietävät nyt, mikä EU on – pelkkää korupuhetta ja katteettomia lupauksia. Kun tiukka paikka tulee, korupuheet menettävät merkityksensä – on vain eturistiriitoja, joissa vahvemmat tekevät mitä haluavat. Ja jos oikein rumasti tahtoo sanoa, niin itäsaksalainen kansleri on hivuttamalla tehnyt sen, missä itävaltalainen epäonnistui väkivallalla – painamaan muun Euroopan peukalonsa alle.

Saksa ja Ranska ovat nyt näyttäneet luonteensa, eikä EU:n uskottavuus enää koskaan palaa. Koska sillä ei ole uskottavuutta, ei sillä ole tulevaisuutta. Entistä useampi kysyy, kenen etuja EU loppujen lopuksi ajaa? Varma vastaus on, että ei ainakaan kaikkien etuja tasapuolisesti.

Jos Italia on tähän asti suhtautunut hällävälillä ja lypsylehmänä EU:uun, vastedes se näyttää enemmän tai vähemmän avoimesti keskisormea koko yhteisölle. He ovat kuitenkin roomalaisia, jotka ovat perustaneet aikoinaan todellisen imperiumin, ja vaikka niistä ajoista on kauan, he muistavat ne yhä. Roomalaisissa (kaupunki) viemärinkansissa lukee edelleen S.P.Q.R, mikä viittaa siihen ensimmäiseen Rooman Tasavaltaan ennen keisareita. He saattavat hyvinkin löytää aiemman ylpeytensä, ja haastaa saksalaiset. Se ei välttämättä tuo tuloksia, mutta nopeuttaa EU:n alasajoa.

Eli loppuyhteenvetona korona paljasti EU:n todellisen luonteen, mikä tulee aiheuttamaan koko yhteisön hitaan hajoamisen, koska kukaan Saksan ja Ranskan ulkopuolella ei enää usko siihen. Italia tulee olemaan erityisen aktiivinen romutustalkoissa, koska tiettyjä asioita ei anneta anteeksi.