Saksa I: Seppo Räty – Tohmajärven Gandalf?

Saksa on liian iso meille muille pienemmille maille. Sen koko itsessään ei tee siitä hankalaa kumppania, mutta sen asenne takuulla tekee.

Saksalaiset ovat loistavia insinöörejä ja heidän autonsa ovat vain yksi, näkyvin osa siitä taitotasosta, minkä he hallitsevat. Osaaminen ei rajoitu todellakaan siihen. Jos se yksi itävaltalainen akvarellimaalari olisi osannut hillitä verenhimoaan muutaman vuoden, niin historiaa kirjoitettaisiin toisin. He olisivat saaneet rauhassa valmiiksi ja laajempaan käyttöön niin suihkukonetekniikan, rakettitekniikan kuin atomipomminkin.  Armeija oli kyvykäs.

Älykkyys ei kuitenkaan ole viisauden ja vielä vähemmän humaaniuden  tae. Pohjoisen Saksan luterilaiset papit olivat hyvin edustettuina natseissa, lääkärit myös. Niistä insinööreistä puhumattakaan. Kaiken sen asennoitumisen pohjalla oli kansanomaisesti sanottuna ylimielinen kusipäisyys, joka ilmeni jo ennen WW2:sta ja jonka kaikuja Euroopassa kuullaan tänäänkin.

Kun Unkari tai Puola eivät tahdo niellä EU:n väkisin kurkusta alas tunkemaansa arvomaailmaa, saksalaiset ryhtyvät mestaroimaan väärinajattelijoita. He tosissaan luulevat, että tukiruuveja kiristämällä saadaan nöyrtymään maat, jotka olivat 50 vuotta sen toisen eurooppalaisen psykovaltion ikeessä. Nyt kun Italiassa valta vaihtui perinpohjaisesti, EU-Komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen Saksasta on aloittanut suoran uhkailun. Niin ylimielistä, niin omahyväistä – niin saksalaista.

Kun koronakriisi puhkesi Euroopassa ja pahiten juuri Pohjois-Italiassa, niin Euroopan kuin Saksankin todellinen karva paljastui.  Saksa kielsi pandemiatuotteiden myynnin ulkomaille. Ranska takavarikoi paitsi oman maansa tuotteet, kävi ryöstämässä – anteeksi takavarikoimassa –  ruotsalaisen Mölnlycken varaston Ranskassa saaden 6 miljoonaa maskia käyttöönsä. On aika turha luulo, että nämä ”opetukset” unohtuisivat ihan helpolla Italiassa ja luottamus palautuisi. Jos he pystyvät jossain vaiheessa lähettämään samaa ruskeaa paluupostissa,  todennäköisesti myös tekevät sen. Jo yksistään Italian Veljien vaalivoitto antaa merkkejä tästä kapinahengestä.

Saksalaisia ei taasen tunnu pusertavan, kuinka paljon uusia vastustajia he hankkivat Euroopassa. He laskevat ehkä Suomen kaltaisten piikavaltioiden varaan. Ei ehkä kuitenkaan kannattaisi. Saksalaisia eivät loppujen lopuksi varmuudella tue kuin muut saksankieliset maat, eli Itävalta ja Sveitsi (tiedän kyllä, että Sveitsi ei kuulu EU:uun, mutta kuuluu Eurooppaan). Kun he jossain vaiheessa – ja se tulee olemaan väistämätöntä  – suututtavat perinpohjaisesti toisen omanarvontuntoisen ja syvällä heille kaunaa kantavan maan, Ranskan, voivat eurokorttitalon seinät käydä huojumaan lopullisesti.

Olin ihan sattumalta Virossa heidän EU-kansanäänestyksensä aattona. Ajeltuani aikani rollikkabusseilla, eksyin ja jäin pysäkille ihmettelemään sijaintiani. Siihen kuitenkin sattui vanhempi nainen, joka saattoi takaisin ”ihmisten ilmoille” . Hän oli ehkä viisissä kymmenissä, mutta elämä Neuvosto-Virossa on jättänyt jälkeensä. Suomessa ehkä kasikymppisiltä papparaisilta löytyy yhtä syviä uurteita, kuin mitkä olivat muokanneet hänen kasvojaan. Puhuimme EU-äänestyksestä ja yritin hieman toppuutella häntä, koska olimme jo saaneet tästä harvainvallasta makua.  Hänen vastauksensa jäi soimaan mieleeni ja muistan sen aina:

 ”Mieluummin Länsiliitto kuin Slaaviliitto.”

Suomi neuvottelee par’aikaa pysyvästä puolustusyhteistyöstä USA:n kanssa. Amerikkalaiset eivät ole pyhäkoululaisia tai laupiaita samarialaisia rynnäkkökiväärillä varustettuna. Mutta me saamme NATOsta sen turvan, minkä ansaitsemme.  Pääsemme länsiliittoon, joka kestää kauemmin, kuin EU. Sen pääjehun USA:n toimet ovat meille moraalisesti paremmin perusteltavissa, koska ne eivät perustu ylimielisyyteen tai tarpeeseen polkea ketään polkemisen itsensä vuoksi.

Olemme länsiliitossa jo nyt, mutta EU vaikuttaa yhä enemmän ”hunniliitolta” ja kehitys saattaa jatkua kauankin, ennen kuin se loppuu liiton romahtamiseen. En ainakaan itse halua suomalaisia minkäänlaisen marssisaappaan alle, vaikka se olisi kuinka  verhottu söpöllä pinkillä pörrökankaalla. Marssisaapas on marssisaapas ja se sattuu, jos sillä potkaisee. Kuten saksalaisten otteista alkaa paistamaan niin unkarilaisten, puolalaisten kuin italialaisten suhteen, saapas on jo tulossa heitä kohti vauhdilla.

Seppo Räty näyttää olevan oikeassa. Hunni on hunni, vaikka oluessa marinoisi. Aina, kun saavat ruotonsa suoraksi ja hieman muskelia käsivarteen, sama uhoava asenne nostaa päätään uudestaan. Ja uudestaan.

Suomen 150. Itsenäisyyspäivä?

Suomi täyttää 150 vuotta 2067. Allekirjoittanut lienee ollut jo tovin siihen mennessä mullan alla ja melkoisia mummoja ja pappoja on valtaosa niistäkin, jotka tämän tänään lukevat. Mutta onko silloin enää Suomea, jonka itsenäisyyttä juhlia? Onko Maamme-laulu ja varsinkin Finlandia kiellettyjen listalla, jonka esittämisestä sirun krediiteistä vedetään kerralla puolet pois ja matkustus uuteen pääkaupunkiin Berliiniin bannataan loppuiäksi? Ken elää, se näkee.

Kylmääviä uutisia nimittäin Berliinistä kuuluu: Saksan sosiaalidemokraatit, vihreät ja vapaademokraatit pääsivät sopuun kolmen puolueen koalitiohallituksen muodostamisesta ja miltei heti he avasivat agendalistaansa. Saksan seuraava hallitus on halukas avaamaan ja muuttamaan EU:n perussopimuksia ja se haluaa kehittää EU:sta liittovaltion.

Siis Saksa haluaa tehdä EU:sta liittovaltion. Kun äänestin -94 EU: un liittymisen puolesta, tästä ei tainnut olla puhetta.

Suomessa on löytynyt jo ensimmäisiä julkisesti samanmielisiä, joille tuleva kehitys kävisi varsin hyvin. Jo Saksan uuden hallituksen koostumus vihjaa, kenelle tämä käy, niin vasemmiston kuin oikeistonkin tietyille osille.

Vihreät ovat enenevässä määrin tuoneet Marxia luontoaatteensa rinnalle ja vääristäneet luonnonsuojelun keinoiksi saattaa sen varjolla kansalaisia pakkojen ja rajoitusten alle. Suomessakin heidän imagonsa Kokoomuksen puisto-osastona on menneen talven lumia. Saksassa, missä demokratia on aina ollut loppujen lopuksi vähemmän rakastettu aate (natsien valtaannousun mahdollisti isolta osin saksalaisten epäluuloinen suhtautuminen demokratiaan järjestelmänä), on näille pakkokeinoille ja niiden lisäämiselle huomattavasti matalampi kynnys kuin Suomessa. Vihreillä lienee mielessään jonkinlainen kommunismin kakkosversio, jossa omistussuhteet saattavat olla erilaiset kuin Kommunismi Ykkösessä, mutta kansalaisten elämä yhtä ankeaa.

Saksan demareille valta on ykkösprioriteetti, siksi he ovat olleet valmiita tähän kirjaukseen. Siinä kuitenkin saattaa käydä, kuten Rinteelle Suomessa, eli punavihreää agendaa kirjattiin hallitusohjelmaan joojoo-asenteella, ilman että oli tarkoitusta noudattaa sitä. Kävi kuitenkin toisin, ja Marinista alkaen hallitus on ollut kansalle yhtä punavihreää kyykkyharjoitusta. Tai sitten osassa saksalaisdemareitakin asuu Suur-Saksasta haaveileva, marssisaappaitaan lankkaileva hunni ja nyt julistettu tavoite on ollut pinnan alla jo kauemmin.

Vapaademokraatit eli FDP ovat sekä talous- että arvoliberalisteja, joilla ei ole niin paljon valtaa, että he voisivat sanella tavoitteet. Mutta jos he ovat joko ainakin päällepäin huolettomia takiaisia tai naiiveja federalisteja, niin ”liittovaltio” sopii heillekin.

Saksan vihreät haluavat uuskommunisminsa, joten liittovaltio sopii heille hyvin. Saksalaisten vaikutusvallan kasvusta haaveileville liittovaltio sopii myös. Mutta jos uusi vallantavoite on laajemmin hyväksyttynä vaikutusvaltaisissa piireissä, niin se tarkoittaa silloin liittovaltiotavoitteen jatkumista vaihtuvista hallituksista huolimatta. Oli hallitus pohjaltaan millainen tahansa, liittovaltiojuna menee eteenpäin. Ja se menee saksalaisten edun mukaisesti.

Miten sitten Suomessa, todella kalliilla itsenäisyytensä lunastaneessa maassa? Historiamme osoittaa vastauksen. Vaikka Suomi joutui todelliseen kuolemanvaaraan sodissaan, se ei estänyt sylitanssimasta Idän Jättiläiselle joidenkin sotaveteraanien lapsien toimesta. Omasta edusta – kaikki muut selitykset ovat itsepetosta tai suoranaista valhetta. Kekkonen kasvatti moraalikatoa omaan kuolemattomuuteensa luottaen. Kekkonen kuoli, mutta moraalikato jatkui – ja jatkuu edelleen.

Kaikilla suomalaispoliitikoilla ei ole moraalisia pidikkeitä olla ajamatta liittovaltiota omien hillotolppahaaveidensa vuoksi. Osa punavihreistä puolestaan tahtoo uuden Neuvostoliiton – tai todellakin Eurostoliiton, kuten vitsikkäämmät sanovat nykyään. He taas toimivat vahvoina uskossaan.

Meiltä löytyy tarpeeksi toimijoita, jotka vahvistuvat ajan mittaan ja monistavat aatteitaan tai opportunismiaan suosimalla muita oikeauskoisia tai kiipijöitä. Suomi täyttää 125 vuotta 2042. Silloin liittovaltio voi olla aivan relevantti kysymys Suomessakin. Jos tämä tuntuu epärealistiselta, voi verrata sitä EU:ta, mihin liityimme 1994, tähän nykyiseen.

Viettäkäämme siis itsenäisyyspäivää niin kauan, kuin voimme! 150-vuotispäivää emme välttämättä enää näe.