Saksa on liian iso meille muille pienemmille maille. Sen koko itsessään ei tee siitä hankalaa kumppania, mutta sen asenne takuulla tekee.
Saksalaiset ovat loistavia insinöörejä ja heidän autonsa ovat vain yksi, näkyvin osa siitä taitotasosta, minkä he hallitsevat. Osaaminen ei rajoitu todellakaan siihen. Jos se yksi itävaltalainen akvarellimaalari olisi osannut hillitä verenhimoaan muutaman vuoden, niin historiaa kirjoitettaisiin toisin. He olisivat saaneet rauhassa valmiiksi ja laajempaan käyttöön niin suihkukonetekniikan, rakettitekniikan kuin atomipomminkin. Armeija oli kyvykäs.
Älykkyys ei kuitenkaan ole viisauden ja vielä vähemmän humaaniuden tae. Pohjoisen Saksan luterilaiset papit olivat hyvin edustettuina natseissa, lääkärit myös. Niistä insinööreistä puhumattakaan. Kaiken sen asennoitumisen pohjalla oli kansanomaisesti sanottuna ylimielinen kusipäisyys, joka ilmeni jo ennen WW2:sta ja jonka kaikuja Euroopassa kuullaan tänäänkin.
Kun Unkari tai Puola eivät tahdo niellä EU:n väkisin kurkusta alas tunkemaansa arvomaailmaa, saksalaiset ryhtyvät mestaroimaan väärinajattelijoita. He tosissaan luulevat, että tukiruuveja kiristämällä saadaan nöyrtymään maat, jotka olivat 50 vuotta sen toisen eurooppalaisen psykovaltion ikeessä. Nyt kun Italiassa valta vaihtui perinpohjaisesti, EU-Komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen Saksasta on aloittanut suoran uhkailun. Niin ylimielistä, niin omahyväistä – niin saksalaista.
Kun koronakriisi puhkesi Euroopassa ja pahiten juuri Pohjois-Italiassa, niin Euroopan kuin Saksankin todellinen karva paljastui. Saksa kielsi pandemiatuotteiden myynnin ulkomaille. Ranska takavarikoi paitsi oman maansa tuotteet, kävi ryöstämässä – anteeksi takavarikoimassa – ruotsalaisen Mölnlycken varaston Ranskassa saaden 6 miljoonaa maskia käyttöönsä. On aika turha luulo, että nämä ”opetukset” unohtuisivat ihan helpolla Italiassa ja luottamus palautuisi. Jos he pystyvät jossain vaiheessa lähettämään samaa ruskeaa paluupostissa, todennäköisesti myös tekevät sen. Jo yksistään Italian Veljien vaalivoitto antaa merkkejä tästä kapinahengestä.
Saksalaisia ei taasen tunnu pusertavan, kuinka paljon uusia vastustajia he hankkivat Euroopassa. He laskevat ehkä Suomen kaltaisten piikavaltioiden varaan. Ei ehkä kuitenkaan kannattaisi. Saksalaisia eivät loppujen lopuksi varmuudella tue kuin muut saksankieliset maat, eli Itävalta ja Sveitsi (tiedän kyllä, että Sveitsi ei kuulu EU:uun, mutta kuuluu Eurooppaan). Kun he jossain vaiheessa – ja se tulee olemaan väistämätöntä – suututtavat perinpohjaisesti toisen omanarvontuntoisen ja syvällä heille kaunaa kantavan maan, Ranskan, voivat eurokorttitalon seinät käydä huojumaan lopullisesti.
Olin ihan sattumalta Virossa heidän EU-kansanäänestyksensä aattona. Ajeltuani aikani rollikkabusseilla, eksyin ja jäin pysäkille ihmettelemään sijaintiani. Siihen kuitenkin sattui vanhempi nainen, joka saattoi takaisin ”ihmisten ilmoille” . Hän oli ehkä viisissä kymmenissä, mutta elämä Neuvosto-Virossa on jättänyt jälkeensä. Suomessa ehkä kasikymppisiltä papparaisilta löytyy yhtä syviä uurteita, kuin mitkä olivat muokanneet hänen kasvojaan. Puhuimme EU-äänestyksestä ja yritin hieman toppuutella häntä, koska olimme jo saaneet tästä harvainvallasta makua. Hänen vastauksensa jäi soimaan mieleeni ja muistan sen aina:
”Mieluummin Länsiliitto kuin Slaaviliitto.”
Suomi neuvottelee par’aikaa pysyvästä puolustusyhteistyöstä USA:n kanssa. Amerikkalaiset eivät ole pyhäkoululaisia tai laupiaita samarialaisia rynnäkkökiväärillä varustettuna. Mutta me saamme NATOsta sen turvan, minkä ansaitsemme. Pääsemme länsiliittoon, joka kestää kauemmin, kuin EU. Sen pääjehun USA:n toimet ovat meille moraalisesti paremmin perusteltavissa, koska ne eivät perustu ylimielisyyteen tai tarpeeseen polkea ketään polkemisen itsensä vuoksi.
Olemme länsiliitossa jo nyt, mutta EU vaikuttaa yhä enemmän ”hunniliitolta” ja kehitys saattaa jatkua kauankin, ennen kuin se loppuu liiton romahtamiseen. En ainakaan itse halua suomalaisia minkäänlaisen marssisaappaan alle, vaikka se olisi kuinka verhottu söpöllä pinkillä pörrökankaalla. Marssisaapas on marssisaapas ja se sattuu, jos sillä potkaisee. Kuten saksalaisten otteista alkaa paistamaan niin unkarilaisten, puolalaisten kuin italialaisten suhteen, saapas on jo tulossa heitä kohti vauhdilla.
Seppo Räty näyttää olevan oikeassa. Hunni on hunni, vaikka oluessa marinoisi. Aina, kun saavat ruotonsa suoraksi ja hieman muskelia käsivarteen, sama uhoava asenne nostaa päätään uudestaan. Ja uudestaan.
