Avainsana: koulut

Vuoden viimeinen lautakunnan kokous meni ilman draamaa. Yksi odotettu virkanimitys ja ehkä päällimmäisenä kokemuksena ruoka, joka tarjottiin syyskauden päätteeksi. Hyvillä mielin vuoteen -22, josta ei taida kovin hyvämielinen tulla. Ainakaan sellaiselle, joka ei pysty ymmärtämään tätä kouluverkkovimmaa.

Kouvola on taloudellisesti selkä kumarassa ja mittarit näyttävät alaspäin. Kun hyvinvointialueet starttaavat, todennäköisesti tulee jälleen kerran uutta verotettavaa vanhojen päälle. Koska jos johonkin voi luottaa, niin siihen, että mielikuvitus kehittää erilaisia rahannyhtämistapoja kuntalaiselta ei tule loppumaan.

Lisäksi sotemenot tulevat kasvamaan entisestään suurien ikäluokkien käydessä entistä vanhemmiksi. Jos 1947 syntynyt on tänä vuonna 75-vuotias, niin aina vain enemmän hän tulee tarvitsemaan sotepalveluita tulevaisuudessa. Samanaikaisesti veropohja kapenee ja työikäinen väki muuttaa muualle. Eli hyvinvointialueet tarvitsevat ihan oikeastikin ja perustellusti rahaa tulevaisuudessa.

Kouluverkon uudelleenrakentaminen ei ole välttämättömyys, mutta jostain syystä se tahdotaan tehdä ja samalla ympätä niihin muita toimintoja, jolloin niiden kokonaiskustannus nousee. Koska Kouvola on jo nyt persaukinen, niin koulut pääsääntöisesti liisataan, jolloin ne tulevat vielä kalliimmiksi kuntalaisille.

Kun nämä kolme kehitystä laitetaan nippuun: väestön vanheneminen, verotulojen pieneneminen ja velkavankeuden syventäminen, niin tulevaisuus ei todellakaan näytä ruusuiselta. Tästä on sanottu monien toimesta monen monituista kertaa, mutta niin kun kerran on päätetty, niin on päätetty. Käy miten käy.

Eikä käy hyvin, pelkään ma. Kouvola kävelee kohta kumaran sijaan kyykyssä.

Kaoplan kokous 6.10.-21 olikin sitten ensimmäinen livekokous. Kaiketi on aika tavanomaista, että lautakunta hakee jossain määrin vielä tekemisen tapaansa näin alussa. Itse toivoisin vaikkapa vapaaehtoista teams-tapaamista ennen varsinaista kokousta, jolloin sana olisi vapaampi ja mielipiteet avoimemmin sanottavissa. Virallisessa kokouksessa kun kaikilla sanomisilla on myös virallisen mielipiteen status.

Jos aiemminkin on ihmetyttänyt politiikanteon tapa, niin se ihmetys ei ole ainakaan vähentynyt omien kokemusten jälkeen.

Inkeroisten yhteiskoulu tuli nuijittavaksi. Periaatepäätös tämän rakentamisesta oli tehty jo aiemmin. Nyt tuotiin pöytään ehdotus, jossa liikuntasalin kokoa oli kasvatettu ja valittavana oli koulun kokoa eri vaihtoehdoista. Budjetti likempänä 30 miljoonaa, esitetty materiaali melko pintapuolista päätöksenteon kokoluokkaan verrattuna ja aikaa viikko! Suomesta ei löydy yhtään yritystä, jossa yhtä suuria päätöksiä tehtäisiin yhtä vähällä tietopohjalla ja yhtä nopealla aikataululla. Tiedossa kuitenkin oli, että tämä on lähinnä välipäätös ennen kaupunginhallitusta, jonne se sitten lähetettiinkin. Ja sinne pysähtyi.

Tarjolla oli kaksi vaihtoehtoa. Rakennetaan iso koulu, jossa mahdollisesti luokkia kolisee tyhjyyttään, koska oppilasmäärät vähenevät tulevaisuudessa, tai käytetään samassa pihapiirissä sijaitsevaa nk. Mämmälän koulua seuraavan 5-10 vuoden ajan ”puskurikouluna”. Kun oppilasmäärät tippuisivat, niin Mämmälän voisi ottaa muuhun käyttöön tai vaikka purkaa myöhemmin. Kyseessä olisi ollut n. 600 m², kymmenen luokkahuoneen ja 2 miljoonan euron säästö.

Lisäksi suhtauduin aika huolestuneena aikomuksiin laittaa erityisen tuen lapset samaan kouluun. Pelkäsin ennen kaikkea koulukiusaamista – ongelmaa, jota ei ole mänttien amerikassa saatu ratkaistua vuosikymmenien aikana. Jos tavalliset lapset eivät pysty välttämään sitä, miten sitten oikeasti haavoittuvammassa asemassa olevat? Ajattelin näille Mämmälän koulusta turvasatamaa, jonne kovikset eivät pääsisi. Väärin ajateltu.

Silloin en tiennyt, että erityislapsiakin on erilaisia. Jotkut pärjäävät ihan hyvin isossa luokassa ja toiset tarvitsevat rauhallisemman ympäristön. Enkä kaikkea tiedä nytkään. Mutta vaikka tarkoitusperäni olivat hyvät, osa äideistä veti kohtuulliset pultit ja olin heille jonkinlainen koulunatsi saman tien. Jos olisin tiennyt paremmin, olisin ehdottanut fiksummin. Mutta näin tämä meni.

Sekä säästöt että kouluturvallisuus mielessä laitoin ehdotukseni someen. Palaute oli kiukkuisilta äideiltä, kuten aiemmin kerroin, mutta muuten ihan siedettävää. Palaute oli pääosin kipakkaa, mutta siinä ei ollut liikaa aukomista. Totta kai sain kimppuuni vanhat uskolliset vastustajani ja jonkun rumasti poliittisia irtopisteitä hakevan pyrkyrin, mutta yleensä ottaen olen ihan hyvillä mielin. Toimin demokratiaa kunnioittaen, eikä tässä tämän huonommin käynyt.

Somessa selvisi myös jotain, mitä ei ollut tiedossa. Joidenkin mielestä Mämmälän koulun sisäilma ei ollut kunnossa. Virallisesti se oli, mutta miksi kukaan olisi väittänyt jotain muuta, jos ei olisi ollut vakavissaan asian kanssa? Siksi pieni epäilys Mämmälästä jäi kytemään myöhemmin. Tässäkin nähtiin juuri se viikon varoaika ja sen toimimattomuus. Jos aikaa olisi ollut enemmän, asiasta olisi ehtinyt keskustella enemmän.

Kun asia meni Kaoplaan, sanoin muille persuille, että tehkää mitä haluatte, koska jos tämä menee äänestykseen, se hävitään joka tapauksessa. Jäin sitten yksin parin miljoonan säästöineni, eikä asia mennyt äänestykseen. Kokoukseen tuli kuitenkin toinen, odottamaton pomppu. Toinen lautakuntalainen ehdotti lisäselvitysten tekemistä osittain oppilasmäärien muutoksien, osittain taloudellisten seikkojen johdosta. Koska kyseessä oli evp. upseeri, niin kannatin aloitetta sen ihmeemmin miettimättä, vaikka emme olleetkaan puhuneet asiasta ennakkoon. Luotin siihen, että sotilaiden paperit ja argumentit ovat järjestyksessä, kuten olivatkin.

Sekin äänestys meni odotetusti rökäletappioksi, mutta politiikkaa voi tehdä monella tapaa. Yksi tapa on pyrkiä pysymään voittavalla puolella, mutta on myös tapa pyrkiä hakemaan parasta ratkaisua, vaikka häviämisenkin uhalla. Tiesin jo tähän touhuun ryhtyessäni, että saatan maalata itseni nurkkaan, mutta toivottavasti näin ei käy. Jos kuitenkin olen oikeista syistä maalamassani nurkassa, pystyn elämään asian kanssa.