Maalaispojan tappolinja II

Elämme omituisia aikoja. Kaikki näyttää jollain lailla kääntyneen päälaelleen. Maata johtavat tyttikset, joilla ei ole mitään kompetenssia tehtäviinsä. Ennen kuin kukaan alkaa huutamaan sovinismista, kannattaa kysyä itseltään: Jos sinulla olisi keskisuuri, n.150 ihmistä työllistävä firma, kenet hallituksesta palkkaisit johtamaan sitä? Marinin, Ohisalon, Anderssonin? Vaiko Saarikon? Ei sillä, että killuttimet olisivat se ratkaiseva tekijä. Vai palkkaisitko myöskään Haavistoa tai Kaikkosta?

Kepu vaihtoi ylivoimaisella enemmistöllä yhden kehnon toiseen vielä kehnompaan puheenjohtajaan. Muutama seikka kuitenkin häiritsee, ja yhden kehno voi olla myös toisen loistava.

Kukaan raskaampi nimi ei ottanut kisaan osaa. Ei edes Väyrynen, joka edelleen hellii ajatusta Suomen pelastavasta Keminmaan ritarista. Ritari nimittäin jäi sovinnolla pysäkille juuri silloin, kun hänen mukaan hyppäämistään olisi eniten kaivattu sen melkein 50 vuoden aikana, kun tämä on politiikassa huseerannut. Muutkin olivat kiusallisen hiljaa. Kulmuninkaan avaruuspuheita ei välttämättä leimannut tyhmyys, vaan tämä saattoi tietoisesti möläyttää posketonta kummeliläppää, ettei vahingossakaan tulisi valituksi.

Jos nämä raskaat nimet odottavat hallituksen nopeaa kaatumista ja uusia vaaleja, niin väärin luultu. Saarikko sai nyt ”kerran elämässä” – tilaisuuden, eikä takuulla tahdo jäädä sen enempää pätkäjohtajaksi niin hallituksessa kuin puolueessaankaan.

Saarikko on jo valmiiksi samoilla taajuuksilla muiden siskojen kanssa. Poliittinen broileri, jonka toimissa keskustalaisuus – saatikka alkiolaisuus – ei näy muuten kuin sähköpostiosoitteessa: (at)keskusta.fi. Hänelle käyvät kaikki ilmastovouhkaukset, mitä muut siskot saavat päähänsä.

Keskusta sai hänessä puheenjohtajan, jonka ansiosta hallituksella on entistä vahvempi mandaatti kyykyttää maalaispoikaa hiemaan kyykympään. Maalaispojan edusmiehiksi hakeutuneet piut paut välittivät hänen todellisesta parhaastaan. Seuraus luetaan burnoutteina, pakkohuutokauppoina ja avioeroina. ”Ei tuo tuuli enää pelloilta paskan hajua”, lauloi Kolmas Nainen aikoinaan. Nyt tuulee pelloille kalman hajua Ison Kirkon suunnalta.

Kuka muka hallituksen kaataisi? Jos hallitus kaatuu, se on uudet vaalit, eikä kukaan joojoomies – anteeksi joojoohenkilö – voi olla varma tulevaisuudestaan. Sillähän hallitus pysyy pystyssä, että se tulee voittamaan tulevaisuudessakin kaikki epäluottamusäänestykset, ja Saarikon puheenjohtajuus vankistaa hallituksen asemaa entisestään. Joojoot kaivoivat omaa kuoppaansa, koska äänestäjien kiukku tulee osumaan pahiten heihin. Ja kiukkua on totisesti luvassa – lievästi sanoen.

Mutta yhden surkea voi olla toisen loistava. Jo aikaisemmin taustalla myhäilevät setämiehet ovat saaneet ajetuksi lakeja, jotka ovat rikastuttaneet heitä, mutta joista on ollut maaseudulla lähinnä turhaa rahanmenoa ja harmia.

Kuten paskalaki : loistava osoitus oikeusvaltiomme tilasta – todellisessa sellaisessa ei tämä puliveivaus olisi tullut kuuloonkaan. Nytkin joku voi laskea hyötyvänsä autioitumisesta ja järjenköyhien rajoitusten tuoman hyödyn päälle. Taas kerran tehdään rahaa sillä, että maaseutu ja omakotitalojen pakotetaan luopumaan luontevimmista lämmitysmuodoistaan, kuten öljystä ja varsinkin puusta, ja vaihdetaan nämä halvimmillaan sähkölämmitykseen, kalleimmillaan maalämpöön. Paskapöntöt ovat vielä halpoja tähän verrattuna.

Vain kommunistisen utopian takia, joka kunnon utopian tavoin tekee kipeintä niille muille. Ei itselle tai omalle kannattajakunnalle. Liikkumisen kiusaaminen on vielä ihan oma lukunsa, josta autokauppiaat hyötyvät ilmastoa enemmän.

Saarikolle on sama, soittaako siskojen bändi iskelmää vai norjalaista örinäheviä – pääasia, että saa itse soittaa mukana. Yksi kepulainen basisti vaihtui toiseen. Kaiken poliittisen perseilyn seurauksena yhä useampi joutuu luovuttamaan ja hyvästelemään kotiseutunsa. Grynderin rakennuttama kallis kaksio kutsuu sopeutumaan Suuren Utopian pelinappulaa. Tyttisten järjenkäyttöön perustumaton haavekuva saa täyttymyksensä, kun paikallisjunan lempeä naisääni kuuluttaa seuraavan ja maalaispojan lopullisen sjoituspaikan:

Seuraavaksi Kerava – Kervo

Maalaispojan tappolinja

Onneksi en ole perinteinen kepulainen. Sellainen juureva maalaismies, jonka suku on ollut samoilla sijoilla satoja vuosia  ja selvinnyt kaikista maatalouden myllerryksistä jotenkuten ehjin jaloin. Jos olisin jäänyt pystyyn kaiken hässäköinnin ja talonpoikaa kurjistavien operaatioiden jälkeen, tilakokoni olisi kasvanut suureksi, oli se sitten viljatila, sikatila tai kanala. Kotikylälläni olisivat tyhjät maalaistalot, tyhjät näyteikkunat ja kaukana olevat palvelut arjen vastaantulevia realiteetteja ja vaimokandinaatit muuttaneet vantaalaiseen betonikuutioon.

Koska pumpusta ottaisi ja raskaamman päälle. ”Talonpojan tappolinja” on vaihtunut ”maalaispojan tappolinjaan”, ja äänestämäni puolueen puheenjohtaja olisi samanlainen entinen kympintyttö, kun ne muutkin intomieliset hallituksen voimasiskot, joiden touhuissa maalaisjärki on saanut aikaa sitten väistyä omalaatuisen, abstraktin, Suuren Utopian tieltä. ”Edespäin taistelussa Che Guevaran viitoittamalla tiellä!”. Neuvostoliitto kaatui, mutta sou not. Unelma tunkea loputkin suomalaiset lähiöiden betonikuutioihin elää.

Siinä, että Kepu näyttää hanuriaan äänestäjilleen, ei ole mitään uutta, eikä siinä ole mitään uutta muutenkaan. Kokkarit pyllistävät yrittäjille ja demarit duunareille kukin vuorollaan. Ja sitä kutsutaan vastuunkantamiseksi. Edellisen puheenjohtaja-pääministerin valtiosihteeri runnoi aikoinaan  läpi järjenköyhän paskalain, jolloin tulevan pääministerin firma pääsi myymään pönttöjään pakolla tehdyille asiakkaille. Maaseudun ihmisille ja monille Kepua äänestäneille. Betonikuutioissa kun pöntöille ei ollut tarvetta.

Tämä nykyinen puheenjohtaja soittaa bassoa voimasiskojen bändissä, ja sama kiukku joka nousi aikanaan Soinin Persuissa, on nyt nostamassa päätään Kepussa. Mutta sille kiukulle ei ole tiedossa ukkosenjohdatinta.  Kepusta ei löydy ketään, jolla edes kaukaisesti olisi Tony Halmeen haastavuutta ja pelottomuutta.  Se on hinta poliittisesta broilerijärjestelmästä, joka tulee maksuun taas kerran. Poliittiset broilerit ovat täysin poliittisesta järjestelmästä riippuvaisia, eikä heiltä tule rohkeita ulostuloja, kuin ainoastaan silloin, kun kertoimet ovat hyvät ja riski pieleen menosta pieni. Rivikansanedustajasta taas ei ole haastajaksi, koska epäonnistuessaan broilerit saattavat kostaa.

Joten pumpusta ottaisi kyllä. Maajussia tönitään poliittiset hangot tanassa ilmastoroviolle.  Omasta puolueesta ei löydy apuja, koska puoluejohdolla ei ole enää käytössään puhelinta, vaan pikkuinen pinkki megafoni, jolla antaa ylärekisterissä sointuvalla äänellä ohjeistuksia hallintoalamaisille.

Yksi elämäntapa pistetään entistäkin ahtaammalle, ja miksi? Koska joku diipadaapamaisteriksi opiskeleva yliopistokaupungissa tahtoo uskoa helppoihin hokemiin, ja näitä on niin paljon, että he yhdessä pystyvät antamaan valtaa voimasiskoille. Jotka puolestaan ajavat Suurta Utopiaansa.