Olen kirjoittanut aikaisemminkin uhriutumisesta vallankäytön välineenä, mutta tänä syksynä saavutettiin yksi uusi virstanpylväs niin kielenkäytössä kuin uhriutumisessakin. Kiitos vogueministerimme.
Alexander Stubbin pääministerikausi jäi varsin lyhyeksi. Saahan sitä ihminen ottaa rennosti, mutta pääministeriyteen kuuluu tietty vastuu ja aseman mukainen käytös. Onhan kyseessä kuitenkin Suomen ykkösvirka.
Stubb ei ihan näihin käytösnormeihin mahtunut. Kaveri tuli Jopolla tiedostustilaisuuteen, oli tikkatauluna ja esiintyi Putouksessa Jäbäleissöninä – omana parodiahahmonaan. Kun Stubb menetti sitten uskottavuutensa, paluuta ei ollut ja Orpo otti hänen paikkansa. Arvostelijoita ei syyllistetty, eikä Stubbia puolusteltu. Oma moka, vaikka historia tuntee kyllä tyhmempiäkin poliitikkoja – mutta toisaalta Suomessa ahneudella on aina voittanut sen, minkä osaamisessa menettää.
Kaikille, paitsi punavihreälle blokille ja näiden faneille on selvää, että Marin on liian suurissa saappaissa. Marin oli vielä vähän aikaa sitten opintojaan venyttävä kaupunginvaltuutettu, joka pääsi kansanedustajaksi 2015 ja sai viimein maisterinpaperinsa kolme vuotta sitten 2017. Hänen suurin ansionsa tähän asti on ollut vakuuttavasti lukea papereista muiden kirjoittamaa tekstiä. Muuten hänen mokalistansa on ollut ripeässä kasvussa. Marin on puhunut puppua tavalla, josta Jätteenmäki muistetaan ja Kivimäkikin olisi saanut potkut. Hän on lähtenyt jonkinlaisessa voittamattomuuden harhassa pottuilemaan sumeilematta niin metsäteollisuudelle kuin poliittisille vastustajilleenkin. Ei rohkeudessa mitään pahaa ole – mutta siinä soisi olevan ajatustakin mukana.
Punavihreä blokki on kuitenkin koko ajan käsitellyt Marinia positiivisesti. Ei siksi, että hän on nainen – Jätteenmäki, Kiviniemi ja Urpilainenkin olivat naisia – vaan siksi, että hän on aggressiivinen Halosen kaltainen riidanhaastaja, aktivisti, jollaisia vastaan tolkun demarit ovat otelleet jo Koivistosta ja Turun satamasta alkaen. Punavihreät luonnollisesti tukevat hengenheimolaistaan.
Kun Marin sitten osoitti huonoa harkintakykyään rakentaessaan henkilöbrändiään dekolteekuvassaan, niin luonnollisesti se monia ärsytti, koska hän oli kuitenkin pääministeri, ja häneltä on oikeus vaatia samaa arvokkuutta, jonka puutteesta Stubbiakin harjattiin.
Seurauksena uhriutuminen nousi tai siis laski taas pykälän seuraavalle tasolle. Osa ymmärtämättömyyttään, osa opportunismiaan. Tuli koko liuta näitä dekolteekuvia, joiden tunniste oli paljon puhuva: #naisvihanäkyväksi. Ja luonnollisesti miekkaria pukkaa 17.10. -20
Millainen on siis punavihreä moraalikoodi, jonka varassa paheksua muiden tekemisiä?
Jos arvostelet miestä tai muuta kuin punavihreää naista tämän tekemisistä, se on arvostelua. Jos arvostelet punavihreää naista, se on naisvihaa. Joten pää kiinni siellä saatana.
Siinä tämänkertaisen hihhuloinnin opetus.
Tasa-arvohenkisen dekolteekuvan sankari Janne Patjas. Kouvolasta ja – AARGH! – karmea persu.
