Nyt murrosvaiheessa kannattaa voinemme viimein karistaa Idän otteen itsestämme. Suomi on vihdoin ja viimein vapaa – se oli sitä viimeksi ennen Kekkosen valtaannousua. Neuvostoliiton aikana liian iso osa suomalaispoliitikoista pelasi vastustajan pussiin.
Kun NL sitten viimein kaatui, osa heistä löysi uuden isännän, vaikka sen ideologinen perusta kääntyi nopeasti ateistisesta, nimellisestä tasa-arvosta imperialistiseksi, traditionalistiseksi ja ortodoksiseksi valtioksi. Vaikka uudet isännät edustivat päinvastaista arvomaailmaa, usein sellaista, mitä suomalaiset ottowillekuusiset olivat aiemmin ankarasti vastustaneet, sillä ei ollut väliä. Oli heidän tukeutumisensa NL:ään ideologista ja/tai opportunistista, niin he ovat edelleen niin syvällä Putinin perstaskussa, että heidän puheistaankin haisee isäntänsä pieru ja pershiki. Kopiot tilisiirroista, äänitetyt keskustelut ja kaitafilminauhat kylpyhetkistä Verushkan kanssa olivat edelleen käyttökelpoista materiaalia. Tällä kertaa vaikka uhkailun ja kiristämisen välineinä, jos aikaisemmin mentiin hyvässä hengessä, olalle taputellen. He eivät ole putinisteja, mutta he edelleen tottelevat Moskovan määräyksiä. Vaihtoehtoa kun ei ole.
Neuvostoaikaisten ollessa jo jonkin aikaa eläkeikäisiä – tosin osa edelleen on aktiivisia – on uusia vapaaehtoisia riittänyt myös uuden Venäjän pelinappuloiksi. Näistä, uusista Team Putinin pelaajista, on oltu pääosin hiljaa, kuten oltiin – ja ollaan edelleen – neuvostoaikaisistakin. Nämä nappulat voidaan jakaa kolmeen kastiin: hyväuskoiset, ideologiset ja korruptoituneet.
Vilpittömyys on hieno piirre ihmisessä, mutta sitä voi käyttää myös häntä itseään vastaan. Hyväuskoiset ovat samanhenkisiä. 30-luvulla Suomessakin vastustettiin asevarustelumenojen nostamista, koska ”kukaan ei ole niin hullu, että aloittaisi uuden suursodan, kun vasta 20 vuotta on kulunut edellisestä”. Niinpä. En itsekään uskonut uuteen sotaan ja pelkäsin Venäjän kostoa, jos menemme Natoon. Nyt historia osoittaa, että olin hyväuskoinen. Onneksi meitä on niin paljon, että ei tarvitse olla yksin nolona.
Ideologisia konservatiivisen Venäjän ymmärtäjiä riittää myös. Heille Venäjän väitteet Gayroopasta ja kaiken moraalin alasajosta uppoavat kuin häkä pönttöön. He ovat kuin kommunistit NL:n aikaan. He todella uskovat siihen, mitä Venäjä heille edustaa. Mutta heidän putkinäkönsä ei näe muita kuin Pride – kulkueet tai ortodoksisuuden vahvan aseman. He eivät näe rappukäytäviin ammuttuja toimittajia, murhattuja väärinajattelijoita tai tuhoamissotia. He eivät näe yhteiskuntaa, jossa on parempi pitää päänsä kiinni. Näitä Venäjä on tukenut hyvätahtoisemmin kuin muita ryhmiä ja näistä pelinappuloista luovutaan viimeisenä.
Myös äärivasemmalla saattaa olla yhteistoimintahenkisiä, vaikka Venäjä edustaa heille taantumuksellisuutta puhtaimmillaan. ”Viholliseni vihollinen on ystävä”. Jos Venäjä on valmis tukemaan ideologisia vastustajiaan siksi, että sillä saadaan heikennettyä kohdemaata, niin totta kai he sen voivat tehdä. Kuulostaako mielikuvitukselliselta? Todellisuus on usein tarua ihmeellisempää, kuten historia on osoittanut. Punavihreydestäkin löytyy korruptiota – vähintään globaalissa mittakaavassa.
Olemme perinteisesti ymmärtäneet korruption liittyvän lähinnä oikeistoon ja rahan liikkumiseen, mutta se on puolisokea ja naiivi tapa suhtautua asiaan. Se olettaa, että vasemmalla äärilaidalla kaikki ihmiset ovat korkeamoraalisia ja ylevien periaatteiden johdattamia. Jo yleinen elämänkokemus riittää todistamaan tämän vääräksi. Mutta koska nämä ihmiset ja ryhmittymät voimakkaasti julistavat olevansa ”hyvän puolella pahaa vastaan”, niin hyväuskoisina hölmöinä nielemme tämänkin syötin koukkuineen ja siimoineen.
Vasemman äärilaidan opportunisteilla on kaikkein vähiten muuta kuin välinearvoa Moskovasta käsin katsottuna. Heitä kuitenkin tuetaan, vaikka heidän ideologioilleen nauretaan selän takana, koska heidän kauttaan voidaan vaikuttaa kohdemaan yhteiskuntaan. Kun USA:ssa marketit palavat mellakoissa, on helppo osoittaa sormella näiden yhteiskuntien kelvottomuutta, vaikka itse oltaisiin oltu rahoittamassa kaikkea anarkiaa. USA:n nakertaminen sisältä käsin on ollut sotaa suunnitelleen Venäjän etujen mukaista.
Samoin kaikki toiminta, mikä edesauttaa riippuvuutta Venäjän suopeudesta, on tukemisen arvoista. Kaasuputki oli loistava investointi ajatellen Venäjän vaikutusvallan kasvua. Saksalaiset vääntelehtivät venäläisten ketunraudoissa, vaikka yhtä lailla maakaasuriippuvainen Italia on jo ilmoittanut irrottautuvansa heidän maakaasustaan. Tosin maiden taloudella ja sijainnillakin on eroa.
Jos tahdomme vähentää Venäjän määräysvaltaa omissa asioissamme, meidän tulee lopettaa kaikki sellainen toiminta, joka edesauttaa heidän etujaan ja pahimmassa tapauksessa sotii omia etujamme vastaan – riippumatta siitä, millaisella bullshitilla sitä myydään. Asioita punnitessa kannattaa kysyä se kyyninen, lopullinen kysymys – kuka hyötyy?
Meidän ei tarvitse ryhtyä mihinkään muuhun, kuin tuoda julki sellaiset toimijat, joiden voi toimiensa ja niiden seurausten perusteella arvioida pelaavan Team Putinissa. Riippumatta siitä, millaista arvomaailmaa he ovat edustavinaan ja kuinka hyviä ihmisiä he ovat olevinaan.
Sitä paitsi, NATO-maalta ei hyväksytä samaa perseilyä, kuin tähän asti on ollut mahdollista.
