Nyt se on sitten tapahtunut omaltakin kohdalta. Yli 10 vuoden normaalia aktiivisempi politiikan seuranta konkretisoitu sitten kuntavaaliehdokkuuteen.
Ensimmäinen isompi rykäisy kävi ketutuksen läpikyllästämänä Soiniin ja tämän takinkääntöihin maaliskuussa 2016, jolloin liityin puolueeseen äänestääkseni ketä vain ehdokasta Soinia vastaan 2017 puoluekokouksessa. Halla-ahon ehdokkuudesta ei ollut vielä silloin tietoa, mutta saatoin arvata, että en ollut ainoa suuttunut. Kokous menikin hyvin ja loppunäytökset sinistyneine hillotolppa-ihmisineen politiikan nurjasta puolesta paljon kertovia. Tällaista tämä touhu on.
Pitää olla hieman tyhmä hakeakseen kaupunginvaltuustoon aikana, jolloin kaupungin talous kaikkine diipadaaapahankkeineen on ajettu siltaan (painitermi) ja jossa valtuutettu takuuvarmasti saa haukut kaikesta päälle kaatuvasta pastasta, siitäkin, johon itsellä ei ole ollut osaa eikä arpaa.
Tai sitten kunnianhimoinen. Suurta osaa tähän peliin osallistuvia yhdistää kunnianhimo. Se on miltei perusedellytys mukaan lähtemiselle. Eikä se automaattisesti ole paha asia, se riippuu siitä, mihin kunnianhimonsa suuntaa. Jokainen suuntaa sen oman moraalinsa ja arvomaailmansa mukaan. Rehdin pelikirja suppeampi kuin ketaleen, joka sallii itselleen kaikenlaisen kieroilun kiivetäkseen ylöspäin. Ketaleen motto voisi olla : “En ole tullut tänne kavereita hakemaan”.
Joitain vilpittömiä yhteisen hyvän ajajiakin on, mutta kunnianhimo on suurin yhdistävä tekijä.
Tässä vaiheessa minun pitäisi vakuuttaa olevani yksi vilpittömistä, mutta katin kontit. En äänestäisi itseäni, jos näin vakuuttelisin. Tosin en äänestä muutenkaan. Olen luvannut jo äänestää erästä toista persua. Tämä tuli hätäpäissään luvattua kiitollisena reilusta teosta. Kaiketi tästä numeron raapustamisesta lienee pakko ottaa aikanaan äänestyskopissa valokuva, jotta kukaan uskoisi….
Mitä on luvassa? Yleensä ottaen nyt äänestäjällä on alkamassa se harvinainen ajanjakso, jossa häntä kuunnellaan ja hänen mielipiteellään on merkitystä. 19.4.2021 kuitenkin moni tekohymy hyytyy joko vaalitappion tai vaalivoiton tuloksena. Rannalle jääneiden ei tarvitse enää pingottaa ja voittajat voivat halutessaan piiloutua äänestäjiltään, eikä näistä kuule kuin vajaan kahden tai neljän vuoden päästä, eduskunta – ja kuntavaalien alla. Mistä siis tietää, ketä äänestää?
Me uudet pyrkijät olemme tietysti avoimia tapauksia. Meistä ei varmuudella tiedetä, millaisia tyyppejä olemme. Ja koska itsekin kuulun keltanokkaosastoon, en osaa neuvoa.
Vanhojen edustajien kohdalla asia on paljon helpompaa. Hän, joka on tehnyt töitä luottamuspaikkansa eteen viisaasti ja äänestäjiään kunnioittaen, on varma valinta. Jos tämä on vielä pitänyt yhteyttä äänestäjiinsä, aina parempi. Tässä kuitenkin kannattaa erottaa vaalinaluskosiskelu ja pitkäjänteinen puurtaminen toisistaan.
Vanhaa edustajaa voidaan myös arvioida tekemistensä perusteella toisellakin tapaa. Jos tämä on ajanut diipadaapaa tähän asti, hän ajaa diipadaapaa vastedeskin. Se ei tule muuttumaan.
Äänestäjällä ei ole minkäänlaista kuluttajasuojaa. Jos äänestät kehnoa, olet tavallaan vastuussa kehnon touhuistakin. Jos kehno esittää olevansa, mitä ei ole, sinua vedätetään. Mutta et saa siltikään ääntäsi takaisin.
Tuleeko näiden neuvojen lopuksi kehoitus äänestää meikäläistä? Se on hieman siinä ja tässä. 54-vuotias alisuoriutuja, joka on tehnyt töitä pitkien piippujen varjossa, mutta joka saa rempoa hartiat sijoiltaan tehtaiden portteja ilman, että niitä edes raotetaan. Ei ole varaa mainostaa, ja jos hymyilen väkisin, se näyttää lähinnä pelottavalta.
Edustavampia ja paremmin pärjänneitä ehdokkaitakin löytyy.