Kasvatus – ja opetuslautakunta 16.9.-21

Ensimmäinen Kasvatus – ja opetuslautakunnan kokous on nyt sitten menty etäkokouksena läpi. Käytännöt päätöksentekojärjestelmässä ovat melko erikoisia. Esityslista tulee viikkoa ennen tietoon, ennen kuin asiat tulevat nuijittaviksi. Kun on isoja kokonaisuuksia, niin aika loppuu käytännössä kesken.

Vika ei ole niissä listaa valmistelevissa virkamiehissä, jotka kuulemma joutuvat pusertamaan melko lailla, että saavat listan valmiiksi. Mutta näin toimien tilanne suosii niitä, jotka päättävät, MITÄ listalle tulee. Vika on organisoinnissa ja rytmityksessä. Uudelleenorganisoinnilla saataisiin lisää aikaa luottamusmiehille ottaa selvää asioista. Olisi parempi, jos listat tulisivat kahta viikkoa ennen. Tätä varten kuitenkin pitäisi muuttaa hallintosääntöä. Mutta näistä lisää mahdollisesti myöhemmin.

Kokouksessa oli eräs kohta, ”pykälä”, jonka varmaankin muistan aikojenkin päästä.

Selvitellessäni erään opettajan oikaisupyyntöä (koska häntä ei palkattu), soitin eri työsuojeluviranomaisille, eri luottamusmiehille, koko joukolle viranhaltijoita, vanhempainyhdistykselle, ko. opettajalle, luin luottamukselliset lausunnot ja googletin palkkausperusteita ja kunnallisia käytäntöjä. Sen päälle kirjoitin valmiiksi vastaehdotuksen sekä eriävän mielipiteen ja tarkastutin ne persukonkareilla plus seitsemän tuntia puhelimessa sekä vähintään toinen mokoma läppärillä. Olohuoneessa tuli käveltyä ainakin kilometri ympyrää tapausta pohtiessa.

Yllä oleva ei ole sankariviitan hakemista, vaikka siltä se varmaankin kuulostaa. Mutta se kertoo, mitä tämä ottaa, jos tämän tekee tosissaan. Koska esityslista tuli viikkoa ennen, muut esityslistan asiat jäivät vähemmälle punnertamiselle ja luotin muiden tekemiseen. Itse pureuduin tähän.

Silloin, kun kyseessä ovat oikeat ihmiset, pitää asiat ottaa poikkeuksellisen vakavasti. On huolettomampaa päättää monien muiden asioiden kohdalla, koska jos tehdään vikapäätös, ne voidaan myöhemmin oikaista. Ihmisiä koskevista päätöksistä puhuttaessa niiden seuraukset voivat olla kauaskantoisia eikä vikapäätöksiin ole varaa. Tai pitäisi olla.

Tosin kaikkia asiat eivät vaivaa samalla lailla. Eräs varsin korkea viskaali onnistui möläyttämään, että ”enemmistö lautakunnasta oli tehtäviensä tasalla”, kun opettajan oikaisuvaatimus hylättiin. Siis viisi kahdeksasta oli viskaalin mielestä pihalla. Meidän persujen lisäksi he kaksi muuta. Tiedätte, ketä olette ja teille isot kiitokset!

Tätä asiaa pähkäillessäni jostain syystä tuli useamminkin mieleen Everlastin biisi ”What it’s like”. Siinä tuodaan ilmi, kuinka ”ihanan helppoa” on olla armoton.

Samoin muistin Imatran vuosiltani Luukkosen Ipon sanonnan: ”Aattelepa omalle kohalles”.

Niinpä.

Hattaravuoren ensimmäinen tasanne

Niin se sitten kävi. Tuolileikkien lopputuloksena löysin itseni Kasvatus – ja opetuslautakunnasta. En sinne varsinaisesti pyrkyröinyt, mutta ”olin käytettävissä” kuten entisaikain muotihokema kuuluu. Kun joku tätä lukee, ajattelee varmaankin heti, että tyyppi puhuu pastaa. Varmaan kiilusilmäisenä rempoi lautakunnan ovea niin kauan, kunnes se avattiin. Ei siinä mitään – en itsekään suhtaudu kovin luottavaisesti sellaisiin, jotka suureen ääneen vilpittömyyttään vakuuttavat.

Kukaan meistä setämiehistä ja täti-ihmisistä, joilla ei ole omaa jälkikasvua koulumaailmassa, tuskin ymmärtää, missä mennään tänään. Hyville Pisa-tuloksille voi vastedes vilkuttaa hyvästiksi. V.2017 OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkaisen mukaan joka kymmenes nuori ei saavuta lukutaidon minimitasoa, mutta pääsee silti läpi peruskoulusta. Tämä trendi on tuskin taittunut tai ainakaan siitä ei ole uutisoitu. Koska viimeksi on ollut näin? 100 vuotta sitten?

En ymmärrä, miten tämä on mahdollista, mutta niin se vaan on. Jos tämä vielä jaoteltaisiin tyttöihin ja poikiin, niin tulokset olisivat poikien suhteen vielä rumempia.

Erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden määrä on moninkertaistunut. Yhä useammalta vanhemmuus on kokonaan kateissa ja se näkyy koululuokissa. Kun nämä oppilaat laitetaan nuoresta alkaen luuserikastiin, he eivät sieltä hevillä nouse. Syrjäytyminen periytyy ja kun yhteisö hyvää tarkoittaen määrittelee tämän epäonnistujaksi, tämä ei tule onnistumaan, kenties koskaan.

Jotain on perustavanlaatuisesti vialla. Tätä sukeltamista on miltei mahdoton estää, mutta pakko yrittää. Jos suunnan kääntämistä yritetään, niin pari asiaa on varmaa: se ei onnistu samalla jargonilla ja flegmaattisella antautumisella, kuin tähän on jouduttu. Eikä se oikene jaxuhaleilla, sydän-emojeilla tai mutustamalla pakettiautollinen kampawiinereitä loputtomissa palavereissa, jotka eivät johda mihinkään.

Jos jotain hyvää pitää etsiä, niin Kouvolalla on kuitenkin omissa käsissään niin perusopetus kuin toisen asteen koulutuskin. Opetushallitus määrittää raamit, mutta meillä on melkoinen vapaus niiden sisällä. Olemme vapaat yrittämään ratkaisuja päästä vallitsevasta tilanteesta ulos.

(Kuvasta: tuli tehtyä niin säänkestävät numerokyltit, että piti kierrättää hieman. Pelasin varmaan päälle ja tein oma tuolin, vaikka tuolileikeistä omaa jakkaraa en saisikaan! No joo, vitsivitsi. Tämä kuitenkin kestää ulkokäytössä ja puuhastellessa on aina tarvetta tällaiselle istuma – ja työkalutasolle.)