Putinin viimeinen sota III: Latvia

Kaunis kesäpäivä joitain vuosia sitten. Puna-armeijan muistomerkki Riiassa, Väinäjoen eteläpuolella on valtava. Urheita sotilaita esittävät patsaat ovat kymmeniä metrejä korkeat. Niiden vasemmalla puolella ja monumentin keskellä on 79 metriä korkea obeliski ja tästä puolestaan vasemmalla laidalla on naishahmo: Äiti Venäjä. Tämä siis Riiassa, Latviassa.

Paikalle ajoi musta Volga, huippukunnossa. Autoharrastajat tietävät mallin, jos heille sanoo tämän mallin rakennetun 60-luvun Chevy II –kopioksi Neuvostoliittoon myydyillä prässeillä ja työkaluilla. Aivan kuin Lada (Fiat 124) tai Tsaikat (Packard).

Autosta nousi vastavihitty nuoripari, bestman ja kaaso. Ikuistaakseen elämänsä tärkeintä päivää he kuvauttivat itseään Neuvostoliiton monumentilla! Nuoret, jotka tuskin olivat syntyneetkään Neuvostoliiton aikana….

Riika on paitsi kaunis, myös täysin kuplautunut kaupunki. Sen asukkaista etnisesti venäläisiä on yli 35% kaupunkilaisista eli 219 000. Heillä on omat lehdet, tv-kanavat ja kiinnostuksen kohteet yleensäkin. Uskontokunnat ovat luterilaisuus ja ortodoksisuus. Lisäksi ilkeä historia päälle.

Jos pelkästään yhdessä kaupungissa on päälle 200 000 vähemmistöön kuuluvaa, näistä löytänee suuremmitta vaivoitta 2-4 % katkeroituneita tai entisen suuruuden perään haikailevia, joihin saa revanssihenkeä lietsottua.

Eivät he ajattele, että heidän vanhempansa ovat saapuneet valloittajan vanavedessä ja että he ovat olleet yläluokkaa kantaväestöön nähden.  Päinvastoin, se saattaa jopa lisätä katkeruutta. He eivät liioin ajattele, että heidän viiteryhmänsä on isoilta osin edelleen niissä paremmissa viroissa. Kun talousromahdus 2007 iski todenteolla Latviaan, joutuivat nimenomaan etniset latvialaiset lähtemään ulkomaille töiden perään.

Putin on hyvinkin saattanut ajatella näitä katkeria ja yllytettäviä suunnitellessaan seuraavaa liikettään Ukrainan jälkeen. Latvian NATO-jäsenyys auttaa puolustautumaan ulkoista hyökkäystä vastaan, mutta se on voimaton sisäisiin levottomuuksiin. Muutama tuhat katkeraa, revanssihenkistä rettelöitsijää sekä emämaan vaikuttajat, sabotöörit, agitaattorit päälle, niin Riika on kaaoksessa. Seurauksena käytännössä koko Latvia suistuu perässä. Kaaoksen lopettamiseksi voi vaatia vaikkapa vähemmistön suurempaa autonomisuutta ja osuutta vallankäytöstä. Ja taas ollaan vivutettu Latviaa hieman lisää Putinin haluamaan suuntaan. Lopullisena tavoitteena tietenkin imperiumin palauttaminen. Onneksi ukrainalaiset ovat sotkeneet tämän pelikirjan. Ei tullut paraatimarssia Kiovaan.

Jos muistaa Tallinan pronssisoturi-kiistan, missä ensimmäisen kerran yritettiin tosissaan horjuttaa uudestaan itsenäistynyttä valtiota, niin voisi kuvitella, mikä raivo syntyy, jos Riian monumentti kaadetaan –paitsi että se kaadetaan myös. Päätös on jo tehty ja se tapahtunee tänä kesänä.  Löytyykö tarpeeksi niitä, jotka kokevat ylpeyttään loukatun liikaa tai niitä, jotka odottavat jollain tekosyyllä voivansa heittää pyörätelineitä näyteikkunoista sisään? Jää nähtäväksi, kokeeko Putin olevansa tarpeeksi vahva sytyttääkseen kaaoksen Riiassa. Haluja varmaankin olisi.

Mitä tapahtuu , jos näin käy? Viha on kuin mikä tahansa palava aine. Kun se taiten sytytetään ja sopivasti lisätään happea, niin kyllä se siitä lähtee. Kun rovio kerran syttyy, niin se saattaa karata myös hallitsemattomaksi. Mutta jos hallitsematon onkin Putinin suunnitelmissa? Antaa Riian palaa ja improvisoidaan tilanteen mukaan.

Natossa peli älytään, mutta ei voida tehdä juuri mitään, koska mellakat luetaan sisäisiksi levottomuuksiksi. Jos se taas astuu esiin, on silloin myös Venäjän armeijalla teoriassa mahdollisuus. Miten se sotilasdoktriini menikään: Venäjän kansalaisia suojellaan tarvittaessa asevoimien avulla myös ulkomailla. Voi tosin tapahtua ilman Natoakin, jos Latvian oma armeijan/poliisin/hallinnon/kenen vain tulkitaan olevan vaaraksi venäläisille. Taas kerran urhea armeija taistelee fasisteja /natseja /ketä-näitä-nyt-on vastaan ja vapauttaa sorretut maanmiehet ikeestä.

Kaikki yllä oleva on pallottelua ja arvailuja. Varmana kuitenkin voi pitää, että jos Putinilla on todellinen mahdollisuus heikentää naapurimaitaan, hän ei jätä tilaisuutta käyttämättä.

Myöskin joitain vuosia sitten; Latvialainan nainen ajatteli pientä kaupantekomahdollisuutta. Venäläistaustaiset täyttävät Voitonpäivänä monumentin aukion ja laskevat kukkia monumentin juurelle.  Ruusut käyvät silloin hyvin kaupaksi.

Kun juhlijoille selvisi, että kukkakauppias oli etnisesti latvialainen, hänen pöytänsä kaadettiin, ruusunsa tallottiin ja hänet jahdattiin pois.

Team Putinin suomipelaajat I

Nyt murrosvaiheessa kannattaa voinemme viimein karistaa Idän otteen itsestämme. Suomi on vihdoin ja viimein vapaa – se oli sitä viimeksi ennen Kekkosen valtaannousua. Neuvostoliiton aikana liian iso osa suomalaispoliitikoista pelasi vastustajan pussiin.

Kun NL sitten viimein kaatui, osa heistä löysi uuden isännän, vaikka sen ideologinen perusta kääntyi nopeasti ateistisesta, nimellisestä tasa-arvosta imperialistiseksi, traditionalistiseksi ja ortodoksiseksi valtioksi. Vaikka uudet isännät edustivat päinvastaista arvomaailmaa, usein sellaista, mitä suomalaiset ottowillekuusiset olivat aiemmin ankarasti vastustaneet, sillä ei ollut väliä. Oli heidän tukeutumisensa NL:ään ideologista ja/tai opportunistista, niin he ovat edelleen niin syvällä Putinin perstaskussa, että heidän puheistaankin haisee isäntänsä pieru ja pershiki. Kopiot tilisiirroista, äänitetyt keskustelut ja kaitafilminauhat kylpyhetkistä Verushkan kanssa olivat edelleen käyttökelpoista materiaalia. Tällä kertaa vaikka uhkailun ja kiristämisen välineinä, jos aikaisemmin mentiin hyvässä hengessä, olalle taputellen. He eivät ole putinisteja, mutta he edelleen tottelevat Moskovan määräyksiä. Vaihtoehtoa kun ei ole.

Neuvostoaikaisten ollessa jo jonkin aikaa eläkeikäisiä – tosin osa edelleen on aktiivisia –  on uusia vapaaehtoisia riittänyt myös uuden Venäjän pelinappuloiksi. Näistä, uusista Team Putinin pelaajista, on oltu pääosin hiljaa, kuten oltiin – ja ollaan edelleen –  neuvostoaikaisistakin. Nämä nappulat voidaan jakaa kolmeen kastiin: hyväuskoiset, ideologiset ja korruptoituneet.

Vilpittömyys on hieno piirre ihmisessä, mutta sitä voi käyttää myös häntä itseään vastaan. Hyväuskoiset ovat samanhenkisiä. 30-luvulla Suomessakin vastustettiin asevarustelumenojen nostamista, koska ”kukaan ei ole niin hullu, että aloittaisi uuden suursodan, kun vasta 20 vuotta on kulunut edellisestä”. Niinpä. En itsekään uskonut uuteen sotaan ja pelkäsin Venäjän kostoa, jos menemme Natoon. Nyt historia osoittaa, että olin hyväuskoinen. Onneksi meitä on niin paljon, että ei tarvitse olla yksin nolona.

Ideologisia konservatiivisen Venäjän ymmärtäjiä riittää myös. Heille Venäjän väitteet Gayroopasta ja kaiken moraalin alasajosta uppoavat kuin häkä pönttöön. He ovat kuin kommunistit NL:n aikaan. He todella uskovat siihen, mitä Venäjä heille edustaa. Mutta heidän putkinäkönsä ei näe muita kuin Pride – kulkueet tai ortodoksisuuden vahvan aseman. He eivät näe rappukäytäviin ammuttuja toimittajia, murhattuja väärinajattelijoita tai tuhoamissotia. He eivät näe yhteiskuntaa, jossa on parempi pitää päänsä kiinni. Näitä Venäjä on tukenut hyvätahtoisemmin kuin muita ryhmiä ja näistä pelinappuloista luovutaan viimeisenä.

Myös äärivasemmalla saattaa olla yhteistoimintahenkisiä, vaikka Venäjä edustaa heille taantumuksellisuutta puhtaimmillaan. ”Viholliseni vihollinen on ystävä”. Jos Venäjä on valmis tukemaan ideologisia vastustajiaan siksi, että sillä saadaan heikennettyä kohdemaata, niin totta kai he sen voivat tehdä. Kuulostaako mielikuvitukselliselta? Todellisuus on usein tarua ihmeellisempää, kuten historia on osoittanut. Punavihreydestäkin löytyy korruptiota – vähintään globaalissa mittakaavassa.

Olemme perinteisesti ymmärtäneet korruption liittyvän lähinnä oikeistoon ja rahan liikkumiseen, mutta se on puolisokea ja naiivi tapa suhtautua asiaan. Se olettaa, että vasemmalla äärilaidalla kaikki ihmiset ovat korkeamoraalisia ja ylevien periaatteiden johdattamia. Jo yleinen elämänkokemus riittää todistamaan tämän vääräksi. Mutta koska nämä ihmiset ja ryhmittymät voimakkaasti julistavat olevansa ”hyvän puolella pahaa vastaan”, niin hyväuskoisina hölmöinä nielemme tämänkin syötin koukkuineen ja siimoineen.

Vasemman äärilaidan opportunisteilla on kaikkein vähiten muuta kuin välinearvoa Moskovasta käsin katsottuna. Heitä kuitenkin tuetaan, vaikka heidän ideologioilleen nauretaan selän takana, koska heidän kauttaan voidaan vaikuttaa kohdemaan yhteiskuntaan. Kun USA:ssa marketit palavat mellakoissa, on helppo osoittaa sormella näiden yhteiskuntien kelvottomuutta, vaikka itse oltaisiin oltu rahoittamassa kaikkea anarkiaa. USA:n nakertaminen sisältä käsin on ollut sotaa suunnitelleen Venäjän etujen mukaista.

Samoin kaikki toiminta, mikä edesauttaa riippuvuutta Venäjän suopeudesta, on tukemisen arvoista. Kaasuputki oli loistava investointi ajatellen Venäjän vaikutusvallan kasvua. Saksalaiset vääntelehtivät venäläisten ketunraudoissa, vaikka yhtä lailla maakaasuriippuvainen Italia on jo ilmoittanut irrottautuvansa heidän maakaasustaan. Tosin maiden taloudella ja sijainnillakin on eroa.

Jos tahdomme vähentää Venäjän määräysvaltaa omissa asioissamme, meidän tulee lopettaa kaikki sellainen toiminta, joka edesauttaa heidän etujaan ja pahimmassa tapauksessa sotii omia etujamme vastaan – riippumatta siitä, millaisella bullshitilla sitä myydään. Asioita punnitessa kannattaa kysyä se kyyninen, lopullinen kysymys – kuka hyötyy?

Meidän ei tarvitse ryhtyä mihinkään muuhun, kuin tuoda julki sellaiset toimijat, joiden voi toimiensa ja niiden seurausten perusteella arvioida pelaavan Team Putinissa. Riippumatta siitä, millaista arvomaailmaa he ovat edustavinaan ja kuinka hyviä ihmisiä he ovat olevinaan.

Sitä paitsi, NATO-maalta ei hyväksytä samaa perseilyä, kuin tähän asti on ollut mahdollista.