Räsäsen noitavainot

Olisitko uskonut tämän vielä 15 vuotta sitten? Tarkoitushakuisen jahtaamisen asiasta, jossa ei todellakaan ole mitään rikosta. Aika harva muukaan olisi uskonut.

Mitä tapahtui? Nyrjähtikö maailma sijoiltaan. Ei, vaan punavihreän blokin marssi, joka käy sitä vihamielisemmäksi ja röyhkeämmäksi, mitä pidemmälle se etenee, on kulkenut pitkän matkan vuosien varrella. Nyt se katsoo olevansa sen verran vankoissa asemissa, että se voi huoletta aloittaa lopullisen vanhan arvomaailman alas repimisen. Se käyttää tunnettuja kristittyjä osoittaakseen muillekin, mikä on tämän ajan oikea ja väärä. Kun yksi niitetään julkisesti, muut ymmärtävät pitää suutaan soukemmalla.

Miksi juuri nyt? Räsäsen kirjoitus on ollut nähtävillä jo vuosia. Räsäsen kirjoitus “Mieheksi ja naiseksi hän heidät loi” on ollut näkyvillä vuodesta 2004 Luther-säätiön sivulla. Virallinen kirkkomme luonnollisesti ei tällaista suvaitsisi. Se on jo kauan muokannut laitostaan kristinuskon tyyssijasta hengellisten kokemusten elämyspuistoksi ja pomppulinnaksi. Vuodesta 2004 se on ollut nähtävillä kolmen valtakunnansyyttäjän, seitsemän hallituksen ja neljän eduskunnan ajan. Vasta Euroopan kommunistihenkisimmän hallituksen aikana Räsänen joutui tähtäimeen.

Sisäministerinämme on Ohisalo, vaatimattomista oloista ponnistanut aikamme ideaali ”Hyvä Ihminen”. Köyhyystutkija, joka ei kuitenkaan saa kannatusta vähemmän varakkaissa lähiöissä, vaan jonka äänisaalis indikoi äänestysalueen vaurauden kanssa 2019 vaaleissa.

Kukaan ei voi osoittaa, että Ohisalo olisi ohjeistanut VKSV:tä käymään Räsäsen kimppuun, mutta itse epäilen sitä vahvasti. Jo pelkästään siksi, että kaikkien näiden vuosien jälkeen noitajahti käynnistettiin.

Räsänen on klassinen positiivisen tyylin kristitty. Sellainen näkee kaikki mielestään harhateille ajautuneet lampaat – niin rikolliset, homot kuin huoratkin – potentiaalisina pelastettavina, eikä heihin suhtauduta lähtökohtaisen pahansuovasti.

Räsäsen teksti myös heijasti tätä pohjimmiltaan myötätuntoista ”synnitön heittäköön ensimmäisen kiven”- asennetta. Siinä ei todellakaan ole mitään kiihotusta kansanryhmää vastaan, mikä taitaa olla syyttämisnimike. Siksi tapaus onkin kaivamalla kaivettu, ja siitä on väkisin yritetty leipoa rikosta.

Valtakunnansyyttäjä Toiviainen on Suomelle huomattavasti enemmän vahinkoa tekevä ihminen kuin Räsänen. Poliisin arvostus sukeltaa johtuen enimmäkseen joistain somepoliiseista, jotka varsin räikeästi halveksivat suomalaisten oikeustajua vaikuttamalla enemmänkin poliittisilta politrukeilta ja ottamalla selvästi kantaa asioihin, jotka ovat juuriltaan poliittisia. Joskus jopa mustaa valkoiseksi väittäen.

Myös oikeuslaitos Toiviaisen ansiosta on liusunut hitaaseen, mutta vakaaseen sukellukseen. Sen tien päässä on luottamusyhteiskunnan murentuminen taas yhdestä kulmasta ja jos ei nyt sentään vihamielisyyden, niin ainakin hiljaisen negatiivisuuden lisääntyminen lainkäyttäjiä kohtaan.

Toiviaista on miltei mahdoton ymmärtää. Hän ei ole mikään nuori pyrkyri, vaan tänä vuonna 66 vuotta täyttävä juristi, joka on toiminut syyttäjänä vakavissakin jutuissa, kuten Ruandan kansanmurhaoikeudenkäynneissä. Ja nyt sitten tällaisessa stalinistisessa näytelmässä.

Toiviainen tulee varmuudella tahraamaan oikeuslaitoksen, on tahrannut jo. Miksi kukaan juuri ennen eläkkeelle lähtöään tekee sellaisen teon oikeuslaitokselle, suomalaisille ja yleiselle oikeustajulle? Jos Ohisalo tai nykyhallitus olisivat ”voimakkaasti suostutelleet”, hän olisi aina voinut kehoittaa hallitusta pitämään tunkkinsa ja siirtyä eläkkeelle.

Vai pelaako Toiviainen aikaa, toivoen tämän hallituksen kaatuvan, ettei se pääsisi nimittämään uutta valtakunnansyyttäjää? Tältä hallitukselta töhnäpolitikointi virkanimityksillä onnistuu. Jopa siihen mittaan, että entinen oikeuskansleri on puhunut poliittisesta korruptiosta.

Photo by Minh Trung Tran Cao on Unsplash