Marin, SDP & EK-vaalit

Marin on 36-vuotias teini, jolla ei todellakaan paukut riitä pääministerin pestiin. Mutta miten tästä päästään eteenpäin?


2023 EK-vaaleihin ei ole demareilla asiaa Marin keulakuvanaan. Jos lähtevät, pataan tulee paljon railakkaammin kuin Urpilaisen aikana, joka hänkään ei kovin hääppöinen ollut. Mutta hänen verkkosukka-repäisynsä ovat kevyttä kamaa verrattuna Helsingin yössä useita öitä pörräävään Mariniin, josta on pakko päästä eroon. Hän ei kuitenkaan lähde ihan helpolla virastaan. Hän lohkaisi, että ”en väistä vastuuta”, kun punavihreät oikeauskoiset kampesivat basistipuolue  Kepun avulla edeltäjänsä Rinteen ulos melko kevyin perustein. Nyt se vastuunkanto sitten punnitaan ja on aika ilmeistä, kuinka todellista ja Suomen etujen mukaista se on.

Muut puolueet ovat ihmeen hiljaa, joka sekin kertoo siitä, että kuhina käy kulisseissa kovana. Marin on nyt demareille rasite, myös Kepulle tulee rökäletappio seuraavissa vaaleissa. Miten tästä tilanteesta ulos?

Jos Sanna fudutetaan, niin demarit pääsevät nollaamaan tilanteen. Jos kuitenkin hallitus jatkaa ensi kevääseen, demarien lisäksi myös Kepu tipahtaa. Joten saattaa olla, että tulee ennenaikaiset vaalit, joissa Kepu pääsee esiintymään selkärankaisena osallistuessaan kokkareiden ja persujen kanssa epäluottamuslauseeseen ja kaataessaan hallituksen. Demarit esiintyvät suoraselkäisenä fuduttaessaan Sannan ulos. Myös oppositio saa ryhtipisteitä vaatiessaan tämän eroa.

Eli voi olla, että näin tämä pelautuu: Sanna ulos, epäluottamuslause ja hallituksen kaataminen. Toimitusministeriönä ehkä helmikuuhun ja uusiin vaaleihin asti. Demarit ja Kepu ovat pesseet kasvonsa ja taas mennään. Uhka persujen megajytkystä pienenee.

Mutta mites Sanna? Todennäköisesti hänelle luvataan joku höpökomissaarin tai muu ylipalkattu EU-kampawiinerivirka. Kaikki voittavat. Sanna pääsee Brysseliin aikuistumaan ja pois kotimaan julkisuudesta, Suomen poliitisessa kesäteatterissa kaikki voivat esittää kunnollisia ja vastuullisia.

Hattaravuoren juurella

Nyt se on sitten tapahtunut omaltakin kohdalta. Yli 10 vuoden normaalia aktiivisempi politiikan seuranta konkretisoitu sitten kuntavaaliehdokkuuteen.

Ensimmäinen isompi rykäisy kävi ketutuksen läpikyllästämänä Soiniin ja tämän takinkääntöihin maaliskuussa 2016, jolloin liityin puolueeseen äänestääkseni ketä vain ehdokasta Soinia vastaan 2017 puoluekokouksessa. Halla-ahon ehdokkuudesta ei ollut vielä silloin tietoa, mutta saatoin arvata, että en ollut ainoa suuttunut. Kokous menikin hyvin ja loppunäytökset sinistyneine hillotolppa-ihmisineen politiikan nurjasta puolesta paljon kertovia. Tällaista tämä touhu on.

Pitää olla hieman tyhmä hakeakseen kaupunginvaltuustoon aikana, jolloin kaupungin talous kaikkine diipadaaapahankkeineen on ajettu siltaan (painitermi) ja jossa valtuutettu takuuvarmasti saa haukut kaikesta päälle kaatuvasta pastasta, siitäkin, johon itsellä ei ole ollut osaa eikä arpaa.

Tai sitten kunnianhimoinen. Suurta osaa tähän peliin osallistuvia yhdistää kunnianhimo. Se on miltei perusedellytys mukaan lähtemiselle. Eikä se automaattisesti ole paha asia, se riippuu siitä, mihin kunnianhimonsa suuntaa. Jokainen suuntaa sen oman moraalinsa ja arvomaailmansa mukaan. Rehdin pelikirja suppeampi kuin ketaleen, joka sallii itselleen kaikenlaisen kieroilun kiivetäkseen ylöspäin. Ketaleen motto voisi olla : “En ole tullut tänne kavereita hakemaan”.

Joitain vilpittömiä yhteisen hyvän ajajiakin on, mutta kunnianhimo on suurin yhdistävä tekijä.

Tässä vaiheessa minun pitäisi vakuuttaa olevani yksi vilpittömistä, mutta katin kontit. En äänestäisi itseäni, jos näin vakuuttelisin. Tosin en äänestä muutenkaan. Olen luvannut jo äänestää erästä toista persua. Tämä tuli hätäpäissään luvattua kiitollisena reilusta teosta. Kaiketi tästä numeron raapustamisesta lienee pakko ottaa aikanaan äänestyskopissa valokuva, jotta kukaan uskoisi….

Mitä on luvassa? Yleensä ottaen nyt äänestäjällä on alkamassa se harvinainen ajanjakso, jossa häntä kuunnellaan ja hänen mielipiteellään on merkitystä. 19.4.2021 kuitenkin moni tekohymy hyytyy joko vaalitappion tai vaalivoiton tuloksena. Rannalle jääneiden ei tarvitse enää pingottaa ja voittajat voivat halutessaan piiloutua äänestäjiltään, eikä näistä kuule kuin vajaan kahden tai neljän vuoden päästä, eduskunta – ja kuntavaalien alla. Mistä siis tietää, ketä äänestää?

Me uudet pyrkijät olemme tietysti avoimia tapauksia. Meistä ei varmuudella tiedetä, millaisia tyyppejä olemme. Ja koska itsekin kuulun keltanokkaosastoon, en osaa neuvoa.

Vanhojen edustajien kohdalla asia on paljon helpompaa. Hän, joka on tehnyt töitä luottamuspaikkansa eteen viisaasti ja äänestäjiään kunnioittaen, on varma valinta. Jos tämä on vielä pitänyt yhteyttä äänestäjiinsä, aina parempi. Tässä kuitenkin kannattaa erottaa vaalinaluskosiskelu ja pitkäjänteinen puurtaminen toisistaan.

Vanhaa edustajaa voidaan myös arvioida tekemistensä perusteella toisellakin tapaa. Jos tämä on ajanut diipadaapaa tähän asti, hän ajaa diipadaapaa vastedeskin. Se ei tule muuttumaan.

Äänestäjällä ei ole minkäänlaista kuluttajasuojaa. Jos äänestät kehnoa, olet tavallaan vastuussa kehnon touhuistakin. Jos kehno esittää olevansa, mitä ei ole, sinua vedätetään. Mutta et saa siltikään ääntäsi takaisin.

Tuleeko näiden neuvojen lopuksi kehoitus äänestää meikäläistä? Se on hieman siinä ja tässä. 54-vuotias alisuoriutuja, joka on tehnyt töitä pitkien piippujen varjossa, mutta joka saa rempoa hartiat sijoiltaan tehtaiden portteja ilman, että niitä edes raotetaan. Ei ole varaa mainostaa, ja jos hymyilen väkisin, se näyttää lähinnä pelottavalta.

Edustavampia ja paremmin pärjänneitä ehdokkaitakin löytyy.