Hyvästi Venäjä

Se jää nyt sitten näkemättä. Pietari ja Venäjän laakeat arot. Sochi. Sinne ei tule asiaa, enkä uskaltaisi sinne mennäkään. Lain mukaan sotaan liittyvästä ”misinformaatiosta” voi napsahtaa 15 vuotta linnaa ja syyte menee vanhaksi 15 vuoden päästä. Olen ottanut kantaa Putinia vastaan ja näyttänyt videota venäläisten ohjushyökkäyksestä. Se siitä sitten.

Olen lukenut venäjän alkeet. Osaan kirjaimet. Mulla oli viisumikin, mutta en ole astunut Venäjän maaperälle. Innostus sinne  lähti offroad-harrastajista, jotka ovat tehneet safareita lähinnä Kuolan niemimaalle. Persaukinaisuus on jatkuva vieras, mutta haaveilin ostavani Land Roverin, Jeepin tai Land Cruiserin ja matkaavani kauas – ei ehkä Vladivostokiin, mutta ehkä Baikalille, missä jotkut hurjat saksalaiset olivat talviretkeilleet polkupyörillä. Sochissakin olisin voinut piipahtaa liottelemassa varpaita Mustassa meressä ympyrämatkalla Ukrainaan. jonne olen hinkunut vähintään yhtä kauan. Ehkä vielä joskus saan 13 vuotta kyteneen aikomuksen päästä Kiovaan, mutta sitä ennen pitää tapahtua paljon. Esimerkiksi rauha.

Venäjälle käy todennäköisesti huonosti. Putin meni ympäröimään itsensä jees-miehillä, jotka kertoivat kaikkivaltiaalle sen, mitä hän halusi kuulla. Tosin toistaiseksi paras kalusto ei ole ottanut osaa sotimiseen. Voi tietysti olla, että sitä parasta tavaraa ei olekaan paljon enempää kuin mitä sotilasparaateihin tarvitaan, mutta epäilen. Toivottavasti se paras kalusto ja miehet eivät ole suoraan rajamme takana.

Mulla ei ole yhtään enempää vihamielisyyttä tavallisia venäläisiä kohtaan kuin kuukausi tai vuosi sitten. Miksi olisi? Osa tykkää Putinista, mutta ovat samaan tyyliin koirakoulutettuja kuin me suomalaisetkin. Tosin paljon pienemmällä porkkanalla ja paljon isommalla kepillä. Mutta parempi olla tarkka sanoissaan rajan molemmilla puolella.

Sielläkin osataan kreisihuumori. Olen katsonut naureskellen videoita, joissa autolla vedetään tyynesti kolmella pyörällä, skeittaillaan roskapöntöllä, kuskataan Samaran takapenkillä isokokoista sikaa tai pidetään karhua kotieläimenä! Only in Russia, kuten videoiden nimetkin sanovat. Nyt nämä lunkit, rennot ihmiset saavat tuta kaikkivaltiaan neotsaarinsa valloitussodan kääntöpuolen.

Länsimaat ovat pinnalta lässynlässyjä, joissa typerimmät vouhkaavat täysin epäolennaisista asioista mutta tällä kertaa pullakäden pehmeys oli petollista. Puoli maailmaa on ottanut Pidä Tunkkis – asenteen, ja se on pakostakin tullut Putinille yllätyksenä, koska se on tullut sellaisena meille itsellemmekin.

Kun tämä kerran loppuu, ei mikään ole entisensä. Ei Eurooppa, ei Ukraina eikä Venäjä. Putinin turhamaisuus muuttaa historiaa väistämättä. Hän ei tule pääsemään Venäjän historiassa suurimmasta suurimmaksi, vaikka kuinka yrittäisi. Tämä turhamaisuus kuitenkin räjäyttää Harkovan taloja tiilikasoiksi ohjus ohjuksen jälkeen.

Onhan tämä kyllä tilaisuuskin. Ukrainan löytää itsensä korruptiokuonan alta, suomalaisten kasvattaa itselleen cojonesit takaisin ja Venäjän kansan nousta. Epäilen kuitenkin, että Venäjä sovjetoituu ja palaa takaisin ankeuteen missä kenelläkään ei ole mitään, ja valtaosalla menee enemmän tai vähemmän surkeasti diktatuurin alla. Siksi vankeuden uhka ei väisty, eikä asiaa sinne ole. Siis hyvästi Venäjä.

До свидания.

Photo by Ehimetalor Akhere Unuabona on Unsplash

Putinin viimeinen sota

Voi hyvinkin olla, että mitä kirjoitan nyt, voi olla aivan höpölöpöä kohtapuoliin. Kristallipalloa ei ole kenelläkään, on vain enemmän tai vähemmän valistuneita veikkauksia.

Vielä tämän viikon keskiviikkona suhtauduin epäillen NATO:on. Epäillen siksi, että olen seurannut huolestuneena demokraattien äärivasemmistolaisen siiven menestystä USA:n kahtia jakamisessa, BLM-mellakoissa kaupunkien polttamista ja tuoreen, ihmiset keskenään riitelemään tähtäävän WOKE- ideologian leviämistä. Kaikilla edellä mainituilla kun ei ole ole pastapuheesta huolimatta kuin yksi tavoite: Saavuttaa valtaa millä hinnalla hyvänsä. Jenkkien presidenttinä on dementikko, varapresidenttinä täti, joka pyysi NASA:aa etsimään sateliiteillaan “eri rotuisia puita” ympäristöllisen positiivisen rasismin nimissä! USA luisuu kohti sekasortoa, eikä sellainen maa, joka ei pysty pitämään huolta edes omien kaupunkiensa katujen rauhallisuudesta, ole kovin uskottava muuallakaan.

Ehkäpä Putin ajatteli samansuuntaisesti. Siihen kun lisätään Justin Trudeaun kaltaiset pullakädet, Saksan riippuvaisuus maakaasusta ja yleinen länsimaat vallannut, pitkään jatkuneen hyvinvoinnin veltostuttamat ja tyhmentyneet eurooppalaiset, ei näyttänyt mahdottomalta pistää Ukraina kyykyn kautta ruotuun niin tehokkaasti, että se todellakin pysyisi muutaman vuosikymmenen nöyränä. Länsimaat kun ovat koko ajan enemmän pehmeitä puhuvien miesten ja kovia puhuvien naisten kansoittamia.

Putin ehkä uskoi, että Ukrainan valtaus on helppo nakki, koska venäläiset ovat kyykyttäneet veljeskansaansa ongelmitta aiemminkin. Mutta Ukrainassa ei olla koskaan vedetty pullamössöä suoraan suoneen länsimaiden tavoin. Nyt sota on alussa, mutta esimerkin voima on uskomaton.

Pienellä ukrainalaisella saarella venäläinen sotalaiva esitti 13 ukrainalaiselle rajavartijalle vaatimuksen: ”Laskekaa aseenne ja antautukaa”. Vastaus sotalaivalle meni suoraan historiaan: ”Vedä käteen”. Sitten lauloivat sotalaivan tykit.

Entinen presidentti Poroshenko poseeraa aseen kanssa. Klitshkon nyrkkeilijäveljekset lähtevät taistelemaan. Presidentti Zelenskyi kieltäytyi amerikkalaisten evakuointitarjouksesta: ”En tarvitse kyytiä, tarvitsemme aseita ja ammuksia”. Jokaisella normaalilla suomalaisella miehellä värähtää sielussa hieman tämän kunnian ja päättäväisyyden edessä.

Puolustussota on aina moraalisesti oikein, hyökkäyssota sen sijaan harvoin. Typerällä natsiretoriikalla Putin teki itsensä kerralla epäilyttäväksi omien maanmiestensä silmissä, joille täysi sota veljeskansaa vastaan on muutenkin huonosti perusteltavissa. Eivät venäläiset ole niin tyhmiä kuin Putin laskee heidän olevan. Lisäksi vanhemmat sukupolvet saivat kuulla neuvostosoopaa aikanaan niin paljon, että saattavat reagoida siihen paljon kiukkuisemmin kuin nuoremmat; ei taas tätä!

Ukrainalaisia on 43 miljoonaa. Jos tästä populaatiosta edes 5% sitoutuu taistelemaan ja mahdollisesti myöhemmin tekemään miehittäjän elämästä mahdollisimman vaikeaa, sota on kaikkea muuta kuin nähty. Venäläisten on aika vaikea motivoida itseään ”natsien kukistamisessa”. Saattaa käydä niin, että Putin kohtaa vielä ukrainalaisia ylivoimaisemman vastustajan, jolle hän ei kerta kaikkiaan mahda mitään: omat maanmiehensä.

Putin puhe oli natsiretoriikan lisäksi melko kammottavaa kuunneltavaa. Äänessä oli viikatemies valtiomiehen sijasta. Ydinasekorttia heiluteltiin, vaikka sitä ei aivan suoraan sanottukaan. Pakostakin tulee mieleen se originaali natsi, joka oli valmis asettamaan koko maan tuhottavaksi oman tuhonsa siivellä.

Mutta eräs toivoa herättävä seikka on Putinin omassa valtakaartissa, ”silovikeissa”. Nämä apuhallitsijat ovat suureksi osaksi tiedustelu – sotilas – tai muuten turvallisuusalan korkeita upseereita. He tuskin antavat kenenkään – edes Putinin – asettaa Venäjää liian suureen vaaraan. Jos maan turvallisuus ja tulevaisuus ovat liian pahasti uhattuina, Putin saattaa huomata olevansa pakotettuna kohti Mustanmeren palatsiaan ja virallisesti sairaseläkkeellä mutta käytännössä kotiarestissa määräämättömän ajan. Niin paljon hän on kuitenkin tehnyt maansa eteen ennen jumalaksi ryhtymistään, että hänen tarinansa saa onnellisen lopun.

Tästä tulee tavalla tai toisella Putinin viimeinen sota. Toivottavasti kuitenkin mahdollisimman vähillä kärsimyksillä kaikille – niin ukrainalaisille kuin venäläisillekään.

Photo by Max Kukurudziak on Unsplash