En ole koskaan viihtynyt netin pimeimmissä sopukoissa. Kai se on sama syy, joka saa jotkut katsomaan kauhuelokuvia, miksi ”oikeauskoisten” suorittamat viattomien kurkunkatkomisvideot leviävät verkossa. Paitsi että näissä videoissa ei ole stuntteja eikä sianverta.
Siitä huolimatta törmäsin jo vuosia sitten kiinalaiskaupungin marketin valvontakameran nauhaan. Auto töytäisi 2-vuotiaan lapsen, joka kaatui. Tämän maassa makaavan lapsen ohi käveltiin ja ajettiin vielä toisen kerran pakettiautolla yli. Autokuski huomasi tapahtuneen, mutta jatkoi matkaansa, koska heitteillejättö ja kuoleman aiheuttaminen oli halvempaa kuin joutua vastaamaan aiheuttamistaan vammoista ja vahingonkorvauksista.
Ketään ei kiinnostanut, lapsi sai kitua ja vahingoittua aivan vapaasti. Hieman vähemmän yllättävästi köyhä vanhempi nainen – hän oli ammatiltaan roskienkerääjä – oli ainoa, jolla oli sydäntä yrittää pelastaa lapsi ja toimittaa hänet sairaalaan, jonne hän kuitenkin kuoli.
Suhtauduin skeptisesti. Ei missään päin maapalloa voida olla noin sieluttomia toisen hädälle ja kärsimykselle. Sitten luin artikkelin aivan vakavasti otettavasta lehdestä: The Guardianin nettisivuilta. Jutun voit lukea linkistä: https://www.theguardian.com/commentisfree/2011/oct/22/china-nation-cold-hearts
Tämä on sitten se moraalinen täystuho, joka odottaa sielunsa kadottanutta kansakuntaa. Kiina onnistui viemään kommunismin materialismin ja ihmiskäsityksen koneiston rattaana päätökseensä. Mao rakensi omaa käsitystään ihanneyhteiskunnasta pitkälti samalla tavalla kuin muuallakin kommunistisessa maailmassa – tappamalla niitä muita, jotka eivät sopineet muottiin tai joista voisi olla uhkaa. Maassa, jossa vanhuutta ja viisautta on tuhansia vuosia kunnioitettu, organisoitiin yllättäen nuorison toimeenpanemat ihmisjahdit joissa ”vastavallankumouksellisia” tapettiin ja vainottiin. Sittemmin, ehkä jonkinlaisen yhtenäisyyden illuusion nimissä, kiinalaiset pakotettiin auttamaan toisiaan tai yhteisöä joka maaliskuussa. Siis pakotettiin.
Vaikka järjestelmä siellä on muuttunut ajat sitten, kommunismilla ajettu arvomaailma jyrää päivitettynä versiona. Siinä, missä Venäjällä oli aina ollut pientä – salassa, mutta kuitenkin – vastahankaista suhtautumista keskushallintoon, kiinalaiset ovat historiansakin ansiosta täysin ja kyseenalaistamatta alistuneet vallitsevan komennon alle, toimien nöyrästi johtajiensa toiveiden mukaisesti. Ihmiskäsitys koneiston rattaana oli jo ennen kommunismia, mutta se syvensi ja raaisti tätä käsitystä entisestään.
Kun NL kaatui, vanhat asiat ja arvot ovat palanneet kaoottisen siirtymäkauden jälkeen kunniaansa. Moskovassa Kristus Vapahtajan katedraalia ryhdyttiin uudelleen rakentamaan miltei heti NL:n kaaduttua. Gruusialainen kansanmurhaaja räjäytti kirkon 30-luvulla ja sen tilalle suunniteltiin jättimäistä neuvostokolossia, joka ei koskaan toteutunut jostain syystä. Yrityksen puutteesta tuskin on ollut kyse. Kirkon tilalla olikin sitten maauimala 30 vuotta.
Kiinalla ei ole yllättäen arvomaailmassaan juuria, joihin tukeutua kommunismin käytännössä kaaduttua. Kiinaa pidetään buddhalaisena, mutta tämän harjoittajia on vain 18% väestöstä. Yli puolet on ateisteja ja eri kansanuskontojen harjoittajia 22%. Kun ei ole betoniin valettua moraalikäsitystä oikeasta ja väärästä, niin silloin ihmiset voivat olla tasan niin sieluttomia meidän käsityksemme mukaan, kuin haluavat. Siksi voidaan kävellä alle jääneen pikkulapsen ohi hyvällä omallatunnolla – koska se omatunto on eri säädöissä kuin meillä.
Me Suomessakin olemme lasketelleet moraalin kaltevalla pinnalla surutta persmäkeä, eikä päätepistettä ole horisontissa. Vuodesta -56 alkanut liukumien on ollut välillä nopeampaa, välillä hitaampaa, mutta liike ei ole pysähtynyt koskaan. Oikealla ahneus ja vasemmalla kiilusilmäisyys tukevat toisiaan. Molemmat viekoittelevat, painostavat ja lahjovat kansakuntaa menemään aina hieman matalammasta kohdasta aitaa. Toivottavasti kuitenkaan emme näe sitä päivää, että todistamme tämänkaltaista kammottavuutta. Sillä hetkellä ehkä se kaikkein kammottavin huomio ei olisi se, mitä toiselle ihmiselle on käynyt. Vaan se, miten välinpitämättömästi me suhtautuisimme toisiimme.
Photo by Laith Abushaar on Unsplash