Ukrainan sota on ollut karmeaa seurattavaa. Kuitenkin kaikesta huolimatta yksi sodan piirre on jäänyt hienona ja arvostettavana mieleen: ukrainalaisten taistelutahto. Ukraina on joutunut taipumaan, mutta se ei ole katkennut. Ja todellakin voi toivoa, ettei sellaista päivää tulekaan.
Putinin jeesmiehet varmaankin maalailivat Elämän ja Kuoleman Herralleen paljon ruusuisemman kuvan hyökkäyksestä. Läpimätä hallinto romahtaa ja ukrainalaiset asettuisivat potkittavan koiran asemaansa, kuten omat korruptoituneet poliitikkonsa olivat heitä kusettaneet NL:n romahtamisesta asti. Apatia jatkuisi, mikään ei muuttuisi, paitsi käskijöiden alkuperämaa takaisin venäläisiksi.
Jotain kuitenkin unohtui uusia nukkehallituksia suunniteltaessa ja shampanjapulloja jäähdytellessä tulevia voitonmaljoja varten: Kansa ei ole sama asia kuin sen hallitsijat. Emme mekään ole samanlaisia kuin osa kärkipoliitikoistamme – pelkkä ajatuskin hirvittää. He unohtivat myös, että jos potkittu saa edes jonkinlaisen mahdollisuuden ottaa kohtalonsa vastaan seisten, se suurella todennäköisyydellä myös käyttää sen. Ja Ukraina käytti.
Mutta ehkä vielä kauhistuttavampi motivaattori taisteluun löytynee historiasta, eikä niin loputtoman kaukaa: Ukrainan kansanmurha, tunnetaan nimeltä Holodomor.
Eli Stalin tappoi tarkoituksella miljoonia ukrainalaisia nälkään 1932-33. Tappoi samalla venäläisiä – tietenkin – mutta ukrainalaisia erityisesti. Viljat takavarikoitiin ja myytiin ulos että Neuvostoliitto sai valuuttatuloja.
Kansanmurha säilyy kollektiivisessa muistissa kauan, kuten kaikki muukin ”tavallisempi” sotiminen tai alistaminen. Kun sota alkoi, monien suomalaisten mieleen varmaankin nousi 1939 saman tien. Sodan hulluus pääsi taas kerran venäläisiltä irti. Miten meille käy?
Valtaosalla ukrainalaisista on väkisinkin sukulaisia ja esivanhempia, jotka Stalin murhasi. Kun venäläiset hyökkäsivät, neuvostokyykytyksen ohella monet muistivat nälällä tappamisen ja tekivät sen johtopäätöksen, minkä tehdä voi: On parempi kuolla luotiin kuin nälkään. Vaikka tällä kertaa Putinilla Holodomor 2 tuskin on mielessä, niin hänkään ei voi mitään sille menneisyydestä kumpuavalle kauhulle, jonka kansanmurhan muisto aikaan.
Siksi ukrainalaiset taistelevat verissä päin ja todella urheasti. Heillä on takaraivossaan ajatus niistä kauhuista, joita hyökkääjä on aikaisemmilla kerroilla tehnyt.
He ymmärtävät myös että tämä on se ainutkertainen hetki syntyä uudestaan. Johtuen Lännen kerrankin ryhdikkäästä ja omia taloudellisia tappioitaan kaihtamattomasta toiminnasta, heillä on siihen paremmat mahdollisuudet kuin koskaan.
(kuvassa Holodomor kirjoitettuna ukrainaksi)
