Onneksi en ole perinteinen kepulainen. Sellainen juureva maalaismies, jonka suku on ollut samoilla sijoilla satoja vuosia ja selvinnyt kaikista maatalouden myllerryksistä jotenkuten ehjin jaloin. Jos olisin jäänyt pystyyn kaiken hässäköinnin ja talonpoikaa kurjistavien operaatioiden jälkeen, tilakokoni olisi kasvanut suureksi, oli se sitten viljatila, sikatila tai kanala. Kotikylälläni olisivat tyhjät maalaistalot, tyhjät näyteikkunat ja kaukana olevat palvelut arjen vastaantulevia realiteetteja ja vaimokandinaatit muuttaneet vantaalaiseen betonikuutioon.
Koska pumpusta ottaisi ja raskaamman päälle. ”Talonpojan tappolinja” on vaihtunut ”maalaispojan tappolinjaan”, ja äänestämäni puolueen puheenjohtaja olisi samanlainen entinen kympintyttö, kun ne muutkin intomieliset hallituksen voimasiskot, joiden touhuissa maalaisjärki on saanut aikaa sitten väistyä omalaatuisen, abstraktin, Suuren Utopian tieltä. ”Edespäin taistelussa Che Guevaran viitoittamalla tiellä!”. Neuvostoliitto kaatui, mutta sou not. Unelma tunkea loputkin suomalaiset lähiöiden betonikuutioihin elää.
Siinä, että Kepu näyttää hanuriaan äänestäjilleen, ei ole mitään uutta, eikä siinä ole mitään uutta muutenkaan. Kokkarit pyllistävät yrittäjille ja demarit duunareille kukin vuorollaan. Ja sitä kutsutaan vastuunkantamiseksi. Edellisen puheenjohtaja-pääministerin valtiosihteeri runnoi aikoinaan läpi järjenköyhän paskalain, jolloin tulevan pääministerin firma pääsi myymään pönttöjään pakolla tehdyille asiakkaille. Maaseudun ihmisille ja monille Kepua äänestäneille. Betonikuutioissa kun pöntöille ei ollut tarvetta.
Tämä nykyinen puheenjohtaja soittaa bassoa voimasiskojen bändissä, ja sama kiukku joka nousi aikanaan Soinin Persuissa, on nyt nostamassa päätään Kepussa. Mutta sille kiukulle ei ole tiedossa ukkosenjohdatinta. Kepusta ei löydy ketään, jolla edes kaukaisesti olisi Tony Halmeen haastavuutta ja pelottomuutta. Se on hinta poliittisesta broilerijärjestelmästä, joka tulee maksuun taas kerran. Poliittiset broilerit ovat täysin poliittisesta järjestelmästä riippuvaisia, eikä heiltä tule rohkeita ulostuloja, kuin ainoastaan silloin, kun kertoimet ovat hyvät ja riski pieleen menosta pieni. Rivikansanedustajasta taas ei ole haastajaksi, koska epäonnistuessaan broilerit saattavat kostaa.
Joten pumpusta ottaisi kyllä. Maajussia tönitään poliittiset hangot tanassa ilmastoroviolle. Omasta puolueesta ei löydy apuja, koska puoluejohdolla ei ole enää käytössään puhelinta, vaan pikkuinen pinkki megafoni, jolla antaa ylärekisterissä sointuvalla äänellä ohjeistuksia hallintoalamaisille.
Yksi elämäntapa pistetään entistäkin ahtaammalle, ja miksi? Koska joku diipadaapamaisteriksi opiskeleva yliopistokaupungissa tahtoo uskoa helppoihin hokemiin, ja näitä on niin paljon, että he yhdessä pystyvät antamaan valtaa voimasiskoille. Jotka puolestaan ajavat Suurta Utopiaansa.
