Tämän syksyn kuuma puheenaihe tuli yllätyksenä kaikille. Se alkoi uutisesta, jonka mukaan ala-asteikäista poikaa oli pahoinpidelty ja kuristettu niin, että tämä oli menettänyt tajuntansa. Seurasi pöyristelyä ja taivastelua: Mihin tämä maa on oikein menossa? Se mihinkään ole menossa – se on ollut siellä jo kauan. Koulu on ollut monelle helvettiä maan päällä aiemminkin. Tässä niin kutsutussa hyvinvointivaltiossamme.
Viime eduskuntavaalien jälkeen uunituore kouvolalainen kansanedustaja Sheikki Laakso avautui eduskunnassa rankasta kiusaamistaustastaan. Sen verran kieroutuneen puoleista kiusaaminen oli ollut, että ei ihme, jos se on jättänyt jälkensä. Yllätyinkö? En todellakaan, koska tiesin kouluhelvetin olevan varsin totta monelle 80-luvun alun Suomessa. Terveisiä vain sille yhdelle T-nilkille, jolla ei ollut kanttia tulla kiusaamaan muuten kuin apujoukkojen tukemana.
Nyt mainittujen kiusaamistapausten välillä on 40 vuotta! Meillä on yli neljäkymmentä vuotta hakattu ja rääkätty lapsia kouluissa – lasten helveteissä, jonne vanhempien on pakko lähettää lapsensa. Joiden on pakko sietää pahoinpitelyä ja nöyryyttämistä päivästä, välitunnista ja koulumatkasta toisen. Miten tämä on mahdollista? Meidänhän piti olla sivistysvaltio.
Saamme kiittää tästä vasemmistoa ja sen nykyisin punavihreäksi kutsuttavaa blokkia, joka aloitti marssinsa kohti valtaa kultalusikka suussa syntyneiden herraskakaroiden hippikapinana Vietnamin sotaa vastaan ja laajeni koko läntisen kulttuuripiirin etuoikeutettujen yliopisto-opiskelijoiden riehunnaksi. Sen pääjoukko kuului suuriin ikäluokkiin, ja tämä joukko edetessään yhteiskunnassa toi aatteensa mukanaan ja muokkasivat käytäntöjä vastaamaan ihanteitaan. Vasemmisto muutti muotoaan pehmeitä puhuvien miesten ja kovia puhuvien naisten jyrätessä hitaasti, mutta varmasti rehdit duunarit ja ammattiyhdistysväen. Poliittisen broilerijärjestelmän seuraus.
Heidän ihanteensa sinänsä tarkoittivat monesti hyvää, tai ainakin niitä ajettiin hyvässä uskossa eri broilereiden turvin. Yksi ihanne koski ihmisen luonnetta; jokainen, joka tekee pahaa, tekee sitä siksi, että hänelle itselleen on tehty pahaa, ja siksi hän ei ole niin syyllinen tekemisiinsä. Ja tästä uskomuksesta saamme kiittää tänäänkin omalaatuisia tuomioita väkivaltarikoksista tai kouluhelvettiä.
Toinen tuhoisa ihanne oli vapaa kasvatus, Kun ihmisellä ei ole mitään rajoja, hän myös tekee ilman rajoja. Luulo siitä, että ihminen asettuisi jollain lailla käytökseltään hyväksyttävien normien sisään automaattisesti, on nimenomaan luulo. Siinä, missä hirvikin osaa uida luonnostaan, ihminen ei osaa, ja hän käyttäytyy niin kuin oma luonne ja kasvatus määrittelevät. Jos luonne on häijy, eikä sitä kukaan yritä suitsia, saa joku arempi ja ujompi tuntea sen nahoissaan.
Säännöt, järjestys ja kuri. Kuulostavat joillekin varsin oikeistolaisilta, miltei fasistisilta arvoilta. Siksi ne ovat punavihreille myrkkyä, ja kaikkea näihin viittaavaa on syytä välttää. Kun otetaan vielä opettajakunnan naisistuminen, saadaan näiden neljän yhteisvaikutuksesta aikaiseksi pahimmassa tapauksessa kouluja, jotka vammauttavat ihmisiä loppuelämäkseen.
Lopputuloksena on koulu, jonne joudutaan, ei päästä. Koulu, jossa kiusaajat saavat kiusata, koska he ovat punavihreän ideologian mukaan poloisia ja todellisia uhreja ja se kiusattu vain joku, joka nyt sattui olemaan väärään aikaan väärässä paikassa – vaikka todellisuudessa oppivelvollisuus on pakottanut hänet sinne.
Vapaan kasvatuksen mukaan jokainen saa olla kuinka häijy tahansa, kunhan nyt ketään ei suoranaisesti tapeta – tappouhkauksia ei huomioida. Ketään ei kasvateta eikä kenenkään käytöstä oiota mihinkään suuntaan.
Naisistuneella opettajakunnalla ole auktoriteettia laittaa kiusaajia kuriin. Eikä kaikilla tunnu olevan mielenkiintoakaan. Kuten se rehtori, jota syytettiin vanhempien toimesta välinpitämättömyydestä vastuullaan olevassa koulussa toistuvista kiusaamistapauksista huolimatta. Tämän rehtorin välinpitämättömyys loppui siihen, kun somessa hän itse joutui toiminnastaan riepoteltavaksi. Hän oli ollut tyynenä oppilaidensa rääkkäystapauksissa, mutta rumasti sanominen hänestä itsestään kaatoi kupin nurin ja hän uhkaili rumastipuhujia poliisilla.
Eikä järjestyksestä ole niin väliä, koska se on niin ”inhottavan oikeistolaista”. Mieluummin kaveeraamalla ja lepertelemällä yritetään viedä asioita haluttuun suuntaan. Tälle toimintatavalle uskollisena Li Anderssonkin oli esittämässä korjaavaksi toimenpiteeksi lisää kuraattoreita ja psykologeja – eikä kiusaajaa saanut tietenkään siirtää toiseen kouluun.
Koska kouluhelvetit ovat olleet jo vuosikymmeniä kipeää todellisuutta monille, eikä muutosta ole näkyvissä niin kauan, kuin punavihreä agenda saa jatkua, niin mitä tästä seuraa ja mitä tästä on jo seurannut?
Kouluissa käy monenlaista vierailijaa puhumassa. Heitä käy muun muassa niin Unisefista, Poliisista, Setasta kuin erilaisia globaalikasvattajiakin. Kaikkien näiden tarkoituksena on paitsi tehdä PR:ää omalle työlleen, myös vaikuttaa oppilaiden arvomaailmaan omalta kannaltaan positiivisesti. Eikä siinä mitään, sehän on avointa ja läpinäkyvää toimintaa.
Mutta millaisen opetuksen saa se poloinen, jonka päätä painetaan sohjoiseen lätäkköön koulun pihalla jengin naureskellessa ympärillä ja valtajoukon yrittäessä olla mahdollisimman huomaamatta pahoinpitelyä? He kaikki oppivat yhteisen läksyn; niin uhri, rääkkääjät kuin sivusta seuraajatkin.
He oppivat, että Nietzsche, tuo kaikkien fasistien lempifilosofi, satanistisen arvomaailman ja yli-ihmiskäsityksen myyntimies oli oikeassa:
Että on olemassa susia ja lampaita, ja sudet voivat syödä ja purra lampaita mielensä mukaan.
Että on parempi olla susi kuin lammas, ja lampaan auttamisesta joutuu itsekin teuraaksi susilauman hyökätessä uuden uhrin kimppuun. Joten parempi vain katsella sivulle.
Ja kun tätä opetusta jatketaan vuosikymmeniä, saamme susien ja lampaiden yhteiskunnan, joka on täynnä mahdollisuuksia susille, koska kukaan ei uskalla nousta heitä vastaan.
Ja niille muille lammastarha, josta uhreja voi keriä ja pistää lihoiksi mielensä mukaan.
