Jostain syystä ryhdyin pallottelemaan kahta täysin erilaista, mutta nettikansan raivon kohteeksi joutunutta julkkista: Mikkel Näkkäläjärveä ja Rakel Liekkiä. Jos persuja ei oteta lukuun – nehän ovat tuskin edes ihmisiä, eli heitä kohtaan kaikki vihaaminen on sallittua – nämä kaksi ovat saaneet enemmän kuin osansa nettikansan raivosta.
Näkkäläjärveä tyylipuhtaammin on vaikea saada poliittisesti selkäänsä. Kaveri oli hyvässä nosteessa puolueessa, ja sortui siihen samaan, kuin monet häntä ennen ja jälkeensä: luotti liikaa hyvään tuuriinsa. Puoluetoimistolta oltiin kysytty luurangoista kaapeissa, ja tämä oli vastannut, että mitään ei ole. Oli ja törkeää olikin. Ketään ei olisi juurikaan kiinnostanut ratista palaminen – joku vuosikymmen sitten kännissä ajaminen oli melkein kansallisurheilua – mutta sadismi yksinäistä naista ja hänen kissojaan kohtaan sai kupin nurin itseltänikin.
Näkkäläjärvi oli silloin 16-vuotias. Valitettava tosiasia on, että 16-vuotiaat miesoletetut eivät ole mitään kovin fiksuja silloin ja idiotismi leviää poikaporukoissa nopeasti. Se oli olevinaan kovan pojan touhua ja tekohetkellään jollain vinksahtaneella mittarilla coolia.
Kun Rakel Liekki lopetti pornouransa, niin hän kertoi Imagen haastattelussa melko mielenkiintoisen perustelun pornouralleen:
” Pornotähti Rakel Liekki oli fiktiivinen hahmo”, joka
syntyi Liekin lyödessä vetoa kaverinsa kanssa vetoa siitä, että vuodessa hän
pystyisi tekemään itsestään kuuluisan pornotähden. Sen vedon hän voitti.
Joopa joo. Nainen voi lopettaa pornon, mutta pornotähden leima ei jätä naista. Liekin jatkaessa härkäpäisesti uraansa julkisuudessa mm. Ylen toimittajana hän sai todellakin kuulla kunniansa. Ehkä Näkkäläjärvi kesti itseensä kohdistuvan raivon paremmin, olihan hän tehnyt jotain todella ilkeää, mutta Liekkiä raivo ilmeisesti vahingoitti pahemmin. Eikä ihme, olihan hän lopultakin vain Tiina Mikkelistä, ihminen, joka ei ole tehnyt tahallaan kenellekään pahaa. Olisikin mielenkiintoista tietää, kuinka monella hänelle pää punaisena, silmät kiiluen karjunut moralisti on aiemmin tuijottanut samaa naista, silmät sameina ja molemmat päät punaisina.
Molemmat saanevat tällä hetkellä elää melko rauhallisesti. Liekki on vetäytynyt kameroiden edestä ja Näkkäläjärvi leimautunut koko poliittisen uransa loppuajan, mutta kumpikaan ei kärvistele enää paskamyrkyn riepoteltavana.
Miksi nämä kaksi saivat sellaisen raivon niskaansa? Oma veikkaukseni on, että he loukkasivat jonkinlaista ”kollektiivista oikeudentuntoa”, joka purkautui helvetillisenä lynkkausmentaliteettina. Oli monille sietämätöntä, että tehtyään tekemisensä heidän uransa eivät kärsineet yhtään, vaan he tuntuivat porskuttavan aina vain paremmin. Niin kuin kissantappaminen tai pornostarailu olisivat urameriittejä! Jos tavis tekisi samankaltaista, olisi poliittinen ura tai ura isolla työnantajalla unelma vain.
Toinen on se, etteivät he ole ihmisten mielissä tarpeeksi ”tehokkaasti katuneet”. Näkkäläjärven anteeksipyynnöt eivät vakuuttaneet, eikä Liekki ole katunut sitäkään vähää. Raivo on osittain tästä johtuvaa. Kapteeni Lammion sanoin ”Mikä Röyhkeys!
Mutta mitäs jos heidän tarinansa olisikin ollut vastoinkäymisten täyttämää ja he tulleet julkisuuteen vasta 15 vuotta myöhemmin? Jos Näkkäläjärvi olisi entinen konkurssin tehnyt syöpäsairas poromies. Tai Liekki kärsinyt viisi keskenmenoa , entinen perheväkivallan uhri, jolta olisi toinen jalka mennyt auto-onnetomuudessa. Tulisiko sama raivo silloin heille, jos Näkkäläjärvi olisi ehdolla ja Liekki juontaisi Euroviisuja? Tuskin. Se sama ”kollektiivinen oikeudentunto” olisi ollut suopeampi heitä kohtaan ja he olisivat ”saaneet anteeksi”, koska he olisivat ”maksaneet tekemisistään”.
Sekä Näkkäjärvi että Liekki ovat osittain yhteisönsä tuotteita. Se ei poista heidän vastuutaan tekemisistään, mutta ei myöskään ole ollut vaikuttamatta niihin. Me kaikki olemme Suomen tuotteita omalla tavallamme. On vanhemmistamme, kavereistamme, kotiseudustamme, tuurista, omasta järjestämme ja monesta muusta kiinni, miten tarinamme etenee, ja mitä päädymme tekemään. Fiksutkin ihmiset mokaavat.
Liekkiä en osaa neuvoa, mutta Näkkäläjärvelle sanoisin, että lopulla poliittisella urallaan koko tarmollaan yrittäisi vaikuttaa yhteiskuntaan niin, ettei mopokundeille tulisi mieleen käyttäytyä samalla tavalla kuin hän aikoinaan käyttäytyi. Se ei ole helppoa ja sille tielle lähtiessään saa paljon sössöttävää lässynlässyä vastaansa. Mutta se olisi aidosti arvokasta yhteisön eteen toimimista, jossa omat tehdyt tyhmyydet voisivat toimia varoittavina esimerkkeinä tämän päivän mopokundeille.
Vaatisi rohkeutta ja itsensä alttiiksi asettamista vaikkapa kiertää kouluissa kertomassa omista tyhmyyksistään. Mutta sillä lailla saisi kuvitteellisen moraalisen velkansa maksettua. Vaihtoehtona on hymyillä kuin mitään ei olisi tapahtunut ja kantaa leimaa koko loppuikänsä.
kuvasta Andre Tan / Unsplash muokattu
